Koskettelukirjan tekeminen ryhmässä on mukavaa

Tänään lauantaina kokoontui neljättä kertaa "Töpöhäntä"-ryhmä. Näyttää siltä, että kuuden hengen aloitusryhmämme on vakiintunut neljään osallistujaan. Sirkku tuli oman ompelukoneensa kanssa kohta minun jälkeeni. Marjatta vähän myöhemmin mukanaan umelmatorttu. Pirjon tiesimme ehtivän vähän myöhemmin, mutta hänkin ehti tekemään osansa niin, että seuraavalla kerralla on taas hyvä jatkaa. 

Tällä ryhmällä on hyvä kokoontua. Jokainen huomaa helposti, mikä oma tehtävä milloinkin on. Minun tärkeimmät tehtäväni tällä hetkellä ovat ovien avaaminen ja kahvin keittäminen ja huolehtiminen siitä, että kahvin kanssa on jotain pientä purtavaa. Tunnelma on lämmin ja iloinen. Koskettelukirja halutaan saada valmiiksi, mutta ei liian nopeasti jotta voidaan vielä ja vielä sopia uusi tapaaminen ;) Sirkku ehti lähteä jo pois ennenkuin muistin ottaa kamerani esille. Tässä kuitenkin pari kuvaa kirjan edistymisestä.

Sillä aikaa kun toiset tekevät karhukirjaa, minä teen tai suunnittelen omia projektejani ja kerron mitä muuta toiminnassamme tapahtuu. Tänään mukanani oli Silitä minua -kirjani, johon laitoin purjerenkaat sidontaa varten ja suunnittelin sen kantta.

Nyt olen oppinut käyttämään hengityssuojainta varsinkin karvakankaita käsitellessä. Silmälääkärini sanoi muutama päivä sitten, että olisi syytä vähentää noita kirjojen tekemistä. Silmäni oireilevat myös pölystä yms. Oli siis keksittävä keina silmien suojaamiselle. Motonetistä löytyi hyvät kevyehköt suojalasit, jotka suojaavat hyvin silmiä. 

Näillä nyt mennään!

Ja tältä se näyttää :)

Toivottavasti suojat auttavat ja voin jatkaa myös itse koskettelukirjojen tekemistä. Tuntuisi kyllä tosi kurjalta, jos tämä harrastus pitäisi jättää. Toki voin varmasti jatkaa toisten innostamista ja ohjaamista. Eipä kannata vielä surra, vaan yrittää tehdä tämän "karvakirjan" jälkeen  koskettelukirjoja vähemmän pölyävistä materiaaleista. Pitääköhän siirtyä pahvisten kirjojen tekemiseen? Aika näyttää.  

Vierailu hoivakodissa

On kulunut yksitoista vuotta siitä, kun äitini jouduttuaan aivoinfarktin takia pyörätuoliin sai paikan Tuirankartanon Ainola-kodista. Hän vietti siellä elämänsä kaksi viimeistä vuotta. Vierailin hänen luonaan lähes päivittäin. Siellä käydessäni näin hoivakodin hyvät ja huonot puolet. Osallistuin omaistoimikunnan toimintaan sen perustamisesta alkaen ja koko äidin hoivakodissa asumisen ajan. Ja vähän sen jälkeenkin. Huomasimme toisen omaisen kanssa miten paljon oli yksinäisiä asukkaita, joita ei kukaan käynyt katsomassa. Me päätimme aloittaa vapaaehtoisten ystävien koulutuksen. Ensimmäinen koulutus oli tammikuussa kymmenen vuotta sitten. Siitä se alkoi. Toiminnassa on edelleen mukana ensimmäisen vuoden kurssilaisista ainakin kolme. Itse olen mukana enää harvoin, sillä koskettelukirjat vievät niin suuren osan ajastani. Mutta aikansa kaikella.

Miksi nyt tällaista kirjoittelen koskettelukirjablogiini?? Kävin eilen ystävien palaverissa, koska aiomme pitää kesällä ystävätoiminnan 10-vuotisjuhlat. Palaverin lopussa kyselin paikalla olevien ajatuksia vanhuksille sopivista koskettelukirjoista. Sainkin muutaman kivan ajatuksen työstettäväkseni. Samalla kuulin, että hoivakotiin on tehty kosketeltava seinävaate ja pöytäliina muisteluhetkiin. Sain luvan laittaa tänne niistä kuvat.

Tässä ohjaaja Riitta esittelee pöytäliinaa, joka on
tehty kahdestatoista erituntoisesta kankaasta ja
 keskellä on pyöreä vetoketjulla avattava lokero.

Liina levitetään pöydälle ja sen ympärillä istuvat voivat tunnustella omalla kohdallaan olevaa kangasta ja muistella mitä tällaisesta kankaasta on joskus ommeltu. Liinan on ommellut yksi kymmenen vuotta ystävätoiminnassa mukana ollut ystävä. Hän on myös tehnyt seinävaatteen, jonka avulla muistellaan mattopyykkiä järvessä.

Kuvassa on vesi, jossa ui kaloja. Osa kaloista on maton alla ja
näkyy mattoa nostettaessa. Perhoset voivat lähteä lentoon,
sillä ne ovat kiinni neppareilla.

Harja on narun päässä ja sen saa pois ämpäristä. Kun mattopyykkiä muistellaan yhdessä vanhuksen tai vanhusten kanssa laitetaan ämpäriin tuoksua tuova mäntysuopasaippua. Näin saadaan lisää aisteja mukaan muisteluhetkeen.

Monella hoivakodin vanhuksella on myös näkö heikentynyt.  Näin kaikki kosketusaistin kautta tulevat kokemukset elävöittävät heikkoa näköaistia.

Näin on löytynyt uusi käyttäjäryhmä koskettelukirjoille! Celia-kirjasto ei pysty ottamaan valikoimiinsa koskettelukirjoja vanhuksille. Heille Celiassa on tarjolla paljon äänikirjoja. Mutta vapaaehtoiset voivat ideoida ja valmistaa hoivakoteihin kosketeltavia kuvia tai ihan koskettelukirjoja.

Muistetaan me, että Celiaan tarvitaan lasten koskettelukirjoja paljon lisää. Se tarkoittaa, että tekijöitä tarvitaan koko ajan lisää.

TULKAA MUKAAN TÄHÄN MIELENKIINTOISEEN HARRASTUKSEEN!

Vuosi on vaihtunut ja on tulossa varsinainen koskettelukirjavuosi 2015!

Kylläpä tuo aika kuluu nopeasti. On juhlittu joulut ja uudet vuodet. On kahlattu sohjossa ja hytisty pakkasessa. Vaikka kirjauksia ei ole tänne tullut, on koskettelukirjatoiminta silti alkanut jo ihan näkyvästi.

Sain Celiasta lainattua pari koskettelukirjaa, jotka olivat omien tekeillä olevien kirjojeni lisäksi mukana, kun kävin Vuolle-opistolla ( joka on vaihtanut nimeään ja oli ennen Pohjola-opisto ja myös minun työpaikkani toistakymmentä vuotta). Kävin kertomassa Celiasta ja koskettelukirjoista koulunkäynninohjaajiksi opiskeleville. Tavoitteenani oli paitsi antaa tietoa myös innostaa heitä tekemään opinnäytetyönsä koskettelukirjan kautta. Viime vuonna yksi innostui ja teki kirjan tunteista ja seurustelusta. Uskon, että tänäkin vuonna sieltä jokunen koskettelukirja ilmaantuu. Kiva odotella :) Opiskelijat olivat aktiivisesti mukana koko ajan, vaikka olin paikalla lähes kolme tuntia.

Teimme alussa harjoituksen tarinan tekemisestä esillä olevan materiaalin avulla. Tässä pari kuvaa siitä.

                   

                      

Syyskuussa alkanut koskettelukirjakurssi on jatkunut marraskuussa ja tammikuussa. Siellähän valmistetaan ryhmässä yhtä koskettelukirjaa vanhasta kansansadusta MIKSI KARHULLA ON TÖPÖHÄNTÄ. Näyttää siltä, että mukana olevat eivät haluakaan saada kirjaa kiireellä valmiiksi vaan haluavat kokoontua yhteen ja jatkaa vähän kerrallaan. Meitä aloitti yhteensä kuusi  ja jokaisella on ollut oma osuutensa kirjan valmistumisessa. Minuntehtäväni on ollut pääasiassa ovien avaus ja tarjoilusta huolehtiminen. Kuvia kokoontumisistamme on jo ollutkin ja lisää laitan sitten kun 31.1. kokoonnumme jo neljännen kerran. Uskon, että silloin on jo jotain uutta kuvattavaa.

Oma projektini karvaisten kankaiden kanssa on sujunut paremmin maskin kanssa työskennellessäni. Tarkoituksenanihan on valmistaa neljä samanlaista koskettelukirjaa, joissa silitetään kirjan sivua ja kuunnellaan ääntä. Sen jälkeen yritetään arvata mistä eläimestä on kyse. 

Tämä kirjoitukseni ei oikeastaan vastaa otsikkoa, mutta päivitän vuoden kulkua suunnitelmien toteutumisen myötä.