Joulu lähestyy ja öitä joulupukin tuloon lasketaan monessa kodissa. Lapset ovat listanneet joululahjatoiveita ja vanhemmat yrittävät toteuttaa toiveita mahdollisuuksiensa mukaan. Kukaan ei varmaankaan saa kaikkea, mitä on toivonut. Ehkä kuitenkin useimmille toteutuu se kaikkein tärkein toive.
Kääriessäni omille lastenlapsille kirjoja joulupaketteihin ajattelin niitä lapsia, jotka eivät pystyisi katselemaan eivätkä lukemaan paketoimiani kirjoja. Kuinkahan moni näkö- ja monivammainen lapsi toivonut saavansa joululahjaksi oman kirjan? Siis sellaisen kirjan, jota voisi itse lukea ja katsella omin käsin tunnustelemalla. Ja kuinka moni sellaisen saa? Ehkä jollakin lapsella on kummi tai sukulainen, joka pystyy toteuttamaan lapsen toiveen valmistamalla juuri häntä kiinostavan koskettelukirjan.
Useimmat näkö- ja monivammaiset lapset voivat vain lainata itselleen sopivia koskettelukirjoja. On todella hienoa, että Suomessa on Celia-kirjasto, josta voi lainata tällaisia kirjoja. On myös ollut mahtavaa kokea, että monet sanan- ja kädentaitajat tai muuten asiasta innostuneet ihmiset ovat halunneet tehdä hyvää joko valmistamalla koskettelukirjoja itse tai tukemalla eri tavoin koskettelukirjojen vapaaehtoisia tekijöitä. Olisipa meitä tekijöitä niin paljon enemmän, että voisimme vaikkapa tuplata tekemiemme lahjoitettavien kirjojen määrän. Silloin ehkä joku lapsi voisi saada itselleen mieluisan kirjan luettavaksi juuri haluamanaan aikana. Eikä hänen tarvitsisi odottaa kuukausia saadakseen lainaksi juuri sen kirjan. (Meinasin ensin toivoa, että voisimme tehdä kaikille joululahjaksi oman koskettelukirjan. Ehkä täytyy vain toivoa kovemmin niin se vielä toteutuukin.)
Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet eri tavoin mukana koskettelukirjojen valmistamisessa ja asian tunnetummaksi tekemisessä. Alla muutamia kuvia kuluneelta vuodelta.
Oulun Pöllökankaan koulun 8. luokkalaiset luovuttamassa kolmea tekstiilityön tunneilla valmistamiaan koskettelukirjoja. Mukana myös tekstiilityönopettaja Tytti Kaijanen. |
Voisiko toivoa uudelta vuodelta vielä enemmän?
Jos joku suunnittelee uudenvuoden lupauksia, minulla olisi hyvä ehdotus: Aloita koskettelukirjaharrastus.
Jos asut lähellä Oulua tule mukaan jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17 Oulun nnky:n tiloihin Isokatu 15. Sieltä saat ohjausta ja innostusta koskettelukirjojen tekemiseen. Voit tehdä tarinoita tai valmistaa kirjoja tai tuoda materiaalia tai viihdyttää ja innostaa muita.