perjantai 23. toukokuuta 2014

Kevään aikana valmistuneet koskettelukirjat näkyvät vielä Oulussa ennen Celiaan lähettämistä





Olen sopinut Oulun kaupunginkirjaston lastenlainausosaston edustajien kanssa koskettelukirjojen ja vapaaehtoistoimintamme esittelystä kirjaston tiloissa kesäkuun alussa. Oli ihanaa huomata, miten innostunutta kirjaston väki oli. Pitkästä aikaa oli vahva kokemus yhdessä suunnittelusta ja tekemisestä. Tuli mieleen muutaman vuoden takaiset suunnittelusessiot Vares-hankkeessa Suvimarian ja muidenkin kanssa. Kiitos tuosta kokemuksesta Mervi, Reija, Elise ja Anne! Taas hyvä asia tulee näkyväksi uudessa ympäristössä!

Alla oleva teksti on pohjana tiedotteelle, joka tulee kirjaston nettisivuille ja info-taululle.


Nyt saa koskea!

Oletko koskaan lukenut tarinaa sormin?
Koskettelukirjat ovat tunnusteltavia kuvia sisältäviä kuvakirjoja, joita on perinteisesti tehty näkövammaisille ja monivammaisille lapsille. Koskettelukirjoista nauttivat kuitenkin kaikki lapset. Lapsi oivaltaa ja oppii uusia asioita, kun kirjan tarinoita voi sekä katsella, kuunnella että kosketella.
Vapaaehtoinen ohjaaja Vuokko Keränen kertoo koskettelukirjojen tekemisestä ja esittelee vapaaehtoisten tekemiä koskettelukirjoja pääkirjaston aikuisten osastolla maanantaina 2.6. klo 15 – 19. Jos koskettelukirjojen tekeminen kiinnostaa, kysy samalla Vuokolta, miten pääset mukaan.
Tervetuloa!

Lisätietoja:
Reija Loukusa-Ahonen, reija.loukusa-ahonen@ouka.fi, p. 044 703 7331/kirjaston tietopalvelu
Vuokko Keränen, p.
0400 726 178



Kirjastotapahtuman jälkeen koskettelukirjat ovat vielä saman viikon keskiviikkona nähtävillä vapaaehtoisille järjestettävässä "kiitosjuhlassa"  NNKY:llä. Kiitosjuhla on lainausmerkeissä sen takia, että täytekakkukahvit piirakoineen on mielestäni vain symbolinen kiitos. Yhdenkin koskettelukirjan tekemisessä mukana ollut on tehnyt ison hyvän teon! Yksikin lisäkirja mahdollistaa Celiassa koskettelukirjojen nopeamman kierron. Lainauksia tehdään noin 4000 vuodessa ja koskettelukirjoja on tällä hetkellä noin 850.
Kiitosjuhlan järjestämme myös saamamme lahjoitukseninnostamana. Tilaisuuteen tulee Kalevan toimittaja ja julkistamme tuon toimintaamme arvostavan lahjoituksen saannin.
Jos sinä lukija olet lähistöllä, tule käymään kahvilla ke klo 17-19 välillä ja iloitsemaan kanssani vapaaehtoisille annetusta lahjoituksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti