sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Koskettelukirjojen uudet haasteet 2013

Todellakin , vuosi on vaihtunut ja koskettelukirjat näkyvät aivan uudella tavalla Suomessa. Tänä vuonna kansainvälinen Typhlo&Tactus 2013 koskettelukirjakilpailu pidetään Suomessa Helsingissä 24.-27.10.2013 Tulokset julkistetaan Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 27.10.
Kilpailuun voi jokaisesta 20 osanottajamaasta osallistua viisi koskettelukirjaa. Suomen kilpailukirjat valitsee Celia-kirjaston esiraati, joka koostuu näkövammaisista lapsista, opettajista, kuntoutushenkilöistä ja kirjaston edustajista. Kilpailun säännöt löytyvät osoitteesta www.celia.fi/tactus.
Koskettelukirjojen, jotka halutaan kilpailuun tulee olla perillä esikarsintaa varten Celiassa viimeistään 5.9.2013.
Kilpailun tuomaristo koostuu eurooppalaisista asiantuntijoista, jotka tulevat Italiasta, Ranskasta, Iso-Britaniasta, Puolasta, Hollannista, Belgiasta, Tsekistä ja Suomesta.
1. palkinto 500€ - 2. palkinto 250€ - 3. palkinto 250€

Toivottavasti me oululaiset vapaaehtoiset haluamme taas osallistua kilpailuun. Viime kerralla 2011 Prahaan pääsi Suomea edustamaan kaksi oululaisten tekemää koskettelukirjaa. Molemmat saivat kunniamaininnan ja olivat parhaiten menestyneitä suomalaisista kirjoista. 
Kilpailu on osa Typhlo&Tactus-ryhmän tekemästä kansainvälisestä yhteistyöstä näkövammaisten lasten kosketeltavien kuvakirjojen tuottamiseksi ja kehittämiseksi. Ryhmä on perustettu Ranskassa Dijonissa vuonna 1999.
On hienoa olla mukana tällaisessa kansainvälisessä kehittämistyössä! Tässäpä haastetta tälle vuodelle.

Jos asut Oulun seudulla, tulepa mukaan suunnittelemaan koskettelukirjaa yhdessä muiden kanssa tiistaina 5.helmikuuta klo 17-19  Vareskeskukseen osoitteessa Harjapäänkatu 32 (Etu-Lyötty) Oulu.