sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Marraskuussa oltiin näytillä Kahavila Pöönässä.

Viikko sitten maanantaina olimme Maijan kanssa kimpsuinemme Kahavila Pöönässä, joka on ihan Oulun keskustassa - Diakonissalaitoksen kanssa samassa korttelissa. Kahvilassa oli näkyvillä myytäviä käsitöitä ja tunnelma hyvin kotoinen ja rauhallinen. Ilmeisesti se, että kaksi naisihmistä teki käsitöitä pöydän ääressä ei näyttänyt mitenkään ihmetyttävän kävijöitä.




Meillä oli mukana kaksi Celia-kirjastosta lainassa olevaa koskettelukirjaa, yksi vapaaehtoisen Mirjan tekemä sekä Maijan ja minun keskentekoiset koskettelukirjat. Yritimme herättää huomiota tekemiseemme ottamalla katsekontakteja kahvilaan tuleviin asiakkaisiin. He hymyilivät iloisesti takaisin, mutta kukaan ei oma-aloitteisesti tullut katsomaan mitä me oikeastaan teimme. 
Olin laittanut seinälle ja kaikkiin pöytiin tiedotteen koskettelukirjojen tekemisestä vapaaehtoistoimintana ja kävin muutamille osoittamassa esitettä ja sanomassa, että tuolla voi käydä katsomassa miten koskettelukirjat syntyvät. Vaikutti vähän siltä, että tuossa kahvilassa ihmiset ovat tottuneet käymään joko pikaisesti vain kahvilla tai sitten pitämässä omalla porukalla palaveria. Asiamme ei mielestäni kovin edennyt tällä käynnillä.
Toki yksi nainen kävi kertomassa, että hän on ollut Marttojen kanssa tekemässä yhtä koskettelukirjaa pari vuotta sitten. Muistin hänen Marttaryhmänsä tekemän, leipomista käsittelevän koskettelukirjan ja ilahduin kovasti tuosta kohtaamisesta.
No, me Maijan kanssa juotiin myös kahvit ja parin tunnin esilläolon jälkeen kokosimme tavaramme ja ajelimme kotiin.
Voi vaan toivoa, että jollekin jäi asian siemen itämään ja seuraavan kerran kun hän kuulee asiasta muistaa nähneensä jotain aiheeseen liittyvää joskus Kahavila Pöönässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti