Koskettelukirja-ilta viime tiistaina eli 27.3.

Minulle jäi todella innostunut ja mahtava olo illan jälkimaininkina! VARES-keskukseen tuli 14 uutta koskettelukirjoista kiinnostunutta monen ikäistä naisihmistä. Kerroin heille koskettelukirjoista yleensä, Celia-kirjastosta ja mahdollisuudesta tulla mukaan vapaaehtoiseksi koskettelukirjantekijäksi.  Kävimme läpi myös koskettelukirjan tekemiseeen liittyvät perusasiat Celian oppaaseen pohjautuvan diaesitykseni kautta. Dioissa näkyy paljon kuvia Oulun seudun vapaaehtoisten tekemistä kirjoista.  Lisäksi minulla oli mukana kahdeksan vapaaehtoisten tekemää kirjaa, joita saattoi selata ja kosketella.

Kaikki mukana olevat olivat oikeasti kiinnostuneita asiasta ja suurin osa aikoi aloittaa kirjan suunnittelun. Jo paikan päällä syntyi useita ideoita kirjojen aiheiksi. Esim. kirja puun kasvamisesta siemenestä isoksi puuksi, lorukirja, kirja pyykin pesusta, jonkin hukassa olevan etsimisestä ja eläinkirjoja.Mukana oli myös eräs peruskoulussa toimiva tekstiilityönopettaja, joka suunnitteli ensi syksynä aloittavansa kirjojen tekemisen koulun käsityötunneilla oppilaittensa kanssa.

Kolmelta taholta oltiin yhteydessä, koska ei ollut mahdollisuutta osallistua tuohon iltaan: Yhden Oulun ev.lut. seurakunnan käsityöpiiri pyysi minua vierailulle, jotta he voisivat tehdä koskettelukirjoja vietäväksi tuliaisina Nepalissa toimivaan sokeainkouluun. Facebookin kautta eräs työelämäkaudeltani tuttu kouluttaja pyysi kertomaan aiheesta kesällä valmistuville lähihoitajille. Ja Kuusamosta asti toivotaan mahdollisuutta saada opastusta koskettelukirjojen tekemiseen!

Kun on kysymys koskettelukirjoista hyväntekeväisyytenä, en pysty (=en halua) sanomaan koskaan EI. Olen itse työskennellyt monenlaisten erityistä tukea tarvitsevien ryhmien sekä niitä ohjaavien tai opettavien kanssa, joten tiedän miten tärkeästä asiasta on kyse.

Tiistai-iltamme venähti lähes kahdeksi tunniksi ja kaikki jaksoivat olla koko ajan aktiivisia. Seuraavan kerran tapaan heidät ja muutamia "vanhoja" tekijöitä samassa paikassa samaan aikaan eli tiistaina 8.5. klo 16.30 VARES-keskuksessa Harjapäänkatu 32. 

TERVETULOA MYÖS IHAN UUDET IHMISET!

KALEVAN jutusta 22.3.

Kalevan toimittaja Pia Kaitasuo teki jutun Kalevaan torstaina 22.3. Kiitos Pialle, joka oli jo haastattelemaan tullessaan itse innostunut aiheesta. Hän oli tutustunut aiheeseen ja tiesi koskettelukirjoista yllättävän paljon. Siksipä hän osasi tehdä haastattelustakin asiaa palvelevan jutun. Hän keksi myös hienon idean, jolla koskettelukirjan merkitys havainnollistuu sitä tuntemattomallekin. Hän nimittäin halusi tehdä Kalevan nettiin videon, jossa hän lukee yhden tekemistäni kirjoista. Siinä näkyy kuvien katselu koskettelemalla hyvin. Jos et ole vielä tutustunut videoon katso se seuraavasta klinkistä:

Koskettelukirja avaa mielikuvituksen maailman erilaiselle lapselle ja oppijalle | Kulttuuri | Kaleva.fi

Iloitsen Kalevan jutusta, sillä olen sen perusteella saanut useita yhteydenottoja. Uusia koskettelukirjantekijöitä on tulossa!

Käynti yliopistolla teki iloiseksi

 

Tänään Marjut, joka on käsityönopettaja, soitti minulle yllättäen. Hän oli jo aikaisemmin kertonut innostavansa Oulun yliopiston tekstiilityön sivuaineen opiskelijoita tekemään koskettelukirjoja Celian käyttöön. Silloin hän kyseli myös lasten ja perheiden toivomia aiheita kirjoiksi.  Ja tanään Marjut soitti kertoen, että kolme kirjaa on nyt valmiina ja kysyen milloinka minulla olisi mahdollisuutta tulla ottamaan ne vastaan opiskelijoilta? No, milloin opiskelijat olisivat paikalla? Nyt ja ensi perjantaina ja.. Enempää ei tarvittu. Hyppäsin autoon  ja ajelin yliopistolle.

Siellä minua oli vastassa Marjut, 17 opiskelijaa ja kolme upeaa koskettelukirjaa. Ja yksi niistä on kauan odotettu 112-aiheinen kirja. Kirjat ovat todella taitavasti tehtyjä. Niissä on käytetty luovuutta haasteita uhmaten: VIPEN RETKIPÄIVÄ, AVARUUS ja 112 APU ON LÄHELLÄ. Otin videolle, kun opiskelijat esittelivät tekemänsä kirjat minulle. Voin sopivissa tilanteissa näyttää niitä toisille kirjantekijöille.

Laitan tälle sivulle kuvat heidän tekemiensä kirjojen kansista näin alkuun. Lisää näistä kirjoista voin kirjoitella ja lisätä kuvia myöhemmin.

Kiitos Marjut! Kiitos luokanopettajiksi opiskelevat koskettelukirjojen tekijät!

PALJONKO ON KYMMENEN? Lasketaan yhdessä

Tällä hetkellä uusin kirjani "Paljonko on kymmenen?" valmistui muutaman viikon aikana. Ajatuksena oli tehdä kaikki laskutehtävät, joista summaksi tulee kymmenen. Nolla+-laskun jätin pois. Kun idea syntyi, suurin haaste oli keksiä ja löytää mahdollisimman eri tuntoisia, mutta tarpeeksi pieniä laskettavia. Olin nimittäin määritellyt kirjan kooksi n. 17x28cm. Siksi, että minulla oli sen kokoisia jätepaloja muovisista ruokatableteista. Isomman puolen tableteista olin antanut toiseen kirjaan. Tabletin palat päällystin  ohuella vedenpitävällä kankaalla, jota ostin palakaupasta. Ennen sivujen ompelemista vahvikkeitten päälle, ompelin laskettavat kuvat saumanvaroineen leikattuihin kankaisiin . Kirjassa teksti on aina aukeaman vasemmalla sivulla ja kuva oikealla. Mustavalkoisen tekstin päälle laitetaan Celiassa  läpinäkyvä pistekirjoitusteksti. Celiassa kirjat sidotaan tarvittaessa purjerenkailla ja nauhakiinnityksellä, joten sitä varten on jätettävä riittävä vara sidontaa varten (n. 5cm).

Laitan tähän kuvat kirjani kannesta, kaikista kuvasivuista sekä ensimmäiseen sivuun liittyvän tekstin. Siitä selviää miten teksti jatkuu aina seuraavalla sivulla. Takakannesta löytyy vastaukset kaikkiin tehtäviin, joten lapsi voi itsekin tarkistaa laskiko kaikki oikein.

Ensimmäisellä sivulla lasketaan puuhelmiä.

Toisella sivulla on virkattuja kukkia.

Kolmannella sivulla on venyviä hiusdonitseja.

Neljänneltä sivulta löytyy pieniä puisia pyykkipoikia.

"Viereisellä sivulla on kaksi käsinettä, joissa molemmissa on viisi sormea. Tämän sinä jo tiesitkin! Viisi sormea ja viisi sormea?
Voit vielä tarkistaa muistitko oikein."

Kuudennella sivulla on erilaisia nappeja.

Seitsemännellä sivulla on puisia litteitä askartelutikkuja.

Kahdeksannella sivulla on kulkusia, joista kuuluu myös ääni.

Yhdeksännellä sivulla on silkkinauhasta tehtyjä rusetteja.

Viimeisellä sivulla on kymmenen erilaista kuvaa, joista osa tuttuja osa uusia.

Ja oikeat vastaukset takakannessa.

Miten koskettelukirja syntyy? Mistä idea? Mistä tarina? Mistä materiaali?

Siinäpä kysymyksiä. Tällaiset kysymykset nousevat aina esille, kun puhutaan koskettelukirjojen valmistamisesta. Joskus löytyy ensin tarina ja sitä aletaan kuvittaa. Joskus taas löytyy vintiltä tai kirpputorilta jotain innostavaa materiaalia. Tai sitten joku on kuullut, että Celiasta puuttuu kokonaan koskettelukirja esim. Prinsessa Ruususesta tai joku lapsi haluaisi lainata sieltä kirjan pyörätuolia käyttävästä kaverista.

Minun ensimmäinen kirjani alkoi kehittyä siitä, että löysin vanhan ompeluslaatikon vintiltä. Siellä oli rullalla joskus 70-luvulla ostettua tummansinistä resoria. Rullaa avatessani se alkoi näyttää metrin pituiselta sukkakäärmeeltä - pää vain puuttui. Leenan kanssa ideoitiin käärmeen päätä: punaisesta muovitetusta kankaasta kita, johon kiinnitettiin kaksi kovemmasta valkoisesta muovista leikattua pitkää valkoista hammasta ja mustasta vetoketjusta kärjestä haarautuva kieli. Ja silmiksi ostin valmiit ommeltavat valkoiset silmät, joissa oli sisällä liikkuvat mustuaiset.

Sitten ompelin vaaleasta kankaasta lähes käärmeen mittaisen  pohjan, johon laitoin väliin vanhaa vahakankaista liinaa. Ajattelin ensin tehdä siitä haitarikirjan siten, että käärmekin siihen kiinni ommeltuna  olisi haitarilla. No, siitä tulikin lopulta rullakirja.

  Suunnitelmanani oli laittaa käärmeen sisälle täytteiden sekaan erilaisia  tunnusteltavia esineitä.

Kaikkia esineitä tarvitsin kaksi kappaletta. Toinen käärmeen sisälle ja toinen kirjan sivulle paljaaltaan. Etsin kotoa ja kaupoista sellaisia esineitä, jotka olisivat lapsille tuttuja ja jotka tuntuisivat kosketeltaessa mahdollisimman erilaisilta. Sain Irmeliltä hyviä vinkkejä esineiden suhteen. Sisälle laitoin yläreunassa olevien esineiden lisäksi vielä yllätyksen: vinkulelun vinkuvan osan.
 

Lopuksi kehittelin tarinan uteliaasta sukkakäärmeestä, joka vilahti salaa Vilman ja Alman kotiin. Sieltä se löysi hauskoja esineitä, jotka halusi itselleen. Vilma etsi samoja esineitä kotoa löytämättä kunnes huomasi sukkakäärmeen. Siinä sitten tarvitaan lukijalta apua esineiden löytämiseksi. jne.. 

Tarina on tehty Celiassa erilliseksi kirjaliitteeksi, joka menee rullakirjan mukana lainaajalle. Mukana menee myös tekemäni opaskirjanen, jossa on vinkkejä aikuisille erilaisista mahdollisuuksista kirjan käyttämiseen lapsen kanssa.

Tämän kirjan aloitin 3.3.2010 ja se tuli ihan valmiiksi vasta 12.5.2011 ja ehti juuri ja juuri seuraavana päivänä luovutettavaksi 20 muun vapaaehtoisten tekemän kirjan joukkoon. Noin kahden kuukauden aikana käärmekirjan rinnalla syntyi edellisellä kerralla esittelemäni Pikku Karhu -kirja.

Sivun yläreunassa on kuva noista 13.5.2011 Celialle lahjoitetuista kirjoista. 

Pikku Karhu haluaa ulos

Tällä sivulla kerron Riitan kanssa yhdessä tekemästämme koskettelukirjasta "Pikku Karhu haluaa ulos". 

Kirjan tarinan mukailimme Else Holmelund Minarkin kirjasta ”Pikku Karhun tarinat”.

Kirjassa olevaa Pikku Karhua voi kuljettaa sivulta toiselle tarinan edetessä. Kiinnitimme Pikku Karhun kirjan kulmaan kaularusettiin ommellun n.20cm pitkän nauhan avulla. Sivuilla olevat vaatteet on kiinnitetty sivuihin tarroilla. Tarinan edetessä ne irroitetaan ja puetaan Pikku Karhulle ja lopussa riisutaan ja laitetaan takaisin oikeille paikoilleen. 

Kirjan mukaan teimme toisen vaatekerran siltä varata, jos joku vaatekappaleista menisi lainausmatkalla hukkaan.

Ostimme nallen  valmiina ja poistimme sen sisältä  liian täytteen, jotta se mahtuisi paremmin kirjan sivujen väliin. 

Jään teimme pingoittamalla hopeakangasta kovikemuovin päälle ennen sivuun kiinnittämistä. Lumen narskuminen tulee tiiviisti "pakatusta" perunajauhosta. 

Sivut on ommeltu Enstex-kankaasta ja vahvikkeeksi on laitettu solumuovia. Sivut on kiinnitetty yhteen purjerengassidonnalla.


Takakanteen kiinnitimme sivukankaasta tekemämme nauhan, johon  ompelimme tarrapalan. Etukanteen ompelimme tarralle vastakappaleen. Näin kirja pysyy paremmin kiinni lainausmatkojen ja lukutaukojen aikana.


Celiassa on lisätty mustavalkoisen tekstin lisäksi pistekirjoitus.

sivu 1

Pikku Karhu herää lämpimän peiton alla.

Ulkona on satanut lunta.

Pikku Karhu haluaa lähteä ulos ja sanoo: ”Äiti, haluan jotain päälleni, koska ulkona on kylmä”.

”Tiedäthän, että eteisestä löytyy vaatteita!” huutelee äiti toisesta huoneesta.

 sivu 2
Pikku Karhu sieppaa eteisestä päähänsä sinisen pipon, jossa on vihreitä raitoja ja keltainen tupsu.
Tarvitseekohan Pikku Karhu sinun apuasi?
Ja sitten pipo päässä ulos…

 sivu 3
 ….luistelemaan!
Luuletko, että karvatassu pysyy pystyssä? Kokeilepa.
Jäälle kaatuessa tulee kylmä.
Nyt Pikku Karhu tarvitsee housut.

 sivu 4
Onneksi äiti on neulonut Pikku Karhulle vihreästä langasta lämpimät housut.
Autatko Pikku Karhua pukemaan ne päälle?

 

 sivu 5
No nyt on mukava peuhata lumessa!
Osaatko sinä neuvoa Pikku Karhulle miten tehdään lumienkeli?
Kuuletko miten pakkaslumi narisee, kun siinä heiluttaa tassuja edestakaisin?
Pikku Karhu taitaa tarvita vielä takin.

 sivu 6
Hei täältähän löytyy äidin kutoma villatakki!
”Autatko minua?” pyytää Pikku Karhu.

 




 sivu 7
Pikku Karhu juoksee takaisin ulos leikkimään.
Äiti Karhu kurkistaa ikkunasta ja kysyy: ”Onko kaikki hyvin?”
 ”Minua paleltaa”, sanoo Pikku Karhu.
 ”Voi sinua lapseni”, sanoo äiti, ”Sinulla on pipo. Sinulla on housut. Sinulla on takki. Haluatko vielä turkin?”

 ”Haluan”, sanoo Pikku Karhu, ”Haluan vielä turkin.” Turkki taitaa olla vaatteiden alla!
Sinua siis tarvitaan taas avuksi. Nyt pitäisi riisua Pikku Karhulta pipo, housut ja takki.

sivu 8
”HIP HEI!” sanoo Pikku Karhu.
”Minulla on turkki. Nyt ei enää tule kylmä.”
Eikä Pikku Karhua enää paleltanut.

Mistä kaikki alkoi?

Tapasin Leenan bussissa ihan sattumalta. Siitä on jo ainakin kolme ja puoli vuotta. Olimme tavanneet aikaisemmin vapaaehtoiskurssilla; Leena sillä kertaa osallistujana ja minä kurssin toisena vetäjänä. Sen jälkeen tapasimme usein oululaisessa vanhusten hoivakodissa. Ja nyt sitten pitkästä aikaa huomasimme toisemme samassa bussissa. Leena oli ompelija ja sillä hetkellä oli opiskelemassa kirjastoalaa. Jotenkin siinä vain bussin huristellessa syntyi uusia ideoita vapaaehtoitoimintaan: kirjastoystäväkurssi ja koskettelukirjojen valmistaminen - taustalla laajat VARES-verkoston mahdollisuudet.

Ja tässä nyt ollaan. Leena on muuttanut pois Oulusta. Kirjastoystäväkurssi ei tuottanut toivottua tulosta, mutta koskettelukirjojen maailma aukeni! Olen hurahtanut koskettelukirjoihin!

Suuri kiitos siitä Celian uskomattomalle lastenkirjastonhoitaja Irmelille, joka on ollut kaksi kertaa VARES-keskuksen kutsusta perehdyttämässä oululaisia vapaaehtoisia. Siinä sivussa erityisesti minua. Irmeli on tietämättään omalla innostuksellaan herättänyt minussa eloon jotain hukassa ollutta.

Nyt minä saan puolestani jakaa innostustani toisille vapaaehtoisille. Ja kiinnostuneita riittää! Kolmen vuoden aikana lähes 200 ihmistä on erilaisissa tilanteissa ollut kuulemassa koskettelukirjojen valmistamisesta ja niiden merkityksestä näkövammaisille ja monivammaisille lapsille.

Kaikilla ei ole ollut vielä mahdollisuutta valmistaa omaa koskettelukirjaa, sillä niiden valmistaminen on suuritöistä. Yhden kirjan tekeminen voi kestää omasta ajankäytöstä riippuen muutamasta viikosta jopa vuoteen (kuten oma käärmekirjani). Viime keväänä tuli valmiiksi 20 koskettelukirjaa, jotka esittelimme yleisölle ja lahjoitimme näyttävästi Näkövammaisten kirjasto Celialle Liikuta minua -tapahtuman yhteydessä . Noiden kirjojen takana oli yhteensä 30 tekijää. Niitä oli tehty yksin, kaksin ja erilaisissa ryhmissä. Minäkin tein yhden kirjan ystäväni Riitan kanssa ja yhden kirjan yksin.