lauantai 9. joulukuuta 2017

APU-TONNI!


Ennen Apuvälinemessuja tuli NNKY:lle mukava yhteydenotto APU-lehdestä. Lehdellä on tapana tehdä erilaisille hyväntekeväisyyshankkeille lahjoituksia. Maaritille (Oulun NNKY:n toiminnanohjaaja) oli soitettu ja kerrottu, että lehti haluaa lahjoittaa Apu-tonnin IKIOMA ensikirja -hankkeelle.
Oululainen toimittaja Tapio Mainio tuli tapaamaan meitä valokuvaaja Kari Tirkkosen kanssa vapaaehtoisten talkoopäivänä. Hän tutustui asiaan perusteellisesti ja teki Apu-lehteen hyvän ja monipuolisesti aisasta kertovan jutun. Hän haastatteli IKIOMA ensikirjan saaneen pienen oululaisen Olavin äitiä. Juttu oli lehdessä, joka ilmestyi 2.11. Kopioin tähän alle linkin, jonka kautta voi päästä lukemaan juttua.
http://www.apu.fi/artikkeli/apu-tonni-auttaa-valmistamaan-ensikirjoja-nakovammaisille-lapsille

Ollessani Tampereella Apuvälinemessuilla sain sähköpostia eräältä APU-lehden oululaiselta lukijalta. Hän halusi tietää, voisiko olla jotenkin mukana tukemassa toimintaamme. Kutsuin hänet seuraaviin talkoisiin, jotka pidettäisiin tultuani messuilta takaisin Ouluun.
Talkoot pidettiin lauantaina 18.11. klo 12 -17 ja paikalla oli koko viiden tunnin ajan kuusi talkoolaista. Lisäksi kolme piipahti lyhyemmän aikaa muiden kiireidensä lomassa.
Lisäksi kahville tuli vieras, joka viipyi pari tuntia. Hän oli lukenut toiminnastamme Apu-lehdestä. Viestissään, jonka hän läetti etukäteen hän kirjoitti: " kuvat ja juttu koskettivat minua paljon ja jos vaan voin niin haluan auttaa teitä ja lapsia". Hän seurasi kiinnostuneena talkoita kirjasenmme. Hän luki tekemääni opaskirjaa IKIOMA ensikirjan valmistamisesta sekä vanhemmille Ikioma ensikirjan mukana lähetettävän kirjasen. Lisäksi hän tutustui tarkkaan ilmoitustaululla oleviin artikkeleihin ja kuviin. Hän halusi myös tehdä jotain konkreettista, joten hän sai osallistua seuraavalla viikolla kymmenelle lapselle lähetettävien IKIOMA -kirjojen pakkaamiseen. Keskustelimme toiminnastamme ja lasten ensikirjojen tarpeesta. Pois lähtiessään hän sanoi: ollaan yhteydessä.

Vieraan lähdettyä totesimme itsekin ääneen, että teemme todella tärkeää työtä.



Talkoohommia 18.11.2017

perjantai 8. joulukuuta 2017

APUVÄLINEMESSUT eli IKIOMA ensikirjan® elämässä on tapahtunut paljon, mutta tekstiä ei ole kaikesta vielä näkynyt


Mennään siis ajassa taakse päin.

Apuväline 2017 tapahtuma oli todella hieno kokemus! Messuilla kävi vieraita ennätykselliset 14700!  Kaikki eivät tietenkään ehtineet tutustua jokaiseen kahteensataan (200) esittelypisteeseen.
IKIOMA ensikirja® -osastolla vieraili laskujemme mukaan noin 600 kävijää ja esitteitä jaoin yli 800kpl. 


Messut pidettiin Tampereella Pirkka-hallissa 9.-11.11.2017

Jo keskiviikkona 8.11. oltiin mieheni kanssa
rakentamassa osastoa n:o 911
Torstaipäivänä aamulla olin kello 9 innostuneena paikalla. Torstai oli varattu ammattilaisille ja odotin mielenkiinnolla kuinka moni keskussairaaloiden kuntoutusohjaajista löytäisi osastomme.

Torstai olikin kaikkein vilkkain päivä. Silloin messuille tutustui yli 7000 ihmistä. Koko päivän oli lähes koko ajan (klo 9-17) joku katsomassa, kyselemässä ja keskustelemassa IKIOMA ensikirjasta®. Vesipullo oli tarpeen ja avustajani kävi hakemassa minulla välillä kahvia ja välillä voileipiä. Asia näkövammaisten ja monivammaisten ensikirjaikäisten lasten kirjojen puutteesta oli yhteinen huoli kaikkien kävijöiden kanssa. 


