keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Vuosi on vaihtunut ja on tulossa varsinainen koskettelukirjavuosi 2015!

Kylläpä tuo aika kuluu nopeasti. On juhlittu joulut ja uudet vuodet. On kahlattu sohjossa ja hytisty pakkasessa. Vaikka kirjauksia ei ole tänne tullut, on koskettelukirjatoiminta silti alkanut jo ihan näkyvästi.
Sain Celiasta lainattua pari koskettelukirjaa, jotka olivat omien tekeillä olevien kirjojeni lisäksi mukana, kun kävin Vuolle-opistolla ( joka on vaihtanut nimeään ja oli ennen Pohjola-opisto ja myös minun työpaikkani toistakymmentä vuotta). Kävin kertomassa Celiasta ja koskettelukirjoista koulunkäynninohjaajiksi opiskeleville. Tavoitteenani oli paitsi antaa tietoa myös innostaa heitä tekemään opinnäytetyönsä koskettelukirjan kautta. Viime vuonna yksi innostui ja teki kirjan tunteista ja seurustelusta. Uskon, että tänäkin vuonna sieltä jokunen koskettelukirja ilmaantuu. Kiva odotella :) Opiskelijat olivat aktiivisesti mukana koko ajan, vaikka olin paikalla lähes kolme tuntia.
Teimme alussa harjoituksen tarinan tekemisestä esillä olevan materiaalin avulla. Tässä pari kuvaa siitä.





                   

                      






Syyskuussa alkanut koskettelukirjakurssi on jatkunut marraskuussa ja tammikuussa. Siellähän valmistetaan ryhmässä yhtä koskettelukirjaa vanhasta kansansadusta MIKSI KARHULLA ON TÖPÖHÄNTÄ. Näyttää siltä, että mukana olevat eivät haluakaan saada kirjaa kiireellä valmiiksi vaan haluavat kokoontua yhteen ja jatkaa vähän kerrallaan. Meitä aloitti yhteensä kuusi  ja jokaisella on ollut oma osuutensa kirjan valmistumisessa. Minuntehtäväni on ollut pääasiassa ovien avaus ja tarjoilusta huolehtiminen. Kuvia kokoontumisistamme on jo ollutkin ja lisää laitan sitten kun 31.1. kokoonnumme jo neljännen kerran. Uskon, että silloin on jo jotain uutta kuvattavaa.

Oma projektini karvaisten kankaiden kanssa on sujunut paremmin maskin kanssa työskennellessäni. Tarkoituksenanihan on valmistaa neljä samanlaista koskettelukirjaa, joissa silitetään kirjan sivua ja kuunnellaan ääntä. Sen jälkeen yritetään arvata mistä eläimestä on kyse. 

Tämä kirjoitukseni ei oikeastaan vastaa otsikkoa, mutta päivitän vuoden kulkua suunnitelmien toteutumisen myötä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti