perjantai 17. elokuuta 2018

Näin teet koskettelukirjan

Otsikossa on nimi, jonka suunnittelimme kirjamme nimeksi Irmelin (Holstein) kanssa jokunen vuosi sitten. Kirjoittelimme kirjaa parin vuoden ajan työstäen yhdessä toistemme kirjoittamaa tekstiä. Mietimme ja suunnittelimme yhdessä millaisia valo- ja piirroskuvia haluamme laittaa ohjeisiin tekemistämme koskettelukirjoista ja tekemisen eri vaiheista.
Koska asumme kaukana toisistamme työskentelimme paljon myös yksikseen. Yksin työskentelyyn Oulussa käytin reilusti yli kaksisataa tuntia: sisällysluettelon ja tekstien laatimiseen, valokuvien ottamiseen ja niiden sijoittelemiseen sivuille yhdessä sovittuille paikoille. Irmelin Porvoossa yksin työstämiä tunteja en tiedä. Hän tietysti laski omat tuntinsa.  Emme ole aiheesta toistemme kanssa keskustelleet. Yhteisiä sessioita meillä oili Porvoossa ja Oulussa molemmissa kolme.  Irmeli teki piirroskuvat, joita kirjaan myös tarvittiin. Hänen monipuolisuutensa tuli esille erityisesti koskettelukirjojen historian tuntemuksesta ja kartonkisen koskettelukirjan tekemisestä.


















Kun sitten saimme kirjan omasta mielestämme valmiiksi, aloimme etsiä kustantajaa. Sitä ei löytynyt ainakaan niiden viiden - kuuden kustantajan joukosta, joille sitä tarjosimme. Syinä oli mm se, että paljon valokuvia sisältävä kirja tulee kalliiksi ja se, että kohderyhmä olisi liian pieni kaupallisuutta ajatellen.
Näin asia on jäänyt muhimaan. Me molemmat käytämme käsikirjoitusta tukena, kun ohjaamme tahoillamme uusia koskettelukirjan tekijöitä.

Jotta kirja ei olisi vain tiedostoja omalla tietokoneellani tai omia irtokopioita hyllyssäni, päätin teettää itselleni kopioista kevyen liimasidontakirjan. Tarvitsin siihen kannenkin (sitä emme tietenkään vielä olleet suunnitelleet) joten tein muutamista kuvista kollaasin ja laitoin kirjan nimen sekä tekijät näkyviin.

Kannen kuvien päällä on läpinäkyvä muovikalvo, joten kansi ei näy hyvin.

Tässä vain yksi kuva-aukeama, jossa vasemmalla kirjan suunnitelusta  asiaa
ja oikealla kuvia sivukankaan mittaamisesta ja leikkaamisesta.



lauantai 21. huhtikuuta 2018

Pikku Aarokin lukee jo omaa IKIOMA ensikirjaaⓇ ja paljon muuta on tapahtunut


Lahden ohjaajakoulutus onnistui jopa yli odotusten. Osallistujia oli kymmenen kahden sairastuttua. Töitä tehtiin tiiviisti: lauantaina 10.3. aloitettiin klo 10 ja nukkumaan mentiin noin puoli kymmenen illalla. Toki välillä käytiin syömässä ja lennosta juotiin kahvejakin aikaajoin.  Klo 20 jälkeen mentiin illalliselle ja sitten nukkumaan.
LCLahti/Vesijärvi - klubi kustansi meille majoituksen ja syömiset ja juomiset Hotelli Cumuluksessa sekä avusti matkakustannuksissa.
KIITOS kaikille klubilaisille! Kuvassa oikealla takana näkyy yksi heistä, Tapio Aho, joka toivotti meidät tervetulleiksi, keräsi matkalaisten tilinumerot :)  ja oli kuuntelemassa aloitusta.



Lauantaina kävi YLE:n toimittaja Heikki Kiseleff haastattelemassa alueradion suoraan lähetykseen Jonnaa, jonka pieni Leo-poika on saanut IKIOMA ensikirjan sekä minua. (kuva alla)
Hän teki minusta myös kameran kanssa TV-haastattelun, mutta sitä ei ole näkynyt eikä kuulunut :)



Sunnuntaina täysi touhu oli päällä jo klo 9 alkaen ja kotiin päästiin lähtemään sovittuna aikana noin klo 17 IKIOMA ensikirjatⓇ valmiina.


En meinannut uskoa silmiäni, että kaikki saivat kirjansa valmiiksi tuon viikonlopun aikana!

Sitten se pikku-Aaro - juttu! 😊
Ei silloin ollut vielä tietoa lapsen nimestä, kun lähetimme 3.4. Rouva Jenni Haukiolle tietopaketin IKIOMA ensikirja-hankkeesta. Kaikki tiedämme, että Jenni Haukio on kirjojen ystävä ja siksi halusimme kertoa hänellekin ensikirjasta, joka on tehty niille lapsille, joille ei ole missään yhtään ensikirjaa tarjolla. Mukana oli myös IKIOMA ensikirjaⓇ, Kirjanen vanhemmille sekä muutamia lehtileikkeitä, joista näkyy hankkeen historia.

Lähetekirje alkoi :
"Rouva Jenni Haukio

Tietäen Teidät kirjallisuuden ystäväksi ja tuntijaksi halusimme IKIOMA ensikirja – hankkeen vapaaehtoisten talkoolaisten kanssa ilahduttaa Teitä pienellä lahjalla, IKIOMA ensikirjalla®.
Sen kautta haluamme tutustuttaa Teidät myös sellaiseen ensikirjaan, josta kaikki pienet suomalaiset lapset voivat iloita."

Sitten oli vähän juttua kirjasta ja hankkeesta ja lopussa oli lauseet: 
"Toivomme, että IKIOMA ensikirja® numero 100 tuo iloa myös Teidän perheenne lukuhetkiin.

IKIOMA
-terveisin sadat vapaaehtoiset talkoolaiset kaikkialta Suomesta

psta  Lea Kärki      Vuokko Keränen"
  (allekirjoitukset)

(Lea on ahkera talkoolainen ja Oulun NNKY:n hallituksen puheenjohtaja ja minä hankkeen vetäjä)


                           Tällaisen postin saimme 12.4. vastauksena lähetykseemme.




torstai 25. tammikuuta 2018

Vuosi on vaihtunut

Näinhän se menee: vanha vuosi väistyy ja uusi astuu esiin uusin mahdollisuuksin. 

IKIOMA ensikirja®- hanke vie tällä hetkellä kaiken "ylimääräisen" aikani. Ensimmäiset talkoot NNKY:llä Oulussa pidetään ensi lauantaina 27.1. klo 12-17. Tervetuloa kaikki, vaikka vain vähäksi aikaa. Nyt on tarkoitus jatkaa kymmeniä keskeneräisiä sivuja. Kansisivuja on valmiina paljon, mutta seuraavat sivut ovat vielä kesken. Nyt tarvitaan ompelukoneella ompelevia ja kaveriksi saumojen auki silittäjiä ja lankojen päättelijöitä. Kaikille on jotain tekemistä.

Seuraavia talkoita Oulussa on kevään aikana lauantaisin   24.2. ja 24.3. sekä 14.4. ja 5.5. klo 12-17. Kannattaa merkitä kalenteriin niin ei pääse yllättämään.

Itselläni alkaa jo pyöriä Oulun talkoitten ohella Lahdessa maaliskuussa pidettävän IKIOMAohjaajien koulutusasiat. Koulutushan on tarkoitettu etelä-suomalaisille vapaaehtoisille 200 kilometrin säteellä Lahdesta. Syksyllä on samanlainen koulutus pohjois-suomalaisille Oulussa.

Viikonloppukoulutukseen mahtuu kaikkiaan 10 osallistujaa, korkeintaan kaksi samalta paikkakunnalta. Koulutukseen tulijoille majoitus Cumulus-hotellissa ja ruokailut ovat maksuttomia. Myös matkakuluissa avustetaan. Ajatuksena on, että koulutuksessa mukana olevat perustavat omalla paikkakunnallaan ryhmän, jossa valmistetaan ryhmän koosta riippuen viidestä kymmeneen IKIOMA ensikirjaa®. Materiaalia saa jo mukaansa koulutuksen jälkeen ja lisää myöhemmin tarvittaessa.  

Koulutuksessa tutustutaan kuvien kautta IKIOMA ensikirjoja jo saaneisiin lapsiin ja kirjan kuvien merkityksiin näkö- ja monivammaisia lapsia ajatellen. Käydään läpi eri sivujen ja kuvien valmistamisen laatu- ja turvallisuuskriteerit sekä valmistetaan  omaa mallikirjaa varten niin monta kuvaa ja sivua kuin ehditään.


Kuvassa näkyvät kaikki neljä sivua molemmilta puolilta.
Laittakaa sana kiertämään ja ottakaa yhteyttä minuun sähköpostilla  vuokko@touchtale.com tai puhelimella soittaen tai viestittäen 0400 726178.


Lehdistötiedote on lähetetty Lahden seudun lehdille. Toivottavasti se tavoittaa mahdollisimman laajasti vapaaehtoisia. Jos jollakin on verkostoja voi laittaa tietoa koulutuksesta ja yhteystietoni jakoon. Asiasta on tietoa myös Facebookin IKIOMA ensikirja ryhmän sivuilla. Sieltäkin tietoa koulutuksesta voi jakaa.

Tällä hetkellä on tekeillä myös kotisivut osoitteeseen  ikiomaensikirja.fi . Teemme sitä yhdessä veljeni Sepon kanssa. Tämän blogin voi jo nyt löytää sitä kautta. Myös "palaute" kohta toimii ja  sen kautta voi lähettää viestejä kokeilumielessä tai jos on jotain ideoita tai ehdotuksia. Muuten se on vielä ihan alullaan - vasta vajaan viikon vanha "alkio".

Kauan sitten Irmelin kanssa aloitettu kirjaprojekti on edennyt kustantajakierrokselle. Kielteisiä vastauksia on tullut monta, mutta tällä hetkellä on tullut vastaus, jossa ollaan kiinnostuneita ainakin tutustumaan kirjaan. Pieni valon pilkahdus sieltäkin suunnasta.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

20 opiskelijaa talkoissa Oulun ammattikorkeakoululla

Lappalaisen Pirjo on joskus ollut mukana järjestämälläni koskettelukirja kurssilla ja sen kautta on yhteistyömme koskettelukirjojen osalta alkanut.
Tällä kertaa Pirjo otti yhteyttä jo kesällä kysyen voisinko tulla esittelemään IKIOMA ensikirja -hanketta Oamk:lle syksyllä. Ryhmä koostuisi erilaisissa sote-alan opinto-ohjelmissa opiskelivista, jotka ovat valinneet tietyn kurssin. (en nyt muista kurssin nimeä, mutta siinä käsitellään myös erilaisia aistitoimintoihin liittyviä asioita 😉)

Aloitimme yhteisen iltapäivän 4.12. klo 14.15 ja lopetimme noin 17.30. Uskomatonta, miten paljon saimme aikaan!
Olin valmistellut heitä ajatellen oman dia-esityksen IKIOMA ensikirjasta. Sen kautta keskustelimme asiasta reilun tunnin. Sen jälkeen annoin opiskelijoille kahden kirjan irtosivut tutustuttaviksi pienissä ryhmissä. Tehtävänä oli miettiä mitä tietty kuva merkitsee pienelle näkömonivammaiselle  lapselle eli miksi olen tehnyt juuri sellaisen kuvan juuri sellaisista materiaaleista. Opiskelijat ovat selvästi tutustuneet pienen lapsen kehitykseen ja ymmärsivät hyvin kuvien merkitykset sekä suunnittelijan tekemät valinnat.
Tiesin, että opiskelijat halusivat osallistua talkoisiin eli tehdä jotain konkreettista IKIOMA ensikirja-hankkeen hyväksi. En ollut tajunnut miten nopeita ja näppäriä nuoret opiskelijat ovat. Minulla ei ollut tarpeeksi materiaalia, vaan kaikki oli tehty jo puoli tuntia ennen aikataulun loppua.
Kaikki sidontarenksut tulivat paikoilleen, samoin "hiplattavat" nauhat ja niiden päälle nahkasuikaleet. Kaikki Kukkulan Tertun saumurilla huolitellut karvaneliöt harsittiin keltaisille sivuille. Hernepusseja varten leikattiin pallokankaasta sopivat palat ja pieniin minigip-muovipusseihin laskettiin 57 hernettä jokaiseen. Miksikö? Ohjeissa oli, että pusseihin punnitaan noin 25g herneitä, mutta minulla jäi pieni talousvaakani kotiin. Joku laski yhdessä pussissa valmiiksi olevat herneet ja sitten muihinkin pusseihin laskettiin niitä saman verran. Ja kaikilla oli mukavaa. Niin ainakin uskon.

.Syksyn aikana on tapahtunut paljon sekä IKIOMA ensikirja -hankkeessa että myös omassa elämässäni, mutta tämä sessio Oamk:lla oli todella voimauttava iltapäivä. Kiitos aktiivisuudestanne ihanat opiskelijat 💓 Teidän kauttanne tieto IKIOMA ensikirjan olemassa olosta leviää  ja toivottavasti mahdollisimman moni pieni käsillään lukeva lapsi saa itselleen ikioman IKIOMA ensikirjan.
Alla kuvia, joista pitäisi löytyä kaikki mukana olleet talkoolaiset.








Oikealla ryhmän opettaja Pirjo Lappalainen



Lapsen oikeuksien päivän tapahtuma Oulun pääkirjaston lastenosastolla 20.11.


"JOKAISELLA LAPSELLA ON OIKEUS ENSIKIRJAAN!"

Siinä on IKIOMA ensikirja -hankkeen motto.  Hankkeen motto mielessä halusin suunnitella kirjastoon tilaisuuden Lapsen oikeuksien päivänä.
Kun olin sähköpostiyhteydessä Oulun kirjaston lasten ja nuorten kirjastopalvelujen palvelupäällikkö Mervi Vaaran kanssa, sain todella innostuneen vastauksen yhteistyöstä. Sovittiin aikataulusta ja kerroin ohjelmasuunnitelmistani.
Ohjelmassa piti olla dia-esitys IKIOMA ensikirja -hankkeesta, jossa on mukana kuvia ensikirjan saaneista lapsista. Lääverin Liisa oli luvannut laulaa ja laulattaa lapsia. Lisäksi olin pyytänyt Pohjois-Pohjanmaan näkövammaisten toimintakeskuksesta lainaksi silmät peittäviä lappuja ja silmalaseja, joiden kautta voi  ymmärtää erilaisia näköhäiriöitä esim. kirjaa lukiessa. Mukanani oli sekä isommille tarkoitettuja koskettelukirjoja että IKIOMA ensikirjoja, joita voisi lukea ja katsella joko avoimin silmin tai laput ja lasit silmillä. Tarkoitus oli, että että kokemukistaan lapset voisivat kirjoittaa ja piirtää satusopessa. Sinne toimme avukseni lupautuneen Riitta-Kaisan kanssa papereita ja värikyniä NNKY:ltä.

Aina pitäisi olla varasuunnitelmia! Liisalta meni ääni!! Hän ei pystynyt puhumaan saati sitten laulamaan. APUA! Onneksi aukaisin suuni toimintakeskuksessa käydessäni ja kuulin, että yhdistyksessä on ihminen, joka omissa tilaisuuksissa on laulattanut lapsia. Sieltä se apu sitten löytyikin. Sanna Halonen tuli paikalle pikku poikansa kanssa mukanaan lastenlaulukirja.

Niinpä sitten maanantaina 20.11. klo 18 alkoi tilaisuus ja kuulijoita alkoi kertyä lähelle, kun kerroin kuvin IKIOMA ensikirja -hankkeesta. Yleisö kuunteli kiinnostuneena esitystä ja katseli kuvia IKIOMA ensikirjaa lukevista näkö-monivammaisista lapsista. Lauloimmekin vähäsen, mutta lapsia kiinnostivat kosketeltavat kirjat ja silmille laitettavat erilaiset laput ja lasit.
Riitta-Kaisan laskujen mukaan tapahtumaan osallistui noin kolmekymmentä kirjastolla kävijää.  Minä en ollut osannut arvoida aikataulua ja ohjelman sisällön vaatimaa aikaa oikein, mutta voidaan silti sanoa, että ilta oli onnistunut. Siitä suurkiitos Riitta-Kaisalle, joka oli koko ajan touhussa kiinni ja Sannalle, joka niin lyhyellä varoitusajalla lupautui mukaan.

Riitta-Kaisa opastaa koskettelukirjojen lukemista
peitetyin silmin.

Tässä Sanna näyttää pojalleen koskettelukirjaa.

Kiitos kaikille mukana olleille. Otetaan joskus uusiksi pitemmän ajan kanssa :)



lauantai 9. joulukuuta 2017

APU-TONNI!


Ennen Apuvälinemessuja tuli NNKY:lle mukava yhteydenotto APU-lehdestä. Lehdellä on tapana tehdä erilaisille hyväntekeväisyyshankkeille lahjoituksia. Maaritille (Oulun NNKY:n toiminnanohjaaja) oli soitettu ja kerrottu, että lehti haluaa lahjoittaa Apu-tonnin IKIOMA ensikirja -hankkeelle.
Oululainen toimittaja Tapio Mainio tuli tapaamaan meitä valokuvaaja Kari Tirkkosen kanssa vapaaehtoisten talkoopäivänä. Hän tutustui asiaan perusteellisesti ja teki Apu-lehteen hyvän ja monipuolisesti aisasta kertovan jutun. Hän haastatteli IKIOMA ensikirjan saaneen pienen oululaisen Olavin äitiä. Juttu oli lehdessä, joka ilmestyi 2.11. Kopioin tähän alle linkin, jonka kautta voi päästä lukemaan juttua.
http://www.apu.fi/artikkeli/apu-tonni-auttaa-valmistamaan-ensikirjoja-nakovammaisille-lapsille

Ollessani Tampereella Apuvälinemessuilla sain sähköpostia eräältä APU-lehden oululaiselta lukijalta. Hän halusi tietää, voisiko olla jotenkin mukana tukemassa toimintaamme. Kutsuin hänet seuraaviin talkoisiin, jotka pidettäisiin tultuani messuilta takaisin Ouluun.
Talkoot pidettiin lauantaina 18.11. klo 12 -17 ja paikalla oli koko viiden tunnin ajan kuusi talkoolaista. Lisäksi kolme piipahti lyhyemmän aikaa muiden kiireidensä lomassa.
Lisäksi kahville tuli vieras, joka viipyi pari tuntia. Hän oli lukenut toiminnastamme Apu-lehdestä. Viestissään, jonka hän läetti etukäteen hän kirjoitti: " kuvat ja juttu koskettivat minua paljon ja jos vaan voin niin haluan auttaa teitä ja lapsia". Hän seurasi kiinnostuneena talkoita kirjasenmme. Hän luki tekemääni opaskirjaa IKIOMA ensikirjan valmistamisesta sekä vanhemmille Ikioma ensikirjan mukana lähetettävän kirjasen. Lisäksi hän tutustui tarkkaan ilmoitustaululla oleviin artikkeleihin ja kuviin. Hän halusi myös tehdä jotain konkreettista, joten hän sai osallistua seuraavalla viikolla kymmenelle lapselle lähetettävien IKIOMA -kirjojen pakkaamiseen. Keskustelimme toiminnastamme ja lasten ensikirjojen tarpeesta. Pois lähtiessään hän sanoi: ollaan yhteydessä.

Vieraan lähdettyä totesimme itsekin ääneen, että teemme todella tärkeää työtä.



Talkoohommia 18.11.2017