keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Luomisen tuskaa? :)

Tarinalla on nimi: Äitikissa etsii Miisua.  Tekstikin on pariin kertaan uusittu ja kaipaa edelleen uudelleen kirjoittamista. Tai oikeammin yksityiskohtien muokkaamista kuvien valmistumisen myötä.
Tällä hetkellä (klo 23.17) on valmiina kaksi äitikissaa, kaksi pikkuista Miisu-kissaa, varastoista kaksi löytynyttä vihreää käärmettä. Vielä puuttuu kaksi "ötökkää" (en ole vielä varma onko se kärpänen, perhonen,mehiläinen tai joku muu...) ja kahdesta siilestä on yksi valmiina kirjoja varten. Vaikka tänä iltana olen ähertänyt neljä erilaista siiliä! Ensin tuli liian isoja ja paksuja. Kolmannesta tuli ihan hyvän näköinen. Katselin sitä jo ihaillen :) kunnes huomasin, että sehän aivan liian suuri kissoihin verrattuna. Mutta en antanut periksi. Rupesin tekemään pieniä siilejä. Lopulta sain toisen lähes valmiiksi. Siilin piikit ovat vielä pehmoiset. Ne täytyy kovettaa jotenkin. Ison siilen piikit kovetin Erikeeperillä, mutta yksi kerta ei riitä. Ne eivät ole vielä läheskään todellisen tuntuiset. Mirjalla oli kerran VARES-keskuksessa kokoontuessamme mukana jotain hyvää, myrkytöntä kovikeainetta. En tietenkään muista mitä se oli, mutta se oli tuotu Etelä-Suomesta. Tietäisikö joku millä saisi tekoturkiksen karvoja kovetettua koviksi siilin piikeiksi?
Nyt on  pidettävä tauko. Huomenna aamulla odottaa pikku Alma, 1v9kk, mummia mukaansa päivän ihmeitä kokemaan. Luomisen ihmeet siirtyvät tuonnemmaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti