perjantai 24. tammikuuta 2014

Uusi vuosi tuo uudet haasteet

Olen edellisen kirjoittelun jälkeen mietiskellyt koskettelukirjojen uusia mahdollisuuksia. Tällaiseen mietiskelyyn on omat syynsä. Kerron niistä tarkemmin kunhan kuukausi vaihtuu ja mahdollisuudet uusiin haasteisiin varmistuvat.
Tähän asti olen opetellut itse ja ohjannut vapaaehtoisia koskettelukirjojen tekemiseen näkö- ja monivammaisille lapsille hyväntekemisen periaatteella. Ja se tulee olemaan jatkossakin tärkein näkökulma. Olen huomannut omien lastenlasten kohdalla, miten mieluisia ja innostavia nämä vapaaehtoisten tekemät koskettelukirjat ovat. Lapset ovat voineet katsella, kosketella ja nauttia niistä ennen kuin olen lähettänyt ne eteenpäin Näkövammaisten kirjasto Celiaan. 

Voisiko joku innostua tekemään koskettelukirjoja hyväntekeväisyyteenkin, kun ensin tekisi sellaisen vaikkapa omalle lapselleen tai kummilapselle tai lapsenlapselle? Näkevälle lapselle kuvien vaatimimukset eivät ole niin haastavia kuin näkövammaiselle tehdessä. Muistan itsekin tehneeni aikanaan omille lapsille ns. pehmokirjoja.  Tästä aukeaa yksi polku ajatusten kulkea.

Avoimen päiväkodin näkevät lapset ihastuivat koskettelukirjoihin.

Toinen ajatuksen juoksu on vienyt minut vanhusten maailmaan. Oman äitini kuolemasta on kulunut jo kohta kahdeksan vuotta. Kuitenkin muistot viimeisistä kahdesta vuodesta ovat vielä vahvasti mielessä. Ne kaksi vuotta äitini asui hoivakodissa. Halvaannuttuaan ja dementian edetessä en pystynyt enää huolehtimaan hänestä työni ohessa. Silloin näin ja koin, miten tärkeää erilaiset virikkeet olisivat kaikille hoivakodissa asuville. Asukkailla heikkenevät näkö, kuulo ja dementoituvilla myös sosiaaliset ja kognitiiviset kyvyt. Kosketusaisti on kaikilla tallella!


Ruusu äidin omissa käsissä toi aikaisemmat äitienpäivämuistot esiin.
Miten tärkeää onkaan voida itse kosketella erilaisissa tilanteissa ja tulla myös itse lämpimästi kosketetuksi. Samalla tavalla kuin tuoksut ja maut tuovat mieleen muistoja; vaikkapa pullan tai kukkien tuoksut, samalla tavalla jonkin esineen tai kankaan koskettaminen voi tuoda mieleen muistoja kaukaa lapsuudesta asti.

On tärkeää tulla lämpimästi kosketetuksi

Millainen koskettelukirja nostaisi hyviä muistoja vanhuksen mieleen? Tällaisin ajatuksin jään odottamaan millaisia haasteita uusi vuosi tuo.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti