Allakkaa katsellessa näyttää, että kesä on jo pitkällä. Kuitenkin tuntuu, että joka päivä kesää vasta odottelen. Kirjojen tekeminenkin on ollut vain mielessä. Huomaan kuitenkin, että Kissaäidistä ja Miisusta kertova kirjani alkaa olla tekemistä vaille valmis. Alitajunta on muokannut tarinaa ja materiaalikin on pikku hiljaa siirtynyt työpöydän läheisyyteen.
Yks' kaks' minulla on kaksi (samanlaista) sivua valmiina! Tuo sivu on mietityttänyt kaikkein eniten: miten teen todentuntuisen verkkoaidan, joka on turvallinen? miten toteutan siihen aukon, josta kissaäiti kömpii läpi?
Ensin yritin etsiä kaupoista metallista ns.kanaverkkoa. Sitä myytiin vain suurissa rullissa. Sitten muistin ostaneeni joskus kaasugrilliä varten grilliverkon,jota voisi helpommin työstää. Ja siitä se sitten tuli. Grilliverkkoa voi napsia pikku tongilla sopivan malliseksi ja siihen jäävät leikkausjäljet eivät ole teräviä. Se myös taipuu vähän sivun taipuessa. Aidan yläreunaan puinen varrastikku ja aidan alle vihreää ruohoa eli narutabletin palanen. Ruohottumisen sain aikaan purkamalla lankoja pois sopivan määrän. Kissa voi kävellä ruohikossa ja mennä sivusta läpi. Sivun tukena on solumuovia, jota voi helposti leikata ja tarvittaessa ommella. Leikkasin pyöreän aukon, jonka reunustin sivunvärisellä harmaalla vinokantilla.
Kaikkein työläintä oli kaiken ompeleminen sivuun kiinni näkymättömällä siimalangalla. Ompelujälki oli vähän väliä hukassa ja lanka takertui joka toisella kerralla johonkin nurkkaan. Siima lanka on tosi hyvä keksintö: sillä saa ompeleet tiukoiksi ja näkymättömiksi ja minulle se opettaa tehokkaasti kärsivällisyyttä ;)
No, jos en ole tämän pitemmälle päässyt omien kirjojeni "uustuotannossa", olen saanut käyttöön viimeistellyn mallikirjani "Missä on Jukan sukka?" Nyt voin näyttää muillekin vapaaehtoisille, miltä valmistamamme koskettelukirjat näyttävät Celian käsittelyn jälkeen. Sellaisina ne sitten lähetetään lainaajille. Oli hienoa nähdä oma kirja käyttövalmiina! Se ( ja varmasti kissakirjakin) on nähtävänä tiistaina 21.8. klo 17 VARES-keskuksessa, Harjapäänkatu 32 Oulu. Silloin toivon mahdollisimman monen tuovan kesän aikana edenneitä sivuja tai kirjoja nähtäväksi. Otan ne mukaani Kumppanuuskeskuksessa pidettävään koskettelukirja-infoon Oulu-päivillä lauantaina 1.9. klo 12-16. Toivon, että siellä kävijöistä mahdollisimman moni innostuisi mukaan tähän hauskaan tapaan laittaa hyvä kiertämään ja toimia vapaaehtoisena. Heti seuraavana tiistaina 4.9. aloitamme varsinaisesti syksyn yhteisen toiminnan.
Koskettelukirjojen tekijöiden tueksi ja uusien tekijöiden rekrytoimiseksi loin facebookiin Koskettelukirjat-ryhmän. Jos olet mukana facebookissa, käypä kurkistamassa. Sinne voi kuka tahansa liittyä mukaan. Siellä on jo syntynyt yhteys kansainväliseen Tactus-ryhmään. Innostavaa!