Olin tänään kutsuttuna vierailijana puhumassa koskettelukirjoista JHL:n Varhaiskasvatuksen opintopäivillä Oulussa. Pidin kaksi kahden tunnin sessiota. Kuulijoita oli yhteensä noin sata! Ryhmä oli jaettu kahteen osaan: kouluväki ja päivähoitoväki. Heitä oli tullut Ouluun ympäri Pohjois-Suomen ja Kainuun.
Olipa uskomaton tunnelma. Molemmissa ryhmissä kaikki kuuntelivat ja olivat mukana intensiivisesti. Näin koin tilanteen. Minulla oli diaesitys otsikoilla: Tiedätkö, mikä on koskettelukirja? ja Kuvatarinat ja sadut kuuluvat jokaiselle lapselle. Mukanani oli kahdeksan koskettelukirjaa, joita oli mahdollisuus kosketella ja katsoa tauolla ja lopuksi. Lisäksi dioissa oli kuvia kymmenistä eri kirjoista. Suurin osa kuvista oli oululaisten vapaaehtoisten tekemistä koskettelukirjoista, jotka ovat valmistuneet kuuden viimeisen vuoden aikana. Olen ylpeä oululaisten mukanaolosta koskettelukirjakampanjassa.
Jään odottelemaan, mitä tämä vierailu tuo tullessaan. Säilyykö se innostus, joka tänään nousi kuulijoissa esiin. Toivon sitä todella. Lupasin olla mukana opastamassa ja ohjaamassa, jos tekijäryhmiä syntyy. Vaikkapa kauempanakin.
Harmittaa, etten muistanut ottaa yhtään kuvaa siellä ollessani. Joskus kuvat kertovat meille näkeville enemmän kuin pelkät sanat. Mutta uskokaa vaan, siellä oli innostunutta väkeä "katederin" molemmin puolin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti