Tällä sivulla kerron Riitan kanssa yhdessä tekemästämme koskettelukirjasta "Pikku Karhu haluaa ulos".
Kirjan tarinan
mukailimme Else Holmelund Minarkin kirjasta ”Pikku Karhun tarinat”.
Kirjassa olevaa Pikku Karhua voi kuljettaa sivulta toiselle tarinan edetessä. Kiinnitimme Pikku Karhun kirjan kulmaan kaularusettiin ommellun n.20cm pitkän nauhan avulla. Sivuilla olevat vaatteet on kiinnitetty sivuihin tarroilla. Tarinan edetessä ne irroitetaan ja puetaan Pikku Karhulle ja lopussa riisutaan ja laitetaan takaisin oikeille paikoilleen.
Kirjan mukaan teimme toisen vaatekerran siltä varata, jos joku vaatekappaleista menisi lainausmatkalla hukkaan.
Ostimme nallen valmiina ja poistimme sen sisältä liian täytteen, jotta se mahtuisi paremmin kirjan sivujen väliin.
Jään teimme pingoittamalla hopeakangasta kovikemuovin päälle ennen sivuun kiinnittämistä. Lumen narskuminen tulee tiiviisti
"pakatusta" perunajauhosta.
Takakanteen kiinnitimme sivukankaasta tekemämme nauhan, johon ompelimme tarrapalan. Etukanteen ompelimme tarralle vastakappaleen. Näin kirja pysyy paremmin kiinni lainausmatkojen ja lukutaukojen aikana.
Celiassa on lisätty mustavalkoisen tekstin lisäksi pistekirjoitus.
sivu 1
Pikku Karhu herää lämpimän peiton alla.
Ulkona on satanut lunta.
Pikku Karhu haluaa lähteä ulos ja sanoo: ”Äiti, haluan jotain päälleni,
koska ulkona on kylmä”.
”Tiedäthän, että eteisestä löytyy vaatteita!” huutelee äiti toisesta
huoneesta.sivu 2
Pikku Karhu sieppaa eteisestä päähänsä sinisen pipon, jossa on vihreitä raitoja ja keltainen tupsu.
Tarvitseekohan Pikku Karhu sinun apuasi?
Ja sitten pipo päässä ulos…
sivu 3
….luistelemaan!
Luuletko, että karvatassu pysyy pystyssä? Kokeilepa.
Jäälle kaatuessa tulee kylmä.
Nyt Pikku Karhu tarvitsee housut.
sivu 4
Onneksi äiti on neulonut Pikku Karhulle vihreästä langasta lämpimät housut.
Autatko Pikku Karhua pukemaan ne päälle?
sivu 5
No nyt on mukava peuhata lumessa!
Osaatko sinä neuvoa Pikku Karhulle miten tehdään lumienkeli?
Kuuletko miten pakkaslumi narisee, kun siinä heiluttaa tassuja edestakaisin?
Pikku Karhu taitaa tarvita vielä takin.
sivu 6
Hei täältähän löytyy äidin kutoma villatakki!
”Autatko minua?” pyytää Pikku Karhu.
sivu 7
Pikku Karhu juoksee takaisin ulos leikkimään.
Äiti Karhu kurkistaa ikkunasta ja kysyy: ”Onko kaikki hyvin?”
”Minua paleltaa”, sanoo Pikku Karhu.
”Voi sinua lapseni”, sanoo äiti, ”Sinulla on pipo. Sinulla on housut. Sinulla on takki. Haluatko vielä turkin?”
”Haluan”, sanoo Pikku Karhu, ”Haluan vielä turkin.” Turkki taitaa olla vaatteiden alla!
Sinua siis tarvitaan taas avuksi. Nyt pitäisi riisua Pikku Karhulta pipo, housut ja takki.
sivu 8
”HIP HEI!” sanoo Pikku Karhu.
”Minulla on turkki. Nyt ei enää tule kylmä.”
Eikä Pikku Karhua enää paleltanut.
Tällä hetkellä kirjamme on lainassa jossainpäin Suomea lapsella, joka toivottavasti iloitsee Pikku Karhun ulkoiluretkestä yhtä paljon kuin me Riitan kanssa tuon kirjan suunnittelusta, tekemisestä ja valmiiksi saamisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti