sunnuntai 10. joulukuuta 2017

20 opiskelijaa talkoissa Oulun ammattikorkeakoululla

Lappalaisen Pirjo on joskus ollut mukana järjestämälläni koskettelukirja kurssilla ja sen kautta on yhteistyömme koskettelukirjojen osalta alkanut.
Tällä kertaa Pirjo otti yhteyttä jo kesällä kysyen voisinko tulla esittelemään IKIOMA ensikirja -hanketta Oamk:lle syksyllä. Ryhmä koostuisi erilaisissa sote-alan opinto-ohjelmissa opiskelivista, jotka ovat valinneet tietyn kurssin. (en nyt muista kurssin nimeä, mutta siinä käsitellään myös erilaisia aistitoimintoihin liittyviä asioita 😉)

Aloitimme yhteisen iltapäivän 4.12. klo 14.15 ja lopetimme noin 17.30. Uskomatonta, miten paljon saimme aikaan!
Olin valmistellut heitä ajatellen oman dia-esityksen IKIOMA ensikirjasta. Sen kautta keskustelimme asiasta reilun tunnin. Sen jälkeen annoin opiskelijoille kahden kirjan irtosivut tutustuttaviksi pienissä ryhmissä. Tehtävänä oli miettiä mitä tietty kuva merkitsee pienelle näkömonivammaiselle  lapselle eli miksi olen tehnyt juuri sellaisen kuvan juuri sellaisista materiaaleista. Opiskelijat ovat selvästi tutustuneet pienen lapsen kehitykseen ja ymmärsivät hyvin kuvien merkitykset sekä suunnittelijan tekemät valinnat.
Tiesin, että opiskelijat halusivat osallistua talkoisiin eli tehdä jotain konkreettista IKIOMA ensikirja-hankkeen hyväksi. En ollut tajunnut miten nopeita ja näppäriä nuoret opiskelijat ovat. Minulla ei ollut tarpeeksi materiaalia, vaan kaikki oli tehty jo puoli tuntia ennen aikataulun loppua.
Kaikki sidontarenksut tulivat paikoilleen, samoin "hiplattavat" nauhat ja niiden päälle nahkasuikaleet. Kaikki Kukkulan Tertun saumurilla huolitellut karvaneliöt harsittiin keltaisille sivuille. Hernepusseja varten leikattiin pallokankaasta sopivat palat ja pieniin minigip-muovipusseihin laskettiin 57 hernettä jokaiseen. Miksikö? Ohjeissa oli, että pusseihin punnitaan noin 25g herneitä, mutta minulla jäi pieni talousvaakani kotiin. Joku laski yhdessä pussissa valmiiksi olevat herneet ja sitten muihinkin pusseihin laskettiin niitä saman verran. Ja kaikilla oli mukavaa. Niin ainakin uskon.

.Syksyn aikana on tapahtunut paljon sekä IKIOMA ensikirja -hankkeessa että myös omassa elämässäni, mutta tämä sessio Oamk:lla oli todella voimauttava iltapäivä. Kiitos aktiivisuudestanne ihanat opiskelijat 💓 Teidän kauttanne tieto IKIOMA ensikirjan olemassa olosta leviää  ja toivottavasti mahdollisimman moni pieni käsillään lukeva lapsi saa itselleen ikioman IKIOMA ensikirjan.
Alla kuvia, joista pitäisi löytyä kaikki mukana olleet talkoolaiset.








Oikealla ryhmän opettaja Pirjo Lappalainen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti