lauantai 30. toukokuuta 2015

Näyttelyt on pidetty ja vapaaehtoisten tekemät koskettelukirjat odottavat nyt Celiaan lähtöä!

Pitkä ja pimeä talvi on takana. Sen aikana on syntynyt monta uutta koskettelukirjaa ja monia uusia koskettelukirjoihin liittyviä ideoita.

Muhoksen kirjaston näyttelyn jälkeen Oulussa tehdyt koskettelukirjat olivat viikon ajan katseltavina Oulun NNKY:n ikkunassa.                                                                                                                         
Ulkoa päin otetussa kuvassa näkyy heijastuksena pala Oulun ksekustasta




Tiistai-iltana kävin purkamassa ikkunanäyttelyn ja valmistauduin kuljettamaan kirjat ja muuta materiaalia kaupungin pääkirjastolle seuraavaksi päiväksi. Esittelin keskiviikkona 27.5. siellä näytteillä olevia koskettelukirjoja ja keskustelin niistä kiinnostuneiden kävijöiden kanssa klo 14 - 19. 

Paikalla kävi Mediaoulun toimittaja, joka teki nettiin jutun koskettelukirjoista. Hän oli valinnut lähtökohdaksi sadun Miksi karhulla on töpöhäntä? Alla linkki juttuun.










Pienet kädet, jotka tutkivat kirjaa MISTÄ LÖYDÄN KARHUYSTÄVÄN?, kuuluvat Joonalle 4½ v. Hän oli hyvin kiinnostunut koskettelukirjoista.

Nyt odottelen Celiasta salkkuja, joilla voin lähettää sinne talven aikana valmistuneet ja lahjoitettavat koskettelukirjat. Celiassa kirjoihin laitetaan pistekirjoitus mustavalkoisen kirjoituksen lisäksi. Sen jälkeen ne luetteloidaan lastenosaston aineistoluetteloihin. Ehkä jo syksyllä joku lapsi saa nauttia ihka uudesta koskettelukirjasta ja antaa palautetta kirjan tekijöille.

Kesänajan haasteet itselleni ovat neljä SILITÄ MINUA -kirjaa sekä touchtale-projektin eteneminen. Eikä unohtaa voi Irmelin kanssa työstettävää kirjaa koskettelukirjojen valmistamisesta.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Nyt voi jo tutustua TouchTale-kirjat sovellukseen!

Älypuhelisovellus on jo nyt ladattavissa Play-kaupasta, jos haluat katsoa millaisesta sovelluksesta on kyse. Siellä on siis nyt aluksi kolme kirjaa, joista kaksi on lainattavissa. Mutta  toisessa ei vielä ole ääniä. Kolmas koskettelukirja on minun Silitä minua -Arvaa kuka olen -kirja, jota ei vielä ole lainattavissa.
Olisi kiva, jos nyt koskettelukirjojen tekijät voisivat kirjojensa aiheita miettiessään kiinnittää huomiota myös äänitehostemahdollisuuteen. Itselläni on mielessä orkesterista/soittimista kertova koskettelukirja. Ongelmana on, miten tehdä soittimet jotka olisivat oikean tuntuisia ja näköisiä. Äänien lisääminen olisikin sitten helpoin vaihe.
Kirjoittakaa kommenttia, jos keksitte mistä saa tai mistä voisi itse tehdä erilaisia soittimia.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Pian lehmä ammuu!

Tällaisella otsikolla oli Silmäterä-lehden toukokuun numerossa pieni juttu veljeni Seppo Tiaisen ja minun yhteisestä uudesta projektista. Anoimme ja saimmekin Sokeain lasten tukisäätiöltä apurahaa hankkeeseen, josta kerroin jo aikaisemmassa kirjoituksessani. Emme saaneet ihan sitä mitä pyysimme, mutta teemme kuitenkin sen mitä olimme suunnitelleet.
Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että piakkoin Celian asiakkaat voivat maksutta ladata googlen Play-kaupasta Touchtale-sovelluksen. Sovelluksen avulla saa sinne tallennettujen koskettelukirjojen kuviin liittyviä ääniä. Tällä hetkellä tallennettuna on kaksi koskettelukirjaa, joista toinen (Matkalla karuselliin) on jo aikaisemmin ollut lainattavissa Celiasta ja toinen (Silitä minua- Arvaa kuka olen) on vasta valmistumassa oleva kirja.
Tarkoituksena on, että vuoden kuluessa sovelluksessa kirjalistalla olisi 10 koskettelukirjaa. Kirjat lisätään sovellukseen pikku hiljaa.  Etsimme ensin Celian valkoimista sopivia koskettelukirjoja sovellukseen. Itse olen ajatellut suunnittelevani seuraavia kirjojani äänien kannalta sopiviksi. Innostan myös muita vapaaehtoisia tekemään samoin. Toki kaikenlaiset koskettelukirjat ovat koko ajan tervetulleita ja käyttökelpoisia Celian valikoimiin. Mutta minulla on tietysti nyt innostus ääniin tämän uuden projektin myötä.
Tarkoitus on, että jo ensi viikolla on mahdollista tutustua sovellukseen lataamalla se android-puhelimiin. Siellä näkyvät nämä kaksi kirjaa ja niiden äänet ovat kuunneltavissa.  

Kännykkäkuva Silmäterälehden sivulta :)

Teemme Sepon kanssa sovellusta käyttäville lainaajille kyselyjä projektin aikana.  Toivomme tietysti, että kaikki tällaisen koskettelukirjan lainaksi saavat vastaisivat kyselyihin. Vain käyttäjien kokemusten kautta voimme rikastuttaa koskettelukirjoja lainaavien lasten lukukokemuksia ja vain kokemusten kautta voimme kehitellä sovellusta oikeaan suuntaan.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Koskettelukirjanäyttely Muhoksen kirjastolla 29.4.-12.5.


Pystytimme näyttelyn yhdessä kirjastotoimenjohtajan
Pirkko Tiepuolen kanssa

Kirjojen sivut "levällään" ja
tarinoiden tekstit vitriinin sivuilla.

Pöytävitriinikuvissa heijastuu valo vähän häiritsevästi :)
Varsinkin alla olevassa kuvassa.

Kuvassa keskeneräisen Ihme ja kumma-kirjan kaksi sivua sekä
siili-kokeiluja  (karvasta, villalankamatosta ja juuresharjan harjaksista)

Näyttelyssä voi käydä kirjaston aukiollessa. Vitriinissä olevia kirjoja voi vain katsella mutta kahta koskettelukirjaa voi myös käsin tunnustella.
Tiistai-iltana 12.9. klo 18 olen paikalla kertomassa näyttelyn kirjoista, koskettelukirjojen tekemisestä sekä Celia-kirjastosta, jonne näyttelyssä olevat kirjatkin lahjoitetaan. Kerron myös erilaisista mahdollisuuksista tulla mukaan kirjojen tekijäksi joko yksin tai kurssien kautta yhdessä.

Kirjojen tekijöitä tarvitaan lisää!