Tällainen tuli kahden neliön osastosta n:o 911
Tässä esittelijä valmiina!






















Messupäivän jälkeen palasimme hotellille ja kävimme syömässä. Ei tarvinnut illalla unta odotella. Silti seuraavana aamuna ihan virkeänä heräsin aamupalalle ja sieltä taas messuhallille. Perjantai ja lauantai oli tarkoitettu suurelle yleisölle. Näinä päivinä tapasin muutamia IKIOMA ensikirjan® saaneiden lasten vanhempia ja tuttavia. 
Ehdin jonkin verran jutella myös naapuriosastojen esittelijöiden kanssa. Muihin osastoihin en ehtinyt tutustua, sillä olin yksin vastuussa 911 osastosta. Etukäteen oli suunniteltu yhden vapaaehtoisen kanssa perjantaipäivän jakamisesta, mutta hän ei päässytkään tulemaan koska hänen omaisensa sairastui vakavasti. Silti kaikki meni ihan sujuvasti. 



Yllä olevassa kuvassa on Kasper äitinsä kanssa. Kasper on yksi ensimmäisistä IKIOMA ensikirjan® lukijoista. Tapasin myös kaksi äitiä sellaisten lastensa kanssa, joille olen nyt lähettänyt omat ensikirjat. Messujen jälkeen olen laskenut, että IKIOMA ensikirjoja® on maailmalla tällä hetkellä 38. 

Toivottavasti tieto siitä, että jokaisella näkö- tai monivammaisella lapsella kolmeen ikävuoteen saakka, on oikeus IKIOMA ensikirjaan®! Kirjan voi tilata joko Oulun NNKY:ltä tai nopeammin se tällä hetkellä lähtee matkaan, kun ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla vuokko@touchtale.com . Siinä voi lyhyesti kertoa lapsesta, kirjan saamisen perusteista ja iästä. Tietysti sitten tarvitsen myös osoitteen, mihin kirjan voi lähettää.   

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kannelmäsestä saatiin 17 uutta IKIOMA ensikirjaa !



Tässäpä muutamia kuvia tilaisuudesta, jolla juhlistettiin Kannelmäkiliikkeen aktiivisten käsityöryhmäläisten IKIOMA ensikirja-projektin päättymistä. Tialisuudessa luovutettiin hankkeelle 17 IKIOMA ensikirjaa.
Aiheesta kirjoitti Arja Korhonen blogiinsa, jonka linkki löytyy alta. Annan hänen käyttää sanoja ja minä laitan kuvia, jotka puhuvat puolestaan.


Osa valmistuneista IKIOMA ensikirjoista ja Suomi100 sukista
leviteltiin pöydälle kaikkien ihailtaviksi.



Silmäterälehden päätoimittaja Leena Honkanen haastattelee
kuvassa Sirpa Hanskia. Taustalla muita vapaaehtoisia.
Keskusteltiin ja juotiin kahvia.
Minä sain kunnian aloittaa
IKIOMAkakun leikkaamisen.
Sirpa oli kutonut minulle IKIOMAT
Suomi100 sukat. KIITOS!


 

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Tehdään yhdessä tasavertainen Suomi - IKIOMA ensikirjaⓇ on mukana Apuvälinemessuilla marraskuussa!

Olen jo aikaisemmin kertonut, että IKIOMA ensikirjaⓇ on rekisteröity kesällä eli sillä on oma suojeltu tavaramerkkinsä. Tavaramerkkirekisterissä se on luokassa 10, jossa lukee mm. "..;terapeuttiset laitteet sekä apuvälineet vamman omaavien henkilöiden käyttöön;.." IKIOMA ensikirjaⓇ on pienen näkö- ja monivammaisen lapsen apuväline. Sen avulla lapselle aukeavat ensimmäiset ovet kirjallisuuteen ja oppimiseen kuvien, lorujen ja tarinoiden kautta.



