sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kuvia koskettelukirjakurssin ensimmäisestä kokoontumisesta


Oulun NNKY:n kylttiä ei näköjään huomaa kovin helposti, koska usea mukaan tulija etsiskeli ovea jonkin aikaa. Ainakin kaikki kuvissa olijat löysivät paikalle ja innostusta oli ilmassa. 
Tervetulokahvin jälkeen esittelimme kukin itsemme. Mukana oli osallistujia paitsi ihan Oulun kaupungista ja lähistöltä myös yksi Posiolta ja yksi Himangalta. Hienoa, että matka ei ollut esteenä hyvän asian alulle laittamiseksi.

Perusperiaatteiden kertauksen jälkeen alkoi tekstin ja kuvien suunnittelu ja sen jälkeen materiaalin etsimistä ja sivukankaiden värien harkintaa mukana olleista varastoista. Kuvat kertovat että hyvin päästiin vauhtiin.



Alkusuunnittelu käynnissä

Ujo hiiri - kirja on ollut osittain tehtynä kaapissa jo
jonkin aikaa. Kurssin alkaessa se heräsi henkiin jälleen.
 Kirja valmistuu kahtena kappaleena kurssin aikana.

Mattikin seikkailee seikkailunsa syysmetsässä
kahtena samanlaisena koskettelukirjana.

"Yksi pieni elefantti marssi näin..." vai miten se menikään?
Muisteltiin päiväkotileikkiä hauskasta aurinkoisesta päivästä.

Mittaus on tarkkaa hommaa.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Koskettelukirjakurssi alkaa NNKY:llä ensi lauantaina ja seuraavalla viikolla on Kaarnatiellä esittely- ja infoilta ihanalle naisporukalle

Koskettelukirjat pitävät minut virkeänä ja iloisena. On hienoa, kun aina välillä voi onnitella itseä siitä, että on saanut jotain näkyvää valmiiksi. Joskus se on oma koskettelukirja tai uuden kirjan suunnitelma ja joskus taas uusittu diaesitys innostuneille kuulijoille. Välillä se on pätkä kirjaprojektiin ja välillä taas TouchTale -kirjan sivujen kuvaaminen ja äänitehosten suunnittelu tekstin elävöittämiseksi. 
Tämä koskettelukirja on parhaillaan
valmisteilla  TouchTale-kirjaksi.
Seppo-veljeni työstää sitä sovellukseen
 ja etsii kuviin toivomiani ääniä mukaan.

Nyt on ollut päällimmäisenä nuo otsikossa olevat kaksi tapaamista. Koskettelukirjakurssille on ilmoittautunut 10 osallistujaa. Olen tehnyt ja kopioinut heille materiaalia ja suunnitellut pari tarinaa siltä varalta, ettei kaikilla ole omia aiheita valmiina. Kurssilla pitää päästä heti suunnittelemaan tehtävää kirjaa ja siksi on oltava varasuunnitelmia mukana. Sivukankaita olen pakannut mukaan monta metriä. Vielä on mietittävä mitä muuta tilpehööriä otan mukaan. Millaisia erilaisia kangastilkkuja saatetaan tarvita. Onneksi tarjoilusta huolehtivat NNKY:llä työskentelevät nuoret naiset.
Kaarnatiellä ensiviikon torstaina voi olla jopa parikymmentä kuulijaa, joista ainakin osa aikoo sen jälkeen ruveta valmistamaan koskettelukirjoja. Tämä yhdistys, johon itsekin nyt kuulun, on muutama vuosi sitten tehnyt esityksen, jonka pohjalta NNKY:n koskettelukirjatoiminta sai Lastenrahastosäätiöltä rahalahjoituksen. Sen turvin on nyt mukava tarjota kaikille vapaaehtoisille tekijöille monenlaista materiaalia koskettelukirjojen tekemistä varten, Enää tekeminen ei ole kiinni siitä, ettei ole omaa materiaalia kaapeissa tai ei ole varaa ostaa jotain erityistä kirjan kuvaa varten.

Myöhemmin lisää.. 


torstai 21. tammikuuta 2016

TouchTale-projektin eteneminen takkuaa :(

Tuntuu tosiaan , että tällä hetkellä TouchTale- projekti ei etene niin kuin kuvittelimme. Emme saa palautetta kirjojen lukijoilta! 
Celian kautta kutsuttiin vapaaehtoisia koskettelukirja-asiakkaita lainaamaan TouchTale-kirjoiksi tehtyjä koskettelukirjoja ja antamaan omasta lukukokemuksestaan palautetta meille osoitteeseen touchtale.com/palaute. Testiryhmään lupautui Celiasta saadun tiedon mukaan useita lainaajia. Vain YKSI palaute on tullut syksyn aikana! Kirjoja on lainattu ohi normaalin lainausvuoron ja jopa lisänä tavalliseen lainaukseen. 




Sovelluksessamme on tällä hetkellä seitsemän koskettelukirjaa taustaäänineen. Tietääkseni kaikki näistä kirjoista ovat olleet koeluettavana ja kuunneltavana. Kirjojen mukana menee tiedote siitä, miten sovellus ladataan ja siinä on osoite ja pyyntö palautteesta.  
PALAUTTEEN SAAMINEN ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ, että saamme projektin toteutumaan ja lisää TouchTale-kirjoja Celiasta lainattavaiksi. Olettaisi, että  jos osaa käyttää sovellusta osaa myös antaa palautteen netin kautta. Palautelomake on tehty hauskan näköiseksi ja helpoksi vastata. (meidän mielestämme)




Jatkamme koko ajan sopivien kirjojen etsimistä Celian aineistosta ja vapaaehtoisten tekeillä olevista koskettelukirjoista. Kuvaamme tarvittaessa ja suunnittelemme ja etsimme kuvia rikastavia ääniefektejä. Tällä hetkellä on muutamia koskettelukirjoja äänitystä vailla. Itse olen anonut selkokeskukselta valtionapua kahteen TouchTale-kirjaksi sopivan Iloiset soittimet-kirjan tekemiseen.


Olen pyytänyt, että Celiasta kysyttäisiin testiryhmään lupautuneilta lupa yhteystietojen antamiseen. Itse emme voi olla yhteydessä lainaajiin, elleivät he anna tuota lupaa. Mielestäni se voisi olla kokeiluryhmään pääsyn edellytys.







perjantai 15. tammikuuta 2016

Uusivuosi on alkanut vauhdikkaasti ensin yliopistolla opiskelijaporukassa ja sitten LeijonaHannojen kanssa ravintola Perlassa


Uusi vuosi alkoi tosiaan koskettelukirjojen osalta iloisesti ja toiveikkaasti! Ollaan vasta tammikuun puolessa välissä ja olen tavannut jo kaksi ihanan innokasta ryhmää, joissa aloitetaan koskettelukirjojen tekeminen. Molemmissa tapaamisissa minulla oli näytettävissä dia-esityksessä näkyvien kuvien lisäksi useita ihan oikeita koskettelukirjoja. Celiasta minulle oli lähetetty esiteltäviksi kolme koskettelukirjaa. Lisäksi mukana oli omia valmiita neljä, pari keskentekoista sekä uusien kirjojen suunnitelmia.

Ensiksi olin Oulun yliopistolla, jossa tekstiilityön sivuaineopiskelijat olivat koskettelukirjojen aloittamisvaiheessa. Siellä tapasin minulle uuden tekstiilityönopettajan Leena Hartikan, joka on saanut Sarkkisen Marjutin aikaisemmin ohjaaman päiväopiskelijaryhmän vastuulleen. On hienoa kuulla, että koskettelukirjojen tekeminen palvelee hyvin heidän opetussuunnitelmaansa erilaisten materiaalien  käsittelyn ja yhdistämisen suhteen. Sen lisäksi se edistää Celia-kirjastolle lahjoitettavien koskettelukirjojen kautta ainakin viidensadan lapsen tasa-arvoa lastenkirjallisuudessa ja tiedon saannissa. Usein näissä ryhmissä opiskelee kasvatusalalle aikovia opiskelijoita. Ajattelen, että se avaa heille myös uudenlaisen näkökulman erityistuen tarpeessa olevien lasten maailmaan. Siihen, miten tärkeä näiden lasten on saada  kuulla satuja ja tarinoita sekä katsella niihin liittyviä kuvia kosketuksen kautta. 
Ryhmässä on tällä kertaa 19 opiskelijaa, joten koskettelukirjoja tulee laskujeni mukaan ainakin kuusi tai seitsemän.



Oikeassa laidassa tekstiilityönopettaja Leena Hartikka

Osa opiskelijoista ehti jo lähteä seuraaville luennoille ennen kuin muistin ottaa kameran esiin.

Toinen tammikuun alun tapaamisista oli Leijonanaisten kanssa! LC OULU/Hannat oli kutsunut minut kokoukseensa kertomaan koskettelukirjoista. Seuraavassa kokouksessa heillä on tarkoitus aloittaa koskettelukirjojen valmistus. Vielä he eivät osanneet sanoa, kuinka monta kirjaa heiltä syntyy tai millaisella aikataululla. Joka tapauksessa sieltä tulee jossain vaiheessa uusia koskettelukirjoja.

Hannat tarjosivat pakkaspäivän iloksi myös minulle blinejä ja kiitokseksi sain vielä kukkapaketin. Ja miten kauniskukka-asetelma kotona avatessa paketista löytyikään! KIITOS!

Kukka-asetelma lintuperspektiivistä


i


Ja ennen kuin tammikuu loppuu alkaa lauantaina 30.1. Oulun NNKY:llä koskettelukirjakurssi, jonne heti ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä on ilmoittautunut jo kahdeksan osallistujaa! Kurssista on jotain tietoa Facebookin Koskettelukirjat-ryhmän sivulla. Mutta siitä myöhemmin lisää täälläkin.