tiistai 13. joulukuuta 2016

IKIOMA talkoot nyt Oulussa

Eilen päästiin aloittamaan IKIOMA-talkoita myös Oulussa "Sastamalan mallin" mukaan. Se toimii hyvin.
Mukana oli toista kymmentä talkoolaista läheltä ja kaukaa. Tietysti eripuolilta Oulua, mutta myös Raahesta ja jopa Hämeenlinnasta. Hämeenlinnassa asuu Suomen NNKY:n järjestösihteeri Riitta Räntilä, joka halusi tutustua IKIOMA-ensikirjaan ja sen tekemisiin talkoilla. Samalla suunniteltiin talkoita myös Hämeenlinnaan.
IKIOMA-ensikirja saa kaikki asiasta ja kirjasta kuulijat innostumaan. On todella ihanaa olla toteuttamassa tällaista hanketta, johon kaikki voivat ja uskaltavat osallistua. Tässähän ei tarvita erityisiä taitoja. Jokainen osaa tehdä jotain: Joku voi leikata saksilla palasia kankaista tai nauhoja sovitun mittaisiksi pätkiksi. Joku käsin ommellen päällystää pyöreiksi leikattuja solumuoveja kangaspalasilla tai kulkusia sivulle merkittyihin kohtiin. Eri vaiheissa tarvitaan myös sellaisia talkoolaisia, jotka osaavat käyttää ompelukonetta tai saumuria.
Saisimmepa jostain ompelukoneen ja saumurin, joita voisi kuljettaa mukana eri talkoopaikoissa. Tällä hetkellä on käytössä vain minun oma ompelukoneeni. Sastamalassa talkoilimme Muistolan koulun tekstiilityönluokassa, jossa meillä oli ompelukoneita ja saumureita käytössämme.
Eli yksi tapa osallistua IKIOMA-hankkeeseen on lahjoittaa tai lainata käyttöömme koneita 😊








                  

               

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti