perjantai 30. elokuuta 2013

Syksy on tulollaan koskettelukirjojen valmistuksessakin

Vaikka blogissani on ollut hiljaista (kuukauden paussi) on mielessä koko kesän ollut ajatuksia koskettelukirjoista,. niiden valmistamisesta ja uusien kirjantekijöiden rekrytoinnista.
Uutta intoa sain ollessani Pentin kanssa lomamatkalla ns. etelän turneella. Sukulaisten ja useiden ystävien tapaamisiin sisältyi vierailu Porvoossa Irmelin kodissa. Irmelihän on Celian lastenkirjastonhoitaja. Näytin Irmelille blogistanikin tutuksi tullutta haitarikirjaa "Haluatko olla ystäväni?" Se osoittautui asiantuntijan mielestä hyväksi kirjaksi. Ja Irmeli haluaa esitellä sen kaikille   tuomareille kansainvälisisten koskettelukirjakilpailujen aikana. Kirja ei voi osallistua kilpailuun, koska alkuperäiskirjan tekijällä (Eric Carle) on edelleen omien kirjojensa tuotanto käynnissä eikä meillä ole tekijänoikeuslupaa. Celia voi kuitenkin käyttää tällaista kirjaa kokoelmissaan ja lainata sitä asiakkailleen. Maija sai kirjasta aikaan todella upean kosketeltavan kuvateoksen!

Tässä Maija esittelee kirjaansa. Alla sivut yksitellen.


 



 



 
Tälle syksylle on uutta kokoontumispaikka ja viikonpäivä. Tästä lähtien koskettelukirjaillat pidetään ihan Oulun keskustassa NNKY:n tiloissa, Isokatu 15. Kokoonnumme siellä joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17. Se on monille ainakin linja-autolla liikkuville hyvä paikka. Kirjojen tekemisen suhteenkin se on hyvä paikka, sillä sieltä saimme oman kaapinkin, jossa voi säilyttää materiaaleja. Ei minunkaan tarvitse aina niin monta kassia kantaa kotoa koskettelukirjailtoihin. Luulin, että työhuoneeni kotona järjestyisi samalla. Niin ei kuitenkaan käynyt. Askartelu- ja käsityötarvikkeita on edelleen kaikki kirjoitus- ja ompelupöytien aluset täynnä. Samoin vaatehuone ja mapeille ja kirjoille tarkoitetut hyllyköt. Uskon kuitenkin, että pikku hiljaa työnjako kodin ja kokoontumistilojen välillä selkiytyy.
Tällä hetkellä itselläni ei ole yhtään koskettelukirjaa esimerkkinä uusille kirjojen tekijöille. Vain kolme irtosivua Ihme ja kumma -kirjasta. Kuvia tietysti on paljonkin. Missä on Jukan sukka -kirjan lähetin juuri Celiaan, jossa se osallistuu kansainvälisen koskettelukirjakilpailun suomalaisten kirjojen esikarsintaan. Samalla lähetin luetteloitavaksi ja lainattavaksi Miisu-kirjan kakkoskappaleen.

Voi olla, että tilaan itselleni tästä kuvasta tehtyjä postimerkkejä.
Tulevalle syksylle on monia suunnitelmia vireillä. Kerron niistä enemmän, kun asiat varmistuvat. Toivon voivani syksyn aikana esitellä lisää kuvia valmistuvista kirjoista. Ne varmasti kiinnostavat blogissa vierailijoita.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Aiheita koskettelukirjoihin


Eräs blogin lukija kyseli, mistä löytyisi lista aiheista, joita Celian lainaajat ovat toivoneet. Itse sain Celian lastenkirjastonhoitajalta, Irmeli Holsteinilta, aikanaan alla olevan listan. Tuota listaa olen jakanut  kaikille koskettelukirjailtoihin osallistuneille. Ilmeisesti en ole sitä vielä näille sivuille kirjannut. Tästä löytyy paljon erilaisia mahdollisuuksia.
Lisäksi olen tietoinen, että koskettelukirjoja tarvittaisiin erityisesti 7-8 vuotiaille. Kirjojen lainaajaksi voi päästä tietyin ehdoin 2-vuotiaasta lähtien. Koskettelukirjojen lainaajat ovat siis näkö- ja monivammaisia sekä kehitysvammaisia lapsia ympäri Suomen.

Lisäys 1.8. : nyt löysin Celian sivuilta linkin, jonka tekstistä löytyy linkki Word-tiedostoon, johon on kerätty alla olevassa listassa olevat aiheet + muitakin aiheita:

http://www.celia.fi/koskettelukirjojen-tekeminen


Aiheita, joita asiakkaa ovat toivoneet:
  • arkipäivän askareista: leipominen, siivoaminen, pyykinpesu, kaupassa käynti
  • matkustaminen esim. linja-autolla, junalla...
  • koululaisen aamu- ja iltatoimet
  • koululaisen päivä (koulumatka, oppitunti, koulutoverit, välitunti, läksyt...)
  • alle kouluikäiselle ihmisanatomiasta kertova kirja
  • kevätkirjoja
  • talvikirjoja (luistelu, lumileikit)
  • eläinkirjoja esim. koirarodut tai hevosaiheiset kirjat
  • ammateista esim. leipuri, opettaja
  • Opi 112 = poliisi (poliisiauto), palomies (paloauto), sairaanhoitaja (ambulanssi) = hälytysajoneuvot
  • pyörätuoliaiheinen kirja
  • kulkuneuvoista, koneista, takniikasta, junat, renkaat...
  • päiväkotiin, kouluun liittyvät asiat / tekemiset
  • ihmisistä: vauvasta vaariin
  • kirjoja, joissa on erilaisia tuoksuja
  • äänillä varustettuja kirjoja
  • hienomotoriikkaa kehittäviä kirjoja
  • Prinsessa Ruusunen
  • Aisopoksen satuja
  • afriikkalaisia satuja                                                                                                                             

Uskon vakaasti, että kirjan tekijän tulee saada olla innostunut aiheesta. Ei väkisin synny yhtä hyvää lopputulosta, kuin mitä innostunut ihminen saa aikaan. Toivottavasti joku innostuu näistäkin aiheista - joskus.

terveisin Irmeli

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kesän helteet vaativat osansa !

Kesäkuu on mennyt koskettelukirjojen suhteen lähes kokonaan alitajunnan varaan. Konkreettisesti en ole saanut tehtyä "Ihme ja kumma"- koskettelukirjaani yhtään eteenpäin. Helteet ovat vieneet lastenlasten kanssa rannoille ja torille ja muille retkille. Kirjastoissa käydessämme olen katsellut lastenkirjoja 'sillä silmällä'. Lainasin itsellenikin yhden, josta ehkä voisin työstää koskettelukirjan. Kirja on nimeltään 'Hupsut korvat' ja ideana on että sivuja käännellään kahdessa osassa, jolloin korvat ovat yläsivulla ja pää alasivulla. Ja sitten voi nauraa kun tulee hassuja yhdistelmiä. Esim. kissalle voi tulla pupun korvat.
Heinäkuukin varmaan menee koskettelukirjojen valmistamisen suhteen heikosti, mutta toiveissä on tavata "kaikkien koskettelukirjojen äiti" Irmeli. Ja silloin tietysti puhutaan koskettelukirjoista ja suunnitellaan uusia juttuja!
Elokuussa varmasti jo kutsun vapaaehtoisia koskettelukirjojen tekijöitä yhteen ja mietitään, miten oululaisittain jatketaan kirjojen tekemistä. 
Tässä muutama kuvaa opiskelijoiden tekemästä kirjasta 'Pöllö etsii vastakohtia'




lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kokemuksia mahdollisuuksien torilta

Koskettelukirjat tulivat mielestäni hyvin esille Mahdollisuuksien torilla Oulussa 25.5. Sää oli helteinen ja ihmisiä oli liikkeellä lehtiarvioiden mukaan 4000. Suurin osa heistä liikkui ulkosalla. Siellä oli ohjelmalava ja esittelypaikat paremmin näkyvillä. Kuulin, etteivät kaikki edes olleet huomanneet, että teatterin kaikki aulatkin olivat täynnä esittelyjä ja muuta ohjelmaa. Mutta myös teatterin aulassa liikkui satoja ihmisiä. Suurin osa "joutui" kulkemaan meidän pöydän ohi mennessään yläkertaan ja tullessaan alas.
En muistanut pitää laskuria koko aikaa päässäni käynnissä ;) mutta luulen, että  sata pöydän ääreen pysähtyjää ei ole kaukana oikeasta luvusta.
Annamaija oli kanssani rakentamassa Koskettelukirja-kampanjan pöytää. Saimmekin sen ajoissa valmiiksi. Pöytä oli liian pieni tai oikeammin olin tuonut liikaa materiaalia, sillä pöydän koko oli etukäteen tiedossa. Onneksi olimme reunassa, joten saimme yhden nahkarahin vedettyä pöydän toiseen reunaan, käytimme vähän lattiatilaa ja saimme naapuripöydältä tietokoneen verran lisätilaa ( kiitos Ikä-Esko-hanke eli Marjo ja Saara). Näin saimme lähes kaiken mitä suunnittelin esille.
                                                                                   
 

Saimme Oulun NNKY:ltä lainaksi kaksi kolmeosaista sermiä. Niihin kiinnitimme ylärimaan tekstin "Jokaisella lapsella on oikeus satujen ja tarinoiden maailmaan". Tosin teksti ei oikein hyvin näkynyt, sillä ulkoa paistoi aurinko sisälle päin ja teksti oli liian pientä. (Samasta syystä kuvatkin ovat vähän 'aurinkoisia') Kiinnitimme yläreunaan myös Maijan valmistaman kirjan "Tahdotko olla ystäväni?", joka ei muuten olisi mahtunut aukeamaan pöydällä, jossa muita kirjoja availtiin katseltiin ja kosketeltiin. Rahi, jolla esitteet olivat näkyy tässä kuvassa vasemmalla. Rahin vieressä oli kassi, johon sai laittaa lahjoituksia. Ja me saimme ison pussillisen monenlaista mielenkiintoista materiaalia "entiseltä askartelijalta"! Vasemmalla olevassa pylväässä on Celian juliste koskettelukirjoista sekä kuva ja yhteystiedot kampanjastamme. Siinä oli myös esillä olevien koskettelukirjojen ja tekijöiden nimet.


Tällainen oli pöytämme kokonaisuudessaan.
 Tietokoneella pyöri koko ajan kuvia vapaaehtoisten kampanjan aikana tekemistä koskettelukirjoista sekä erilaisista tilanteista, joissa näkyy infotilaisuuksien yleisöä, kirjojen valmistamista yms.
Tietokoneen vasemmalla puolella on isohko muovinen laatikko, johon Pentti teki sopivan kokoisen aukon ja verhotangon ja minä ohuen verhon estämään sisällä olevan kirjan näkymisen.


 











Laatikon sisällä oli Pöllökankaan koulun ysiluokkalaisten tekemästä  kirjasta  "Maisan aamu" alla oleva sivu.
Oli yllättävää, että monet arastelivat laittaa käsiänsä laatikkoon vaikka kerroin mistä on kysymys. Olin laittanut omasta mielestäni helposti tunnistettavan sivun. Niin ei kuitenkaan ollut. Sekin oli yllättävää, että lapset tunnistivat kuvan nopeammin kuin aikuiset.
Sain laatikosta sellaista palautetta, että aion pitää laatikkoa mukanani tästä lähtien aina, kun pohjustan uusille tekijöille koskettelukirjojen valmistusta. Pitää ehkä tehdä sitä varten erillisiä sivuja/kuvia, jotka kertoisivat koskettelijoille mahdollisimman hyvin sokean lapsen lukukokemuksesta.
Mahdollisuuksien tori oli nimensä väärti. Uusia mahdollisuuksia syntyi tulevaisuutta ajatellen !

lauantai 4. toukokuuta 2013

TEE HYVÄ TEKO, jokaisella lapsella on oikeus satujen ja tarinoiden maailmaan.

Koskettelukirjakampanja osallistuu Oulussa lauantaina 25.5. järjestettävään Mahdollisuuksien tori – tapahtumaan, jossa teemana ovat ihmisoikeudet. Torilla on esillä vapaaehtoisten tekemiä koskettelukirjoja ja kampanjaan liittyvää muuta materiaalia. Niiden kautta haluamme kertoa mitä koskettelukirjat merkitsevät niitä käyttäville lapsille ja miten niitä konkreettisesti valmistetaan ja mitä valmistaminen vaatii vapaaehtoisilta tekijöiltään.
Otamme vastaan lahjoituksia koskettelukirjojen valmistamista varten. Lahjoitus voi olla lahjakortti johonkin kauppaan (esim. kangas-, nappi- tai askartelukauppaan tai tavarataloon) materiaalin hankkimista varten. Se voi olla myös kangasta kirjojen sivuja varten esim. erilaisia ulkoilukankaita, joita on helppo puhdistaa tai erikoiskangaspaloja esim. erilaisten eläinten ompelemiseksi. Se voi olla myös jokin miniatyyri-esine tai solkia, nauhoja jne. tai liimaa, muoveja, massoja jne. Lahjoittajien nimet ovat esillä toritapahtuman aikana ja näkyvät täällä blogissa.
Kampanjan aikana (2010-->) vapaaehtoiset ovat valmistaneet jo 40 koskettelukirjaa näkövammaisten erikoiskirjasto Celialle. Valmistumassa on tällä hetkellä noin kymmenen kirjaa. Koskettelukirjakampanja on saanut tunnustuksen 100tekoa Oulusta-ohjelmassa. Alla oleva kopio 100tekoaOulusta-ohjelman sivuilta antaa lisätietoa asiasta.

”34. OULULAINEN TEKO ON KOSKETTELUKIRJAKAMPANJA
Kaikki lapset eivät pysty katselemaan tavallisia kuva- ja satukirjoja. Näkö- ja monivammaisten lasten ja heidän perheidensä tarve erityistarpeet huomioiville kirjoille ylittää reilusti tarjonnan. Koskettelukirjakampanja tarjoaa mahdollisuuden auttaa näitä lapsia vapaaehtoisena, käsityöharrastuksen parissa. Oululainen hanke on menestynyt jo kansainvälisissä kilpailuissakin!
Koskettelukirjat ovat tunnusteltavia kirjoja. Niissä on värikkäitä, erilaisista materiaaleista tehtyjä tunnusteltavia kuvia ja tekstiä sekä tavallisella että pistekirjoituksella. Kuvissa on selkeät värit ja muodot ja niissä voi olla erilaisia pintoja, käteen otettavia esineitä tai ääntä tuottavia materiaaleja. Kirjoihin voi kuulua myös liitteenä äänite tai erillinen tekstiliite.
Oululaisen Koskettelukirjakampanjan tavoitteena on tarjota uudenlainen tapa vapaaehtoisuuteen. Samalla kartutetaan valtion erikoiskirjasto Celian koskettelukirjojen määrää, jotta mahdollisimman moni käsillään katseleva lapsi pääsisi niiden kautta mukaan satujen ja tarinoiden maailmaan. Celia-kirjasto palvelee kaikkia koskettelukirjoja käyttäviä lapsia ympäri Suomen.
Kampanja on saanut alkunsa yhden naisen innostuksesta. VaReskeskuksessa työskennellyt Vuokko Keränen on jatkanut työn parissa alkanutta kampanjaa vapaaehtoisena eläkkeellä.”

Yhteistyöterveisin  Vuokko Keränen




KOSKETTELUKIRJAKAMPANJA
Vuokko Keränen  p. 0400 726178,  vuokko.keranen@pp.inet.fi
http://koskettelukirjat.blogspot.com
; Koskettelukirja-ryhmä myös Facebookissa



Tällaisen "kerjuukirjeen" muotoilin, jotta kampanjamme saisi vähän taloudellista tukea materiaalihankintoja varten. Koskettelukirjoja tehdessä kuluu äkkiä kymppejä ja jopa satasia. Toivottavasti kirje tavoittaa Hyvään tekoon haluavia.



 

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kuvia muutamista tänä keväänä valmistuneesta koskettelukirjasta

Valokuvasin tänään kaikkien tänä keväänä saamieni koskettelukirjojen sivut. Ne ovat siinä vaiheessa, että ne voisi lähettää Celiaan viimeisteltäväksi. Eli Celiassa ne sidotaan ja niihin lisätään pistekirjoitus joko sivuille tai pitemmissä tarinoissa tehdään erillinen kirjanen, jossa on tarina mustavalkoisella kirjoituksella sekä pistekirjoituksena. Lähetän kuitenkin kirjat vasta toukokuun 25. päivän jälkeen, koska silloin ne ovat nähtävinä ja kosketeltavina Oulussa Mahdollisuuksien torilla klo 11-16.
Toivon, että koskettelukirjoihin Oulussa törmäävät monet uudet ihmiset Mahdollisuuksien torille osallistumisemme ansiosta. Silloin on myös mahdollista että he lukevat myös blogiani. Huomasin itse valmistamieni koskettelukirjojen kuvien olevan jo aika vanhoissa kirjoituksissa, joten laitan tähän kuvia uusien vapaaehtoisten tekemistä kuvista. Laitan myös otsikot niistä blogini luvuista, joissa näkyy kokonaisten kirjojen sivujen eteneminen kuvina: 
  • Äitikissa etsii Miisu-poikastaan
  • Kannattaa joskus kokeilla useamman samanlaisen kirjan tekemistä
  • Paljonko on kymmenen -lasketaan yhdessä
  • Miten koskettelukirja syntyy? Mistä idea? Mistä tarina? Mistä materiaali? 
  • Pikkukarhu haluaa ulos

 Ja tässä tulee uusien kirjojen kuvituksia. Osan niistä ovat valmistaneet Oulun yliopiston tekstiilityön sivuaineopiskelijat ja osan kampanjan tämän hetken aktiivit vapaaehtoiset.



Tämän kirjan ovat valmistaneet opiskelijat 
Karoliina Liukko,Tanja Matkaselkä ja Salla Matkaselkä
Kirja on toiminnallinen. Jokaisella sivulla voi oikeasti tehdä siivoustöitä.

 "Astiat tiskataan tiskiharjalla."
Vesi on kuplamuovia ja pestävät astiat nauhoilla kiinni,
joten ne voidaan ottaa käteen

"Roskat imuroidaan lattialta."
Imuriin on käytetty massaa, narua ja taipuva mehupilli.
Imu-osassa on alla magneetit,
joiden avulla muovin alla olevat "roskat" liikkuvat imuroitaessa.
Imuroinnin jälkeen imuri laitetaan riippuvaan telineeseen

"Pölyt pyyhitään ikkunanlaudalta pölyhuiskalla."
Huiskalla on teline ikkunalaudan alla. Ikkunan läpi näkyy pihalle eli
seuraava sivu, jossa on uusi tehtävä.

"Matto tampataan mattopiiskalla"

"Vaatteet otetaan pyykkipussista ja ne laitetaan pyykkipojilla narulle kuivumaan."   Pyykkipussissa on lisää vaatteita.

"Lattia luututaan."

 Seuraavan kirjan ovat tehneet opiskelijat Maiju-Liisa Arbelius, Minna Holm ja Sara Melaluoto. Se kertoo Villestä, joka on muuttanut toiseen kaupunkiin ja kokee itsensä yksinäiseksi, mutta löytää sitten ystävän jalkapallon kautta. Ville on kiinnitetty kuminauhan päähän ensimmäiselle sivulle ja voi liikkua sivulta toiselle. Kirjassa on hauska yksityiskohta: yhdellä sivulla voi jalkapallomaalin nostaa pystyyn ja Ville voi potkia kuminauhalla kiinni olevaa nahkaista jalkapalloa. Vasemmanpuoleisilla sivuilla näkyy paperille kirjoitettuna kirjan tekstit. Ne ovat tässä vaiheessa kiinni vain nuppineuloilla tai teipillä kunnes niihin tulostetaan Celiassa uudet tekstit ja pistetekstit niiden päälle.

 










Alla näkyvän kirjan on tehnyt tällä hetkellä tuotteliain vapaaehtoisemme Mirja. Hänen tekemänään yksin tai lastenlastensa kanssa on valmistunut jo kymmenen kirjaa. Tässä kuvia viimeisimmästä, jonka nimi on Minni oppii hiihtämään.  Satumetsässä asuva Minni-menninkäinen on sokea. Minniä harmittaa, kun toiset hiihtävät ja ilakoivat ulkona lumessa. Mutta tilanne muuttuu, kun vaari järjestää hiihtokoulun ja Minnille löytyy hiihto-opas, jolla on kulkunen kaulassa. Kilinä kertoo Minnille minne päin hiihdetään. Valkoisten sivujen sisällä on peunajauhoja, joilla saadaan lumeen nariseva lumen tuntu.