Miksi karhulla on töpöhäntä?

Jos et tiedä vastausta tuohon kysymykseen, et ehkä ole ollut eilen koskettelukirjakurssilla. Sillä kaikki me kuusi mukana ollutta selvitimme yhdessä tuon ongelman. 

Se onkin sitten eri juttu, milloin asia selviää Celiasta lainattavan koskettelukirjan avulla. Me kuusi kurssilaista aloitimme yhteisen työpajatapaamisen Taitoshop Maakarin tiloissa kertomalla vuorotellen ketä olemme ja mikä on suhteemme koskettelukirjoihin. Nautimme Oulun Kalustepalvelun tarjoamasta kahvista aamulla lohi- ja kasvispiirakan ja iltapäivällä pullien kera. Katselimme tietokoneen näytöltä valmiiden koskettelukirjojen sivujen ja kuvien kautta, miten koskettelukirjat syntyvät ja mitä pitää ottaa huomioon niitä tehtäessä erilaisille lukijoille ja katselijoille. Muutama käsin kosketeltava kirja oli myös mukana.

Minulla oli ajatuksena saada valmiiksi yksi yhteisesti tehtävä koskettelukirja tuon kurssipäivän aikana. Se tavoitteena valmistelin tehtävää etukäteen mahdollisimman pitkälle. Kuitenkin niin, että kurssilaisten omalle luovuudelle ja ideoille jäisi mahdollisimman paljon tilaa. 

Kirjaanpa tähän ajatuksiani siitä, mitä on etukäteen otettava huomioon ryhmässä tehtävää yhteistä koskettelukirjaa varten:

1. Tarinan on oltava valmis. Jopa niin, että sivujen määrä on tiedossa.
2. Sivujen pohjakankaat on leikattu valmiiksi.
3. Sivujen tukimateriaali on oltava valmiina (voisi olla myös vaihtoehtoja)
4. Tarinaan liittyvien hahmojen tekemistä varten on oltava useita erilaisia materiaalivaihtoehtoja valittavaksi
5. On "ennustettava", mitä muuta tekstin perusteella kurssilaiset voivat haluta lisätä kuviin. Mikä on olennaista ja välttämätöntä näkyä kuvissa. Näitä varten on hankitattava materiaalivaihtoehtoja.
6. Varmistettava työvälineiden saatavuus ja käyttöohjeet

Kohta 6 ei oikein toiminut. Olin käynyt katsastamassa tilat ja kuvittelin, että löydämme tiloista sen mitä, mitä minulla ei ole mukana. Kuvittelin, että osaamme käyttää kaikkia ompelukoneita ja niiden toimintoja (puolaus tuotti ongelmia) Jouduimme monta kertaa kyselemään neuvoja myymälän henkilökunnalta ja saimmekin sieltä tosi ystävällistä apua.

Olin siis valinnut tarinaksi Miksi karhulla on töpöhäntä? Syynä valintaan oli tieto, että Celiassa on jouduttu laittamaan poistoihin pahvinen koskettelukirja, jossa oli sama kansansatu. Poistetun kirjan teksti oli vähän erilainen kuin meidän versiomme. Etsin ennen kurssia useita versioita samasta sadusta ja muokkasin niistä tarinan mahdollisimman lyhyeen ja olennaiset asiat esille tuovaan muotoon. Lyhyt tekstin täytyy olla, jotta pisteteksti mahtuu samalle sivulle. Vaikka pisteet voidaan laittaa läpinäkyvästä muovista mustavalkotekstin päälle, se vie silti  paljon isomman tilan. 

Annoin tekstin kurssilaisille tarkistamista ja kuvittamista varten. Siitä alkoi kurssilaisten oman luovuuden vuoro. He stilisoivat tekstiä jonkin verran paremmaksi. Sen jälkeen jokainen teki oman luonnoksensa sivujen kuviksi. Kuvasarjat kierrätettiin ja tehtiin niistä yksi yhteinen suunnitelma. Se kävi mielestäni sujuvasti. 

Sen jälkeen tehtiin työnjakoa: yksi hahmotteli eri asennoissa esiintyvän karhun, toinen ketun, yksi alkoi valmistamaan aurinkoja, toinen leikkaamaan tähtiä ja yksi mittailemaan maisemakankaita. Samalla pengottiin kangasvarastoja: Maakarin puolesta oli pöydälle jätetty kasa kankaita, minulla oli omia ehdotuksia mukana ja kurssilaisten kasseista löytyi yllättävän hyviä mahdollisuuksia käyttöömme.

Seuraava vaihe oli tarkistaa pahvimallien avulla miten suunnitellut hahmot mahtuvat sivuille. Sitten päästiin valitsemaan kankaita. Kettua varten oli oikeastaan yksi hyvä vaihtoehtokangas, mutta karhua varten ei oikein hyvää kangasta ollut tarjolla. Ruskea chenille oli mukavan tuntuista, mutta rispaantuu helposti. Karvat olivat liian paksuja ommeltaviksi ja sopivaa karvaa oili liian vähän, koska kirjaan tulee yhteensä viisi karhun kuvaa. Yksi kangas olisi ollut hyvää, mutta se tuntui kosketellessa liian samanlaiselta kuin kettukangas. Valinta oli siis rispaantuva chenille, jonka reunat päätettiin ensin huolitella hyvin.                           

Tässä vaiheessa kokeiltiin ensimmäisen
kerran ompelukoneita

Tässä syntyy ketun häntä

Jää ja avanto oli oma haasteensa. Jäätä varten olin löytänyt useamman vaihtoehdon, mutta paras ratkaisu löytyi yhden kurssilaisen kassista. Tosin sen jään päälle päätettiin laittaa ommeltavaa kirkasta muovia ja avannosta näkymään ohutta sinistä sifonkia.

 Kovin paljon pidemmälle emme ehtineet. Muutamat ottivat kotitöitä itselleen ja yritämme löytää vielä toisen yhteisen päivän saadaksemme kirjan valmiiksi. Se päivä löytynee vasta marraskuulta, sillä niin aktiivista ja kiireistä joukkoa kaikki olemme.

Olen todella iloinen ja tyytyväinen eilisen päivän kokemukseen. On kiva tehdä yhdessä toisten kanssa. Uusia ideoita syntyy ja erilaisia ratkaisuja löytyy, kun kaikki uskaltavat kertoa ajatuksistaan Saman suuntaista palautetta sain myös kurssilaisilta. Yksin tehdessä voi juuttua johonkin kohtaan pääsemättä eteenpäin. Mutta yhdessä jaksaa ja innostuu aina uudestaan.

Perästä kuuluu - toivottavasti viimeistään marraskuussa!

Vanhempainilta Haukiputaan koululla

Eilen illalla vierähti muutama tunti mukavasti Haukiputaan reissulla. Ajomatkaa edestakaisin tuli noin 50km. Tuli mieleen entiset ajat vuosilta 1998-2003, jolloin ajoin suunilleen saman matkan päivittäin töihin Haukiputaalle. Silloin kylläkin Kiiminkijoen toiselle puolelle Pohjola-opistolle, joka toimi aivan joen rannalla. Tuntui ihanalta työpaikalle tullessa nousta autosta ja kuulla ensimmäiseksi kohisevan joen kuohujen äänet. Noina vuosina tutustuin myös lähes kaikkiin Haukiputaan erityisopetuksen toimipisteisiin. Silloin koulunkäyntiavustajan ammattitutkintoon valmistautuvat opiskelijani olivat noissa paikoissa työharjoitteluissa ja näyttöjä antamassa. 2003 Pohjola-opisto muutti kaupunkiin :(

Siksipä olikin mielenkiintoista päästä nyt näkemään aika uudessa koulussa toimiva erityisopetuksen luokka. Tunnelma oli kotoinen. Näki, että koulun ja kotien välinen yhteistyö on käynnistynyt hyvin. Viiden oppilaan luokan vanhempainillassa oli mukana viisi vanhempaa ja jopa kaksi oppilasta. Koulun puolesta oli mukana luokan opettaja sekä neljä koulunkäynninohjaajaa. Koulun rehtorikin oli mukana lähes koko illan.

Toimninnallisen vanhempainillan teemana oli Koskettelukirjat, jonka vuoksi minä olin paikalla. Kerroin oululaisten vapaaehtoisten useita vuosia kestäneestä koskettelukirjatoiminnasta, jossa valmistamme koskettelukirjoja ja lahjoitamme ne erityiskirjasto Celialle. Esitykseni jälkeen oli tarjolla ihanan näköisiä ja makuisia kakkuja kahvin kanssa. Ja ennen kaikkea yhdessä tekemistä! Tarkoitus oli valmistaa luokan oppilaille kosketeltavia lorukortteja. Opettaja ja ohjaajat olivat tuoneet pöydälle kaikenlaista materiaalia ja luovuus lähti lentoon....! 

Kuvat kertokoot lopun!

Erityisluokan vanhempainilta ja koskettelukirjakurssi ensi viikolla

Ensi viikkoa varten on valmistauduttava kahteen hyvin erilaiseen tilaisuuteen. Molemmat alkavat jonkinlaisella alustuksella oululaisesta Koskettelukirja-kampanjasta ja Celia-kirjaston koskettelukirjoista. Molemmissa on kuulijoita kymmenkunta. Molemmat ryhmät alkavat työskentelemään alustuksen tai perehdytyksen pohjalta.

Vanhempainillassa on tavoitteena tutustua koskettelukirjoihin ja niiden tekemiseen. Saatujen ideoitten pohjalta aloitetaan kosketeltavien lorukorttien valmistaminen erityisluokan  oppilaille. Voi olla, että syntyy viisi lorukorttia tai voi syntyä kaksi lorukorttia tai kymmenen lorukorttia saa alkunsa illan aikana. Ja lopputulos voi olla syksyn aikana valmistuva kosketeltava LORUKIRJA! 

On hienoa, että luokan henkilökunta on halunnut ottaa vanhemmat mukaan tekemään havainnollista materiaalia lastensa oppimisen tueksi. Uskon, että esittelemäni koskettelukirjat sekä monista jo Celian valikoimissa olevista kirjoista ottamani kuvat antavat hyviä ideoita työskentelyyn. Ne voivat olla myös eräänlaisia kirjavinkkauksia sellaisten oppilaiden vanhemmille, jotka ovat Celian asiakkaita. Tai joku, joka ei vielä ole lainannut Celiasta voi hoksata anoa asiakkuutta lapselleen. Olen monessa yhteydessä saanut kuulla, etteivät kaikki tiedä perheidensä mahdollisuuksista päästä Celian asiakkaiksi tai eivät tiedä koko kirjaston olemassa olosta mitään.

Koskettelukirjakurssi on päivän mittainen kokonaisuus. Tavoitteena on saada aikaan ainakin yksi koskettelukirja, joka sitten lahjoitetaan Celian kokoelmiin. 

Kurssin alustuksessa käydään mahdollisimman tarkasti läpi ne vaatimukset, jotka hyvällä koskettelukirjalla on. Tehtävää kirjaa varten olen tehnyt jo suunnitelmia etukäteen. Suunnittelu takaa sen, että meillä on ainakin yhtä koskettelukirjaa varten tarina ja sellaista materiaalia jonka valmis tarina vaatii. Mikäli jollakin on oma tarina ja materiaalia sitä varten löytyy, voidaan suunnitelmaa vaihtaa. Tai voimme tehdä toisen tai useammankin kirjan. Usein koskettelukirjan suunnittelu ja materiaalin hankkiminen vie niin suuren osan ajasta, ettei yksi päivä riitä.

Käytännön toteutus riippuu osallistujien innostuksesta, ideoista ja myös taidoista. Otan mukaani tietysti mahdollisimman monenlaista materiaalia. Tuotoksen onnistuminen riippuu paljon siitä, miten osallistujat ottavat tarinan omakseen. 

Kuva ihan koskettelukirja-kampanjan alkumeteiltä
Setlementin koulutalolla syksyllä 2010

Minttu opetti minulle valtavasti ja nyt odotan taas oppivani paljon näistä kahdesta tilaisuudesta. On mahtavaa päästä erilaisten ihmisten ja ryhmien kanssa näkemään ja pohtimaan koskettelukirjojen merkitystä ja mahdollisuuksia eri näkökulmista. 

Tyhjästä ilmapallosta kummimummiksi.

On ollut kummallisen tyhjä olo sen jälkeen, kun sain tavata Mintun ja luovutettua tekemäni uintikirjan hänelle. Kuin puhalletusta ilmapallosta olisi suhissut kaikki ilmat pois :) 

Toisaalta se on ihan ymmärrettävää. Paneuduin niin täysillä ja tunteella tuohon projektiin koko kesän, ja nyt on tunne etten saa mitään aikaiseksi. Kuitenkin olen ollut esittelemässä koskettelukirjoja isossa liikuntatapahtumassa kymmenille kiinnostuneille, valmistellut yhden koskettelukirjaillan vapaaehtoisille ja vienyt Taitokeskus Maakariin tutustumismateriaalia ja mainoksen ensi viikon koskettelukirjakurssia ajatellen sekä lupautunut yhteen erityiskoulun vanhempieniltaan kertomaan koskettelukirjoista. Niin ja jotain olen ehkä tehnyt kotonakin ja tavannut lasten perheitä ja ystäviä. 

Tuo kaikki piti varmaan kirjoittaa näkyväksi, jotta tajusin missä mennään. "Koskettelukirjaelämäni" jatkuu Oulussa yhtä täysillä kuin ennen! Sen lisäksi olen saanut pienen kummitytön, jonka kautta tajuan koskettelukirjojen tekemisen ja vapaaehtoisten ohjaamisen niiden valmistamisessa entistäkin merittävämmäksi.

Kummimummi kiittää Minttua <3.