Vilkaisu vieraskirjaan sai hymyn huulille. Siellä oli paljon erilaisia ihailevia ja jatkoon kannustavia lausahduksia kävijöiltä. Monelle vierailijalle koskettelukirjat olivat olleet aivan uusi tuttavuus. Eli näyttelymme yksi tavoite toteutui hyvin: halusimme levittää tietoa siitä, että näkö- ja monivammaisten sekä kehitysvammaisten lasten mahdollisuus päästä tutustumaan kuvallisiin satuihin ja tarinoihin toteutuu parhaiten ja joidenkin lasten kohdalla ainoastaan koskettelukirjoja lukien, kuunnellen ja käsin tunnustellen.
Toinen tavoitteemme oli tuoda esille sitä, että koskettelukirjojen tekeminen voi olla tärkeä osa opetussuunnitelmaa jopa akateemisessa koulutuksessa. Toivottavasti yliopiston ja avoimenyliopiston rahakirstujen vartijatkin kävivät paikalla ja huomasivat miten opetussuunnitelmat ja hyvän kierrättäminen voivat tukea toisiaan ja motivoida opiskelijoita tekstiilityön opinnoissa.
Joka tapauksessa tätä jatketaan Oulun yliopistolla. Toivottavasti tieto näyttelystä innostaa ja hoksauttaa muitakin oppilaitoksia tällaiseen työskentelyyn. Toivottavasti oivalletaan miten laaja-alaisesti koskettelukirjojen valmistaminen palvelee oppimista.
Jos joku tekstiilityönopettaja tai ohjaaja tarvitsee alkuinfoa ja motivointia alussa olen käytettävissä sillä edellytyksellä, ettei minulle tule siitä kohtuuttomia kuluja. Ja tietysti sillä edellytyksellä, että koskettelukirjat lahjoitetaan Celialle, jonka kautta ne palvelevat koko Suomen näkövammaisia, monivammaisia ja kehitysvammaisia lapsia.
Yhteystietoni: vuokko(at)touchtale.com tai puh. 0400 726178
Kuvissa kaikki yliopistolla tehdyt koskettelukirjat vuosilta 2011-2016 |
Kuvassa koskettelukirjaesite, opas tekijöille, kuvia kansainvälisestä Typhlo&Tactus-koskettelukirja- kilpailuista, joissa kaksi kertaa on ollut mukana myös yliopistolla valmistuneet koskettelukirjat. |