Muhoksen kirjaston näyttelyn jälkeen Oulussa tehdyt koskettelukirjat olivat viikon ajan katseltavina Oulun NNKY:n ikkunassa.
Ulkoa päin otetussa kuvassa näkyy heijastuksena pala Oulun ksekustasta |
Tiistai-iltana kävin purkamassa ikkunanäyttelyn ja valmistauduin kuljettamaan kirjat ja muuta materiaalia kaupungin pääkirjastolle seuraavaksi päiväksi. Esittelin keskiviikkona 27.5. siellä näytteillä olevia koskettelukirjoja ja keskustelin niistä kiinnostuneiden kävijöiden kanssa klo 14 - 19.
Paikalla kävi Mediaoulun toimittaja, joka teki nettiin jutun koskettelukirjoista. Hän oli valinnut lähtökohdaksi sadun Miksi karhulla on töpöhäntä? Alla linkki juttuun.
Nyt odottelen Celiasta salkkuja, joilla voin lähettää sinne talven aikana valmistuneet ja lahjoitettavat koskettelukirjat. Celiassa kirjoihin laitetaan pistekirjoitus mustavalkoisen kirjoituksen lisäksi. Sen jälkeen ne luetteloidaan lastenosaston aineistoluetteloihin. Ehkä jo syksyllä joku lapsi saa nauttia ihka uudesta koskettelukirjasta ja antaa palautetta kirjan tekijöille.
Kesänajan haasteet itselleni ovat neljä SILITÄ MINUA -kirjaa sekä touchtale-projektin eteneminen. Eikä unohtaa voi Irmelin kanssa työstettävää kirjaa koskettelukirjojen valmistamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti