maanantai 29. helmikuuta 2016

Aina oppii uutta

Menossa olevan koskettelukirjakurssin aikana olen oppinut minulle uuden asian. Se helpottaa valtavasti käytännön työtä koskettelukirjojen tekemisessä. Minulla on uusia välineitä!
Kurssille tuli mukaan koskettelukirjaa opinnäytetyönään tekevä Katri. Hän on käsityön ammattilainen.

Näin ennen. Yhden kirjan sivut mitataan ja leikataan erikseen.

Katsellessaan kurssilaisten sivukankaiden leikkaamista hän sanoi minulle, että tarvitsette tilkkuleikkurin ja viivaimen. Pyysin tarkempia tietoja välineistä ja hankintapaikasta. Nyt meillä on uudet välineet ja hieno kokemus niiden käytöstä ja tarpeellisuudesta.

Näin nyt. Ei tarvitse kontata.
Ei tarvita suurta lattia- tai pöytätilaa 
ja kangas voi olla jopa moninkerroin
ja yhdellä rullauksella  voi saada jopa kolme sivua yhtä aikaa.

Tässä tulos: 32 sivua leikattuna

                       Kiitos Katri! Ja tässä kuvia Katrin opinnäytekirjasta.


Kirja kertoo ihmisen anatomiasta
 alle kouluikäisille lapsille
Luuranko



Iho, jossa tuntuvat lihakset
  
Aivot

Sydän

Keuhkot

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Uusia kirjoja valmistunut

Oulun yliopiston Avoimen yliopiston tekstiilityön sivuaineopiskelijat ovata saaneet opintoihinsa liittyneen koskettelukirjaprojektin valmiiksi. Se tarkoittaa sitä, että 19 opiskelijaa on ryhmissä tehnyt kuusi koskettelukirjaa. Kirjoissa on tarinoita, loruja ja riimejä. Kävin viime lauantaina ottamassa ne vastaan ja minun kauttani ne kesän alussa lahjoitetaan Celia kirjastolle.
En vielä ole ehtinyt valokuvaamaan niitä sivu sivulta. Laitan sellaiset kuvat tänne vähän myöhemmin, mutta nyt laitan kuvat kirjoista 'ylpeine' tekijöineen. (tekijöiden nimet eivät ole kuvan mukaisessa järjestyksessä kuin ehkä sattumalta) Samat kuvat löytyvät myös Koskettelukirjat-ryhmän Facebook-sivulta.

Aurinko lettuja paistaa sekä Riitta, Tarja ja Riitta

Elainriimit sekä Tiina, Sirpa, Sanna-Kaisa ja Pirkko

Juhlapäivänä sekä Elina, Anne ja Sirkku

Merenneito ja kadonnut helmi sekä Marjo, Elisa je ja Riitta

Pääsiäinen sekä Minna, Hanne ja Janika

Retki maatilalle sekä Meeri, Petriina ja Paula