tiistai 29. toukokuuta 2012

Viime talven ja kevään satoa Celiaan!


Olen muutama päivä sitten pakannut Oulussa tehtyjä koskettelukirjoja lähetettäväksi Celiaan. Saadakseni siistinnäköisen laatikon käänsin vaippalaatikon nurin päin :) ja teippasin sen tukevaksi. Mutta eihän siihen mahtunut kuin muutama kirja. Otin yhteyttä Celiaan ja sieltä tietysti löytyi tarvittava apu. Tänään tuli pihallemme suuri postiauto. Sen kuljettaja toi ihan ovelle asti minulle osoitetun ison Celian logolla varustetun koskettelukirjasalkun.

Näin sain postitettua viime syksyn, talven ja kevään aikana valmistuneet yhdeksän koskettelukirjaa viimeistelyä varten. Nuo kirjat ovat olleet esillä erilaisissa tilanteissa monien nähtävinä ja ihailtavina. Esittelyjen tarkoituksina on ollut mm. tehdä vapaaehtoistoimintaa ja sen monenlaisia mahdollisuuksia tunnetuksi, saada uusia tekijöitä mukaan valmiiden kirjojen innoittamina sekä antaa niiden kautta vinkkejä jo mukana oleville koskettelukirjojen tekijöille. 
Työhuoneeni kotona näyttää nyt vähän tyhjältä. Tähän asti olen saanut "koko ajan" järjestellä huoneessani kasseja ja pussukoita ja laatikoita, joissa olen kuljetellut valmiita kirjoja eri paikkoihin. Nyt pöydän alla ovat vain omat materiaalini kasvavassa epäjärjestyksessä. Olen tehnyt taas kivoja löytöjä sekä vintiltä että kirpputorilta Yksi kassi on kuitenkin jonkinlaisessa järjestyksessä. Siinä ovat tulevan kissakirjani materiaalit. Kirjan tarina on valmis ja suunnitelma on muutamaa oivallusta vaille valmis. Nyt alitajunta tekee töitään ja jossain vaiheessa kirja alkaa syntyä. Joka tapauksessa se on valmis (ja kahtena kappaleena) ennen Oulu-päiviä, jolloin olen luvannut taas olla esittelemässä koskettelukirjoja ja kirjan tekemistä Kumppanuuskeskuksessa lauantaina 1.9. Samaan tilanteeseen uskon saavani noin kymmenen muiden vapaaehtoisten kevään aikana aloittamaa koskettelukirjaa. Heidän kanssaan tapaamme VARES-keskuksessa elokuussa ti 21.8. klo 17.
 Erityisesti uusia tekijöitä odottelen sitten "vanhojen" kanssa 4.9. klo 17 VARES-keskukseen Oulussa, Harjapäänkatu 32. Ja kaikkia kiinostuneita sen jälkeen joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina samaan paikkaan ja samaan aikaan. 
.
Näin se vaan jatkuu ja jatkuu... niin kauan kuin innostuneita riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti