Tapasin Leenan bussissa ihan sattumalta. Siitä on jo ainakin kolme ja puoli vuotta. Olimme tavanneet aikaisemmin vapaaehtoiskurssilla; Leena sillä kertaa osallistujana ja minä kurssin toisena vetäjänä. Sen jälkeen tapasimme usein oululaisessa vanhusten hoivakodissa. Ja nyt sitten pitkästä aikaa huomasimme toisemme samassa bussissa. Leena oli ompelija ja sillä hetkellä oli opiskelemassa kirjastoalaa. Jotenkin siinä vain bussin huristellessa syntyi uusia ideoita vapaaehtoitoimintaan: kirjastoystäväkurssi ja koskettelukirjojen valmistaminen - taustalla laajat VARES-verkoston mahdollisuudet.
Ja tässä nyt ollaan. Leena on muuttanut pois Oulusta. Kirjastoystäväkurssi ei tuottanut toivottua tulosta, mutta koskettelukirjojen maailma aukeni! Olen hurahtanut koskettelukirjoihin!
Suuri kiitos siitä Celian uskomattomalle lastenkirjastonhoitaja Irmelille, joka on ollut kaksi kertaa VARES-keskuksen kutsusta perehdyttämässä oululaisia vapaaehtoisia. Siinä sivussa erityisesti minua. Irmeli on tietämättään omalla innostuksellaan herättänyt minussa eloon jotain hukassa ollutta.
Nyt minä saan puolestani jakaa innostustani toisille vapaaehtoisille. Ja kiinnostuneita riittää! Kolmen vuoden aikana lähes 200 ihmistä on erilaisissa tilanteissa ollut kuulemassa koskettelukirjojen valmistamisesta ja niiden merkityksestä näkövammaisille ja monivammaisille lapsille.
Kaikilla ei ole ollut vielä mahdollisuutta valmistaa omaa koskettelukirjaa, sillä niiden valmistaminen on suuritöistä. Yhden kirjan tekeminen voi kestää omasta ajankäytöstä riippuen muutamasta viikosta jopa vuoteen (kuten oma käärmekirjani). Viime keväänä tuli valmiiksi 20 koskettelukirjaa, jotka esittelimme yleisölle ja lahjoitimme näyttävästi Näkövammaisten kirjasto Celialle Liikuta minua -tapahtuman yhteydessä . Noiden kirjojen takana oli yhteensä 30 tekijää. Niitä oli tehty yksin, kaksin ja erilaisissa ryhmissä. Minäkin tein yhden kirjan ystäväni Riitan kanssa ja yhden kirjan yksin.
Huikean ihana kirja!
VastaaPoistaOlen kuullut koskettelukirjasta, mutta en ole sitä koskaan nähnyt "livenä". Blogi on huippu, nyt ymmärsin mistä on kysymys. Tuli suunnaton halu levittää tätä hienoa ajatusta eteenpäin ;)
Kiitos kommentistasi. Nyt ei muuta kuin mukaan hauskaan ja hyvään harrastukseen!
VastaaPoista