Olen usein miettinyt IKIOMA ensikirjanⓇ tulevaisuutta. Tällä hetkellä kaikki menee ihan hyvin. Välillä tuntuu, että mennään jopa lujaa 😉 Mutta haluaisin jotenkin saada varmistettua, ettei ensikirjojen tekeminen loppuisi sitten, kun minä en enää jostain syystä pysty kantamaan vastuuta hankkeesta. Koska näkövammaisia lapsia syntyy Suomeen vuosittain 70-100, pitäisi IKIOMA ensikirjojenⓇ valmistamisen jatkuvuus turvata jotenkin.

Mitä pitäisi tehdä?

Tärkeää on tiedon levittäminen näkö- ja monivammaisten pienten lasten ensikirjojen täydellisestä puuttumisesta ennen IKIOMA ensikirjanⓇ syntyä sekä tällaisen kirjan merkityksestä apuvälineenä näille lapsille. Kun tieto leviää ja merkitys ymmäretään, voi pysyvä toiminta IKIOMA ensikirjojenⓇ valmistamiseksikin toteutua.

Yksi iso askel tiedon leviämiseksi toteutuu, kun IKIOMA ensikirjaⓇ -hanke on mukana Apuvälinemessuilla Tampereen messukeskuksessa 9. - 11.11. Kävijöitä näille joka toinen vuosi järjestettäville messuille odotetaan 15 000 ! Pakkohan aika monen on etsimättäänkin huomata IKIOMA ensikirjojaⓇ - pöydän. IKIOMAlla ei ole hienoa osastoa, mutta on rollupp ja pöytä ja tuoli. Sain neuvoteltua Expomark Oy:n (messujen järjestäjäorganisaatio) kanssa sellaisen "sponsorisopimuksen", että voimme osallistua.
Mikäli haluat kutsun messuille, lähetä sähköpostiosoitteesi minulle. (vuokko@touchtale.com) Tuon kutsun avulla voit tulostaa itsellesi ilmaisen pääsylipun (hinta muuten 12€) 

IKIOMA ensikirjaⓇ - hankkeen osastonumero on 911


IKIOMA ensikirjaⓇ -ohjaajien koulutuksen järjestäminen voisi olla toinen tärkeä askel pysyvän toiminnan aikaan saamiseksi. Sellainen vaatii rahaa. Olemmekin Oulun NNKY:llä tehneet sitä varten apuraha-anomuksia. Ajatuksena on, että voisin pitää koulutksen sekä Etelä-Suomessa että Pohjois-Suomessa. Jos sinua kiinnostaa ohjaajakoulutus, laita viestiä. Olen yhteydessä, kun asia on edennyt sopivasti.(vuokko@touchtale.com)

Jos jollekin tulee pysyvän toiminnan aikaan saamiseksi lisää ajatuksia, otan ilomielin vastaan. 


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Iloisia ensikirjan lukijoita




Iloisian lukijoita!

En saanut otsikkoon istutettua tuota logoa. Vielä on opiskeltavaa :)

Ensikirjoja on jaettu jo 11 kappaletta. Laitan nyt tänne sivulle perheiden luvalla muutamia kuvia oman IKIOMA ensikirjan saaneista lukijoista.

LEO lukee jalallaan:
"Kosketus on pehmyt hellä
jalkapohjan silitellä"
LEO








KASPER
"Kun käsi taskuun vilahtaa..
siellä jokin kenties kilahtaa."

PAULI lukee isoveljen kanssa
näkyvissä myös sivu:
"Hopeainen täysikuu
pienin sormin erottuu"

Olavin käsi on pehmyt ja hellän päällä ja vieressä
on sivu: "Kun hernepussin käteen saa
voi siitä kuulla rapinaa."
Martalla on näkyvissä sivu:
"Ruutuja kun koskettelin
taisin löytää lautapelin."
OSKAR lukee kuntoutusohjaajan kanssa
"Kannen hymynaama naurullaan
saa Oskarin kirjaa tutkimaan."

tiistai 1. elokuuta 2017

IKIOMA ensikirja® on nyt saanut oman tavaramerkin



Ote patentti ja reksiterihallituksen päätöksestä 30.6.2017

Tästä lähtien voimme lisätä pienen "ärrän" IKIOMA ensikirjan oikeaan yläkulmaan, kuten alla näkyy.







Tarkoitus on kehitellä vielä jotain uutta tämän merkin alle. Löytyisikö halukkaita IKIOMAN ohjausryhmään tuekseni sunnittelemaan  ja kehittelemään nykyistä ja tulevaa?