Kannattaa joskus kokeilla useamman samanlaisen kirjan tekemistä

Ei varmaan ensimmäiseksi tule ajatelleeksi, että koskettelukirjojakin voisi tehdä useamman kappaleen samanlaisia. Siis aivan kuin toisen ja kolmannen painoksen. Ensimmäistä kirjaa ähertäessään iloitsee aina, kun saa jonkin kohdan suunniteltua tai tehtyä valmiiksi. Mutta seuraavaa kirjaa tehdessä jo voisi kokeilla "liukuhihnatyöskentelyä" eli useamman samanlaisen kirjan valmistamista. Kaksi samanlaista kirjaa tulee aikalailla helposti, mutta useampaan tarvittaisiin ehkä jo työryhmätyöskentelyä.

Celiassa joudutaan sanomaan monille lainaajille, että toivottu kirja on lainassa ja monet muutkin ovat sitä kyselleet. Ajatelkaapa miten monta kappaletta näkevien kirjastossa on jotain suosittua kirjaa. Ja Celiassa lähes kaikista kirjoista on vain yksi kappale. Itse kokeilin viime keväänä kahden samanlaisen kirjan tekemistä.Tein kirjasta "Missä on Jukan sukka?" kaksi kappaletta. Huomasin että kun suunnittelee sivut hyvin etukäteen, ei kuvien tekeminen kahtena kappalenna ole kovinkaan paljon työläämpää kuin yhden tekeminen. 

Näin se meni : Ensin tein tarinan ja samalla laskin kuinka monta kuvasivua kirjaan tarvitaan. Sitten katselin kangasvarastoistani löytyisikö samanlaista kangasta riittävästi kahta kirjaa varten. Löytyihän sitä, mutta vain pikkuista vaille tarpeeksi. Silloin päätin tehdä kansisivun  päällyspuolen erilaisesta kangaskappaleesta. Näin sain samanlaiset kannet kirjaani.

 Sivuja leikatessa oli muistettava jättää saumanvarat sekä reilu 4-5cm:n levyinen sidontavara (+ saumanvarat). Tarinani tarvitsi kuusi sivua kannen lisäksi. Sivut leikattuani mittasin kuinka iso Jukka mahtuisi sivulle. Sivun korkeudeksi tuli 25,5cm, joten Jukka sai siis olla korkeintaan 24,5cm mahtuakseen seisomaan suorassa :) Kahta Jukkaa ajatellen ostin vaaleaa beesinväristä trikookangasta 30cm. Silmiksi ostin pyöreät valkoiset napin tavoin ommeltavat silmat, joissa mustuaiset liikkuvat. Pelkästään liimattavat silmät eivät pysyisi paikoillaan. Korvat, nenän, suun ja sormet tein muotoilemalla ommellen. Varastostani etsin puseroa varten ohutta neulostilkkua. Löysin sitä tarpeeksi kahteen puseroon ja kaksiin housuihin. Puseron ompelin kiinni Jukan päälle. Tukaksi kudoin ruskeasta pörröisestä langasta pienet levyt, jotka ompelin Jukan päähän tukaksi. Jukan pienet villasukkaparit kutoi ystäväni Riitta, jonka kanssa olimme yhdessä tehneet kirjan Pikku Karhu haluaa ulos. Toisen sukan ompelin kiinni Jukan oikeaan jalkaan. Jukat ompelin sivulle siten että vain vartalon yläosa on kiinni sivussa ja lukija voi tunnustella Jukan päätä, käsiä ja jalkoja molemmin puolin.

Mutta missä on Jukan toinen sukka? No, sitähän sitä koko tarinan ajan etsitään, mutta kaikkea muuta löytyy.

Olin miettinyt millaisia pikku tavaroita minulta löytyisi kaksin kappalein. Niitä tarvittaisiin paikkoihin, joista Jukka etsii sukkaansa. Kotoa löysin valmiiksi kaksi vanhaa pyöränavainta ja lasten pieniä puisia pyykkipoikia ja askartelutikkuja sekä paperinarua ja pätkiä pyykkinarusta. Jotain pitäisi löytää lisää! Kirpputorit, Tiimarit ja nappikaupat sekä markettien leluosastot tulee tutkittua tarkoin. Niinpä löysin pyyhekumiksi tehtyjä pieniä työkaluja ja muovisia heliseviä  marakasseja.

Sitten pääsin kuvia tekemään. Pieni työkalu olisi tyynyn alla. Leikkasin vanhoista teepaidoista kuteita ja tein lasten kudontakehyksillä pienet räsymatot, joiden alta löytyisi pyöränavain. Kyhäsin tikuista ja pyykkinarun pätkistä pyykkitelineen, jossa roikkuu villalangasta kudottu lapanen. Ei siis vieläkään toista sukkaa löydy.

                                                                 

                                                                  

Paperinarusta kudoin kaksi sopivan kokoista kassia, jonne mahtui helisevä marakassi. Marakassin saattaa ottaa pois kassista. Se ei kuitenkaan lähde kokonaan irti vaan on kiinni kassissa langalla. Sitä voi pitää kädessään ja helistää. Viimeiselta sivulta löytyvät Jukan housut. Mitä ihmettä housun toisesta lahkeesta pilkistää? Se selviää ottamalla pilkistävän mytyn esiin lahkeesta. Siellähän se kadonnut sukka oli!

Nämä kaksi Jukan sukasta kertovaa kirjaa  ovat kevyitä ja pehmeitä kokonaisuuksia. Sivukankaiden sisällä on tukena ohutta solumuovia. Valkoinen ohjausnauha eli viiteviiva on kiinnitetty silittämällä kankaaseen. Sen tarkoituksena on auttaa lukijaa hahmottamaan esineen sijainti suheessa vaakasuoraan pintaan. Eli ettei kyseessä ole esim. lentävä matto tai ilmassa leijuvat housut.

Koska kirjat ovat paksuja, niitä on helpompi säilyttää ja kuljettaa, jos kirja voidaan laittaa jotenkin kiinni. Kiinnitys voi olla esim. nauhoilla, napilla tms. Jukka-kirjoihin löysin poikieni lapsuusajan henkseleistä jäljelle jääneet nipsut. Ompelin sivukankaasta henkselinlevyisen nauhan, jonka kiinnitin viimeiseen sivuun. Nauhaan olin kiinnittänyt henkselin nipsun, joka ylettyi nipistämään etukannen. (ks. ensimmäinen kuva yllä.)

Tämän kirjan halusi toimittaja Pia Kaitasuo lukea kosketellen videolle Kalevan lukijoita varten lehden nettisivulle. Se julkaistiin samana päivänä kuin Pian tekemä juttu "Tarina tuntuu käsissä" ilmestyi paperiKalevassa.  Video löytyy edelleen seuraavasta linkistä:
Koskettelukirja avaa mielikuvituksen maailman erilaiselle lapselle ja oppijalle | Kulttuuri | Kaleva.fi

Seuraava tarinani kertoo kissaäidistä ja pikkuisesta Miisu-kissasta. Taidanpa tehdä niitäkin kaksin kappalein. Kudottuna on vasta yksi kissaäiti ja yksi Miisu.