tiistai 26. huhtikuuta 2016

Juhlat ja koskettelukirjojen esittelyä Hotelli Helkassa

















Suomen NNKY-liiton 120-vuotisjuhlan yhteydessä 24.4.2016 Helsingissä Hotelli Helkan tiloissa esiteltiin paitsi liiton historiaa myös nykyaikaa paikallisyhdistysten toimintojen kautta. 
Olin siellä edustamassa oululaista toimintaa mukanani matkalaukullinen koskettelukirjoja, jotka levitellin kahdelle pöydälle katseltaviksi ja kosketeltaviksi. Vierellä oli uusi hieno rollup. Niiden lisäksi oli pienellä lisäpöydällä pyörimässä  powerpoint-esitys koskettelukirjojen merkityksestä ja koskettelukirjakampanjamme synnystä, nykyisyydestä ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Toivottavasti joku kävijä vei haasteen omaan yhdistykseensä. Jään mielenkiinnolla seuraamaan :)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Koskettelukirjat esillä Helsingissä ensi sunnuntaina

Tänään sain hakea NNKY:n toimistolta postissa tulleen rollupin. Se haluttiin saada valmiiksi ja mukaan, kun menen esittelemään koskettelukirjakampanjaamme Helsinkiin Suomen NNKY liiton 120 vuotisjuhlien yhteydessä olevaan näyttelyyn. Teimme sen yhteistyössä Oulun NNKY:n toiminnanjohtajan Maarit Peltoniemen kanssa. Minä annoin hänelle ehdotuksia tekstistä sekä kuvia, joita siihen halusin. Maaritilla oli tiedossa Arja-graafikko, jonka kanssa he muokkasivat  siitä todella hienon kokonaisuuden ehdotuksieni pohjalta.

Aukaisin rollupin heti ja otin siitä valokuvan, josta voi nähdä kokonaisuuden
sekä tekstin että koon suhteen.  

Kuvissa on olennaiset asiat: lapsi, joka voi nauttia kosketeltavasta kuvakirjasta sekä vapaaehtoinen koskettelukirjan tekijä valmistamassa kirjaa. Tekstistä selviää, että koskettelukirjakampanja on alkanut jo vuonna 2010 ja NNKY:n toiminnaksi siirtynyt syksyllä 2013. Kampanja sai vuoden 2013 alussa tunnustuksen oululaisessa ohjelmassa "100tekoa Oulusta"
Laskeskelin äsken kuinka monta koskettelukirjaa on kampanjamme aikana tehty tähän mennessä. Tulokseksi sain 80. Se on aikamoinen määrä! Ja vielä on valmistumassa 5-7 kirjaa yliopistolta. Uskon saavani nekin mukaan Helsinkiin.
Keväisin koskettelukirjamme ovat aina esillä useissa näyttelyissä. Kun saan tämän kevään näyttelyt kierrettyä, lähetän koskettelukirjamme Celiaan. Siellä niihin lisätään pistekirjoitus ja luetteloidaan. Joten ensi syksynä on kampanjamme koskettelukirjoja kiertämässä ympäri Suomea jo yhteensä yli 80!!

Helsingin seudulla liikkuvien kannattaa ensi sunnuntaina poiketa klo 14.30 - 16.00 Hotelli Helkaan tutustumaan kampanjaamme ja saamaan innostusta oman kampanjan aloittamiseen, katsomaan rollup'iamme ja ennen kaikkea ihastelemaan ja koskettelemaan tänä talvena valmistuneita koskettelukirjoja. Pääjuhlan jälkeen on ohjelmassa seuraavanlainen teksti:
klo 14.30 NNKY eilen, tänään ja huomenna -tapahtuma / Hotelli Helka
        *Esittelemme 120-vuotista taivaltamme aina tähän päivään saakka

Siispä LÄMPIMÄSTI TERVETULOA kaikki koskettelukirjoista kiinnostuneet!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Uusia koskettelukirjoja valmistui jälleen!

On hienoa laittaa taas muutamia kuvia oululaisten vapaaehtoisten tekemistä koskettelukirjoista. 
Meillä on ollut tammikuun lopusta alkaen neljän lauantain kestävä koskettelukirjakurssi NNKY:llä. Mukana on ollut kymmenen kirjojen tekijää. Joku on käynyt yhtenä lauantaina hakemassa innoitusta kotona tekemiseen, joku parina lauantaina.  Mutta joka kerta on minun lisäkseni ollut vähintään neljä tekijää. Kävipä yksi tekijä kotonanikin vierailulla ohjeita saadakseen, kun ei lauantaisin päässyt mukaan.
Kirjat ovat edenneet niin, että kolme saatiin ihan valmiiksi eilen viimeisenä yhteiseksi sovittuna päivänä. Neljä kirjaa on kesken tekoisia, mutta valmistuvat oman aikataulun mukaan. Olen nähnyt aloitukset ja kuvia sähköpostin kautta. Hyvää kannattaa odottaa :) 
Toisaalla kahdessa ryhmässä on tekeillä kirjoja, joiden suunnitelmia olen nähnyt ja materiaaleja on mietitty. Vähintään neljä koskettelukirjaa on työn alla.  Ja yliopistolla olen nähnyt jo melkein valmiina noin kahdeksan kirjaa. 
Tämä kevät on saanut monta uutta tekijää kukkimaan. On kuin kukkisi itse!






Syysmetsä, tekijänä Vuokko Ronkainen
Jälkiä lumessa, tekijänä Jaana Rundelin
Opettelen kuvioita ja lukumääriä,
tekijänä Riitta Hakulinen