Tasan viikko tästä eteenpäin, niin olen ollut Helsingissä jo koko päivän. Ja varmaan olemme veljeni kanssa valmistautuneet Italiassa, Cannero Rivierassa, ensi viikon perjantaina pidettävään esitykseen TouchTale -sovelluksestamme. Kuuntelijoina meillä on koko kansainvälisen Typhlo&Tactus koskettelukirjakilpailun tuomaristo. On hienoa päästä kertomaan suomalaisten vapaaehtoisten innovaatiosta :) Oikeastaan vähän jännittääkin.
Olemme saaneet Patentti- ja rekisterihallituksesta tavarmerkkimme rekisteröintipäätöksen 15.10. 2015.
Tällainen on hyväksytyn tavaramerkkimme logo |
ToucTale -sovelluksen avulla on tarkoitus elävöittää mahdollisimman monen Celiasta lainattavan koskettelukirjan lukukokemusta äänitehosteilla.
Tällä hetkellä meillä on listalla valmiina seitsemän koskettelukirjaa. Pilottihankkeemme aikana lisäämme sinne vielä vähintään kolme kirjaa.
Jotta voisimme kehittää ja parantaa sovellusta, tarvitsemme käyttäjjiltä mahdollisimman paljon palautetta. Celiassa on Irmeli ottanut TouchTale- kirjojat aivan erilliseen lainaukseen. Sitä varten etsitään koko ajan testaajia. Celiaan voi ilmoittautua, jos haluaa olla mukana testi ryhmässä. Testaajat saavat muiden lainauksiensa lisäksi kahdeksi viikoksi TouchTale-kirjan ohjeineen. Ohjeessa kerrotaan miten ja mistä sovelluksen voi ladata ja mihin osoitteeseen palaute annetaan. Toivottavasti testaajat ymmärtävät näiden koskettelukirjojen osalta pikaisen kierron tärkeyden. Meillä on tarkoitus saada sovellus lopulliseen kuntoon ensi vuoden loppuun mennessä.
Laitan tähän alle kuvan, johon olen kopioinut tässä vaiheessa mukana olevista seitsemästä koskettelukirjasta sivuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti