tiistai 4. joulukuuta 2012

Vapaaehtoisten kansallinen päivä 4.12. ja Erityismaininta koskettelukirjojen tekijöille !

Tänään Oulun Rotuaarilla palkittiin vuoden 2012 vapaaehtoistoimintoja. Varsinaisia palkittuja toimintoja oli kolme ja lisäksi yksi erityismaininta. Kovan pakkasen keskellä mieltä lämmitti ja ilahdutti, että Koskettelukirja-kampanjaamme olivat esittäneet palkittavaksi useat eri tahot. Me saimme erityismaininnan!
"Kunniakirjassa" lukee kampanjanimen alla turhan isoilla kirjaimilla minun nimeni. Ei tämä kampanja olisi tuottanut tällaista tulosta ellei mukaan olisi tullut koko ajan uusia innostuneita ja toisia innostavia vapaaehtoisia. Meitä varsinaisia tekijöitä näiden kahden ja puolen vuoden aikana on ollut noin 50. Koskettelukirjoja on tällä viikolla lähtevän kirjalähetyksen jälkeen lahjoitettu yhteensä 33 koskettelukirjaa. Valmistumassa kevääseen mennessä on niiden lisäksi noin 10 koskettelukirjaa.








Kaikki koskettelukirjojen valmistamisessa mukana olleet, ottakaa vastaan erityismaininnan tuoma arvostus vapaaehtois-toiminnallemme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti