En ikinä olisi uskonut kuinka paljon materiaalia on vuosien mittaan kertynyt huoneeseen, jota kutsun välillä työhuoneeksi, välillä ateljeeksi, välillä romuvarastoksi. Näitä kaikkia se on. Huone on kooltaan noin 10 neliötä ja siitä on ovi vaatehuoneeseen.
Huoneeseeni on ahdettu kaksiosainen mappikaappi ja hyllystö. Niissä pidetään kodin arkistoja, valokuvakirjoja ja lastenlasten piirrustus- ja askartelutarvikkeita. Lisäksi on pöytä ompelukonetta ja ompelutarvikkeita varten sekä yhdessä kulmassa kulmapöytä, jolla on tieotokone ja sen oheislaitteet.
Koskettelukirjoja varten on jokaisen pöydän alla ja väleissä kannellisia muovilaatikoita, joihin juuri tulostin kyltit sisällöistä. Olen nyt käynyt läpi ja pölyyttänyt koko materiaalivarastoni. Kauniit aurinkoiset päivät antoivat siihen mahdollisuuden. Laitan muutaman kuvan kahden päivän urakastani.
Tuntuu tosi hyvältä, että on saanut käytyä läpi kaiken, mitä vuosien aikana on tullut haalittua. Aika vähän meni roskikseen. Vain pari muovikassillista.
Nyt sitten pitäisi saada huoneeni ja materiaalini sellaiseen järjestykseen, että sieltä löytää sen mitä etsii. Materiaalikaappi on ovellinen, mutta korihyllyköt ovat avoimia. Joten huone on todella työskentelyhuoneen näköinen! Ja seinät ovat täynnä valokuvia lastenlapsista ja koskettelukirjoihin ja niiden tekemiseen liittyviä esitteitä, kuvia ja lehtileikkeitä.
Katsotaanpa uskallanko laittaa kuvia sisältä nimikoiduista laatikoista ;) Ovelta katsottaessa näyttää tältä. Ompelukoneen vieressä on vanha radio, jolla voi kuunnella myös c-kasetteja sekä cd-levyjä.
Työhuoneeni ovi on yleensä auki ja olen kiinnittänyt siihen noita esitteitä ja lehtileikkeitä. Näin kaikki meille tulevat saavat ainakin pienen vilahduksen koskettelukirjojen maailmasta.
Kuvat saattavat välillä vaihtua, mutta tuo teksti "Jokaisella lapsella on oikeus satujen ja tarinoiden maailmaan" on ollut siinä alusta asti. Sen alla on näköjään vähän vinossa kummitytöksi saamani Mintun kuvat, joissa näkyy millaista iloa ja riemua koskettelukirjan lukeminen sormilla voi tuottaa. Kiitos, että sain Mintun kummitytökseni!
Ja tässä sitten kirjoittelen niitä näitä. Joskus suunnittelen kirjoja, joskus pidän yhteyttä ystäviini ja joskus kirjoittelen ihan vain kirjoittamisen ilosta (tai pakosta). Lastenlasten kuvia seinälläni on monen vuoden varrelta. Mitään ei oikein raski ottaa pois ja uusia ihania kuvia tulee aina. Lastenlapset ovat usein olleet innoittajiani kun kirjoitan tai suunnittelen uusia koskettelukirjoja.
Muistaakseni Eino Leino kirjoittaa: "Kell' onni on se onnen kätkeköön..." Mutta minä iloitsen ja olen ihan näin julkisesti onnellisena siitä, että olen löytänyt koskettelukirjaharrastuksen. Se on tuonut elämääni todella paljon.
Nyt sitten pitäisi saada huoneeni ja materiaalini sellaiseen järjestykseen, että sieltä löytää sen mitä etsii. Materiaalikaappi on ovellinen, mutta korihyllyköt ovat avoimia. Joten huone on todella työskentelyhuoneen näköinen! Ja seinät ovat täynnä valokuvia lastenlapsista ja koskettelukirjoihin ja niiden tekemiseen liittyviä esitteitä, kuvia ja lehtileikkeitä.
Katsotaanpa uskallanko laittaa kuvia sisältä nimikoiduista laatikoista ;) Ovelta katsottaessa näyttää tältä. Ompelukoneen vieressä on vanha radio, jolla voi kuunnella myös c-kasetteja sekä cd-levyjä.
Työhuoneeni ovi on yleensä auki ja olen kiinnittänyt siihen noita esitteitä ja lehtileikkeitä. Näin kaikki meille tulevat saavat ainakin pienen vilahduksen koskettelukirjojen maailmasta.
Kuvat saattavat välillä vaihtua, mutta tuo teksti "Jokaisella lapsella on oikeus satujen ja tarinoiden maailmaan" on ollut siinä alusta asti. Sen alla on näköjään vähän vinossa kummitytöksi saamani Mintun kuvat, joissa näkyy millaista iloa ja riemua koskettelukirjan lukeminen sormilla voi tuottaa. Kiitos, että sain Mintun kummitytökseni!
Ja tässä sitten kirjoittelen niitä näitä. Joskus suunnittelen kirjoja, joskus pidän yhteyttä ystäviini ja joskus kirjoittelen ihan vain kirjoittamisen ilosta (tai pakosta). Lastenlasten kuvia seinälläni on monen vuoden varrelta. Mitään ei oikein raski ottaa pois ja uusia ihania kuvia tulee aina. Lastenlapset ovat usein olleet innoittajiani kun kirjoitan tai suunnittelen uusia koskettelukirjoja.
Muistaakseni Eino Leino kirjoittaa: "Kell' onni on se onnen kätkeköön..." Mutta minä iloitsen ja olen ihan näin julkisesti onnellisena siitä, että olen löytänyt koskettelukirjaharrastuksen. Se on tuonut elämääni todella paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti