perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kesän helteet vaativat osansa !

Kesäkuu on mennyt koskettelukirjojen suhteen lähes kokonaan alitajunnan varaan. Konkreettisesti en ole saanut tehtyä "Ihme ja kumma"- koskettelukirjaani yhtään eteenpäin. Helteet ovat vieneet lastenlasten kanssa rannoille ja torille ja muille retkille. Kirjastoissa käydessämme olen katsellut lastenkirjoja 'sillä silmällä'. Lainasin itsellenikin yhden, josta ehkä voisin työstää koskettelukirjan. Kirja on nimeltään 'Hupsut korvat' ja ideana on että sivuja käännellään kahdessa osassa, jolloin korvat ovat yläsivulla ja pää alasivulla. Ja sitten voi nauraa kun tulee hassuja yhdistelmiä. Esim. kissalle voi tulla pupun korvat.
Heinäkuukin varmaan menee koskettelukirjojen valmistamisen suhteen heikosti, mutta toiveissä on tavata "kaikkien koskettelukirjojen äiti" Irmeli. Ja silloin tietysti puhutaan koskettelukirjoista ja suunnitellaan uusia juttuja!
Elokuussa varmasti jo kutsun vapaaehtoisia koskettelukirjojen tekijöitä yhteen ja mietitään, miten oululaisittain jatketaan kirjojen tekemistä. 
Tässä muutama kuvaa opiskelijoiden tekemästä kirjasta 'Pöllö etsii vastakohtia'




4 kommenttia:

  1. Hei Vuokko
    Tosi hienoja kirjoja olette tehneet ja paljon kuvia inspiroitumaan.
    Olen itsekkin miettinyt näitä kirjoja alkaa tekemään, mutta miten näihin sivuihin liitetään nuo tekstit. Siitä en täällä blogissa löytänyt mitään kirjoitusta?
    T: Satuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja tervetuloa mukaan. Niihin kirjhoihin, jotka lahjoitetaan Celia-kirjastolle, laitetaan pistekirjoitukset siellä. Vapaaehtoiset tekevät koskettelukirjat valmiiksi siten, että Celiassa ne tarvittaessa sidotaan ja niihin lisätään pistekirjoitus. Toivomus on, että kirjojen tekstit lähetetään sähköpostilla (fonttikoko 16) Celiaan, jossa ne sitten tulostetaan läpinäkyvälle muoville pistekirjoituksena mustavalkoisen tekstin päälle.

      Poista
  2. Vielä edelliseen lisäystä. Celian sivuilla kerrotaan, että jossain on lista, mitä kirjoja on toivottu tehtäväksi, mutta en köytänyt sellaista sivua mistään. Olen kyllä huono koneen käyttäjä, mutta jos voisit laittaa linkin siihen listaan. Oletan, että sellainen on sinulla tiedossa.
    T: Satuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, etten muista missä voisi olla tuollainen lista :) Itse olen saanut sellaisen listan paperilla ja jaellut sitä tekijöille. Kirjoitan sen tuohon blogitekstiin kaikkien luettavaksi tuotapikaa.
      Jos et vielä ole tutustunut Facebookin Koskettelukirjat-ryhmään käy katsomassa ja halutessasi liity mukaan. Jos olet oululainen tule mukaan kokoontumisiin, jotka taas alkavat ja joissa voi kysellä ja saada henkilkohtaista ohjausta, kunhan saan sovittua ajan ja paikan.
      terv. Vuokko

      Poista