Yllättävä vastus uuden koskettelukirjan tekemisessä

Nyt on pakko pitää taukoa. Sitähän voisi kutsua vaikka joululomaksi :) Ei vaan millään malttaisi keskeyttää innostavaa suunnitelmaa uudesta kirjasta. Kirjan nimeksi tulee ehkä "Silitä minua ja arvaa kuka olen". 

Idea syntyi oikeastaan jo lokakuussa Espanjassa. Näin siellä niin hyvän näköistä ja tuntuista lehmäkangasta, että oli pakko alkaa miettiä lehmäkirjaa. No, ajatus on muokkautunut useamman eläimen sisältävään kirjaan. Nyt olen löytänyt kankaita ja karvoja viittä eläintä varten. Se riittää, sillä jos sivuja eli eläimiä olisi enemmän toteutustapa tekisi siitä liian paksun. Yksi sivu ehkä olisi mahtunut, mutta en löytänyt minua tyydyttävää, yhtäaikaa oikean väristä ja oikean tuntuista kangasta possuksi. 

Nyt olen tehnyt suunnitelman ja aloittanut leikkaamaan kankaita oikean kokoisiksi. Kankaat pölyävät niin paljon, että olen ilmeisesti saanut sen takia tosi pahan yskän ja pää ja kaikki röörit ovat täynnä limaa. Olen jo aikaisemminkin huomannut herkistyväni pölystä yms. Nyt se vaan on uskottava, sillä olimme lähes viikon pois kotoa ja olo koheni lähes kokonaan. Kotiin tultuani rupesin jatkamaan osien leikkaamista ja oireet palasivat yhden illan aikana. 

Kaupungilla käydessäni poikkesin
 apteekkiin ja ostin kuvassa
näkyvän uuden työasusteen :)

Tässä "syylliset"

                                                             

Nyt on siis aloitettava joululoma, jotta saan viettää joulun kirkasäänisenä ja jatkan sitten välipäivinä tai vuoden vaihteen jälkeen. Kerron sitten vähän enemmän tästä eläinten silittämiskirjastakin.

Uusia suunnitelmia

Uusia suunnitelmia on mielessä muhinut, vaikka en ole ehtinyt blogiani päivittää. Osa syynä on yllätysmatka Helsinkiin kissojen turvaksi, kun isäntäväki lähti Pariisiin. Mutta tuo matka antoi todella paljon myös koskettelukirjojen kannalta.

Olin aikaisemmin sopinut Silmäterälehden päätoimittajan Leena Honkasen kanssa puhelinhaastattelun koskettelukirjatoiminnastamme. Haastattelu tehtiinkin matkamme aikana Näkövammaiset lapset ry:n tiloissa, jossa myös Silmäterälehti syntyy. Näin sain haastattelun kylkiäisenä tutustua Näkövammaiset lapset ry:n toimintaan ja näin miten Silmäterälahti taittuu. Taas sellaisia kokemuksia, jotka antavat uutta intoa koskettelukirjojen tekemiseen ja uusia ajatuksia koskettelukirjojen merkityksestä. Sain mukaani jo aikaisemmin ilmestyneitä Silmäterälehtiä ja odottelen mielenkiinnolla tulevia lehtiä. Varsinkin helmikuun numeroa, johon tulee asiaa koskettelukirjoista ja juuri tehty haastattelu. Samaan lehteen tulee myös Mintun perheen kokemuksia Mintun omasta koskettelukirjasta.

Silmäterälehteen kannattaa tutustua. Se on iloisen näköinen ja sisältää paljon sellaista asiaa, joka auttaa ymmärtämään näkövammaisen lapsen maailmaa. Ja sitä kautta saa uusia ajatuksia omiin koskettelukirjasuunnitelmiin. Lehteä voi lukea myös netin kautta. Näinä päivinä ilmestyy uusi lehti, mutta alla oleva kuva lehdestä on edellinen numero. 

Tässä vielä linkki lehden arkistoon, josta löytää paljon luettavaa:

http://www.silmatera.fi/silmatera-lehti/arkisto/

Kansikuvassa on uusi kummityttöni Minttu viime kesänä. 

Uudet suunnitelmani, joihin otsikkoni viittaa liittyvät koskettelukirjojen ääneen. Suunnitelmissa on ollut toteuttaa äänimaailmaa älypuhelimen kautta tulevaksi. QR-koodin mahdollisuuksista kertoi eräs vapaaehtoinen kerran ja siitä lähtivät suunnitelmani kehittymään. Lähden sellaisella oletuksella liikkeelle, että lähes jokaisessa koskettelukirjoja lukevassa perheessä on käytössä älypuhelin. 

Pakko tunnustaa, etteivät minun taitoni riitä ohjelmistojen tekemiseen, mutta minä osaan sanoa mitä haluan. Ja minulla on yksi pojistani ja toinen veljistäni, jotka osaavat ja ennen kaikkea haluavat toteuttaa toiveitani.

Suunnittelen parhaillaan koskettelukirjaa, jonka sivuilla silitetään hevosta, lammasta, lehmää, possua, koiraa ja kissaa. Eläimestä ei näy eikä löydy muotoa, vain tuntoaisti ja ääni antavat viestin mistä eläimestä on kyse. Luulin, että minulla on jo kaikki kankaat hankittuna, mutta eläviä kissoja viikon hoitaessa huomasin ettei kissa- kankaani tunnukaan oikealta kissalta. Siispä lähden käymään jälleen "metsästysmatkalle" kangas- ja lankakauppoihin ja jatkan myöhemmin.

Palautteen saaminen koskettelukirjojen käyttäjiltä tekijöille on tosi tärkeää

Klikkasin erästä linkkiä, josta oli käyty blogini sivuja lukemassa ja yllätyin iloisesti. Blogia kirjoitteli pienen pojan äiti, joka oli saanut Celiasta lainaksi tekemäni Miisu-kirjan. Siinä hän kirjoitti: "Se on iskenyt Poikaa sinne jonnekin ytimeen, hyvällä tavalla, ja kirjaa on luettu ahkerasti. Esimerkiksi tänään useamman kerran putkeen." Äiti oli myös löytänyt blogini ja löytänyt Miisu -kirjan sieltä. 

Kommentoin kirjoitusta kiittäen hänen antamastaan hyvästä palautteesta. Kerroin, että harvoin me tekijät saamme palautetta. Ja hän kirjoitti vastaukseksi todella perusteellista palautetta, joka kannatta muidenkin tekijöiden lukea ja miettiä noita asioita omaa kirjaa tehdessään. Kopioin sen tähän alle ja laitan lapsen nimen kohdalle Poika. 

"Miisu-kissa kirjassa on (minun nähdäkseni) monta elementtiä, joista Poika nauttii. Ensinnäkin hän pitää koskettelukirjoista, joissa on kunnon juoni ja liikuteltavia osia (äitikissa). Satu konkretisoituu kun saa itse liikuttaa kissaa ja sen kautta saa hienosti havaintoa siitä, mitä esimerkiksi käsite "läpi" tarkoittaa (kissa vedetään verkkoaidan reiän läpi). Liikkuvan tarinan lisäksi luulen, että Poika tykkää siitä, että päähahmot ovat kissoja - meillä on kaksi kissaa ja tätä kautta eläinhahmo on tuttu. Poika selvästi myös pitää tärkeänä sitä, että äitikissa ei suutu Miisulle ja erityisen paljon Poika tykkää siitä, että äitikissa antaa Miisulle suukkoja - hän liikuttaa itse kissanukkeja vastakkain niin että ne pussaavat oikein monta kertaa. :)
Itse ihastelin kirjassa erityisesti siiliä - sen piikit tuntuvat kovin aidoilta ja niistä lähtee silitettäessä vähän samanlainen ääni kuin jos silittäisi oikeaa siiliä työhanska kädessä. :) Minä tein aikanaan Pojalle kosketuskirjaan siilin, jonka piikit tehtiin tarranauhasta, siitä karkeammasta puolesta.
Itse haaveilen siitä, että ehtisin tekemään enemmän kosketuskirjoja. Ovat vaan niin isotöisiä, että aikaa ei oikein riitä tai sitten kirjat valmistuvat tosi hitaasti. On upeaa, että Celia-kirjastosta saa kosketuskirjoja lainaan ja kunnioitan valtavasti kaikkia vapaaehtoisia, jotka niitä sinne lahjoittavat. Arvostan sinua. Kiitos, kiitos, kiitos!
PS. Jos haluat vinkkiä käyttäjänäkökulmasta, niin yksi aspekti, jota minä kosketuskirjoissa usein mietin, on äänimaailma. Yritän saada tungettua monenlaista rapisevaa, kahisevaa, helisevää ja kolisevaa materiaalia kirjan mukaan. Poika ainakin nauttii näistä ääniyllätyksistä suunnattomasti. :)"


Voi, miten toivoisin, että tätä blogia lukevat kommentoisivat kirjoituksiani ja ihmettelisivät, kyselisivät ja antaisivat vinkkejä. Ja äidit, joiden lapset lainaavat Celian kirjoja, ehdottakaa lisäyksiä, muutoksia tai kertokaa mikä on ollut tosi hyvää. Sillä tavalla koskettelukirjojen tekijöille välittyisi minun kauttani palautetta ja uusia ideoita. Näin myös kommentoijat voisivat kokea olevansa mukana koskettelukirjakampanjassamme, joka jatkuu jo viidettä vuotta!

Koskettelukirjat eivät ihan vielä valloittaneet koko Aurinkorantoja ...

Olen ollut viisi viikkoa mieheni kanssa Fuengirolassa Espanjassa. Siellä sää oli kuin kesällä Suomessa parhaimmillaan voisi olla. Aika meni nopeasti. Sain tutustua siellä toimiviin KässäMarttoihin.  Se on Marttaryhmä, joka tekee käsitöitä ja kuuluu osana Aurinkorantojen Marttayhdistykseen. Olin ryhmän mukana retkellä, jolla oli tavoitteena käydä junamatkan päässä olevissa tukkuliikkeissä hankkimassa askartelumateriaalia mm. joulutalkoita varten. Lähdin innolla mukaan mielessäni tietysti koskettelukirjat! 

Kuvassa odotellaan junaa Los Bolichesin asemalla

Retken vetäjänä oli entinen työkaverini Seija, joka eläkkeelle jäätyään muutti kokonaan Espanjan Aurinkorannikolle ja asuu nyt Fuengirolassa.  Tiedossa oli, että alueella olisi monia kiinalaisia tukkuja, jotka ovat "askartelijoiden taivaita". 

Retkipäivä oli kuuma ja liikkeitä oli pitkin useaa katua. Jokainen löysi jotain sekä itselleen että talkoita varten. Kaikki tuntuivat olevan innokkaita käsityöihmisiä. Minäkin löysin monta pientä pussukkaa, joihin ostin kaikenlaista "tilpehööriä". Vielä niitä joissakin koskettelukirjoissa käytetään.

Onneksi löysimme alueelta pienen kahvilan, johon istahdimme ennen lähtöä vähän syömään ja juomaan ja kertomaan löydöistämme. Minä kerroin matkan aikana erikseen usealle, mihin minä ostoksiani käyttäisin. Taas törmäsin siihen miten monelle koskettelukirjat ovat aivan uusi ja outo tuttavuus.

Seija oli jo ennen tuloani näyttänyt Sofia-opistolla Celian koskettelukirja-opasta ja kertonut toiminnasta Suomessa ja minun Espanjaan ja Fuengirolaan tulostani. Olivatpa jutelleet, että vuoden kuluttua voisin olla pitempään ja ohjata Sofia-opistolla koskettelukirjojen tekoa :)

Niin, mistäpä sitä koskaan tietää...

Miksi karhulla on töpöhäntä?

Jos et tiedä vastausta tuohon kysymykseen, et ehkä ole ollut eilen koskettelukirjakurssilla. Sillä kaikki me kuusi mukana ollutta selvitimme yhdessä tuon ongelman. 

Se onkin sitten eri juttu, milloin asia selviää Celiasta lainattavan koskettelukirjan avulla. Me kuusi kurssilaista aloitimme yhteisen työpajatapaamisen Taitoshop Maakarin tiloissa kertomalla vuorotellen ketä olemme ja mikä on suhteemme koskettelukirjoihin. Nautimme Oulun Kalustepalvelun tarjoamasta kahvista aamulla lohi- ja kasvispiirakan ja iltapäivällä pullien kera. Katselimme tietokoneen näytöltä valmiiden koskettelukirjojen sivujen ja kuvien kautta, miten koskettelukirjat syntyvät ja mitä pitää ottaa huomioon niitä tehtäessä erilaisille lukijoille ja katselijoille. Muutama käsin kosketeltava kirja oli myös mukana.

Minulla oli ajatuksena saada valmiiksi yksi yhteisesti tehtävä koskettelukirja tuon kurssipäivän aikana. Se tavoitteena valmistelin tehtävää etukäteen mahdollisimman pitkälle. Kuitenkin niin, että kurssilaisten omalle luovuudelle ja ideoille jäisi mahdollisimman paljon tilaa. 

Kirjaanpa tähän ajatuksiani siitä, mitä on etukäteen otettava huomioon ryhmässä tehtävää yhteistä koskettelukirjaa varten:

1. Tarinan on oltava valmis. Jopa niin, että sivujen määrä on tiedossa.
2. Sivujen pohjakankaat on leikattu valmiiksi.
3. Sivujen tukimateriaali on oltava valmiina (voisi olla myös vaihtoehtoja)
4. Tarinaan liittyvien hahmojen tekemistä varten on oltava useita erilaisia materiaalivaihtoehtoja valittavaksi
5. On "ennustettava", mitä muuta tekstin perusteella kurssilaiset voivat haluta lisätä kuviin. Mikä on olennaista ja välttämätöntä näkyä kuvissa. Näitä varten on hankitattava materiaalivaihtoehtoja.
6. Varmistettava työvälineiden saatavuus ja käyttöohjeet

Kohta 6 ei oikein toiminut. Olin käynyt katsastamassa tilat ja kuvittelin, että löydämme tiloista sen mitä, mitä minulla ei ole mukana. Kuvittelin, että osaamme käyttää kaikkia ompelukoneita ja niiden toimintoja (puolaus tuotti ongelmia) Jouduimme monta kertaa kyselemään neuvoja myymälän henkilökunnalta ja saimmekin sieltä tosi ystävällistä apua.

Olin siis valinnut tarinaksi Miksi karhulla on töpöhäntä? Syynä valintaan oli tieto, että Celiassa on jouduttu laittamaan poistoihin pahvinen koskettelukirja, jossa oli sama kansansatu. Poistetun kirjan teksti oli vähän erilainen kuin meidän versiomme. Etsin ennen kurssia useita versioita samasta sadusta ja muokkasin niistä tarinan mahdollisimman lyhyeen ja olennaiset asiat esille tuovaan muotoon. Lyhyt tekstin täytyy olla, jotta pisteteksti mahtuu samalle sivulle. Vaikka pisteet voidaan laittaa läpinäkyvästä muovista mustavalkotekstin päälle, se vie silti  paljon isomman tilan. 

Annoin tekstin kurssilaisille tarkistamista ja kuvittamista varten. Siitä alkoi kurssilaisten oman luovuuden vuoro. He stilisoivat tekstiä jonkin verran paremmaksi. Sen jälkeen jokainen teki oman luonnoksensa sivujen kuviksi. Kuvasarjat kierrätettiin ja tehtiin niistä yksi yhteinen suunnitelma. Se kävi mielestäni sujuvasti. 

Sen jälkeen tehtiin työnjakoa: yksi hahmotteli eri asennoissa esiintyvän karhun, toinen ketun, yksi alkoi valmistamaan aurinkoja, toinen leikkaamaan tähtiä ja yksi mittailemaan maisemakankaita. Samalla pengottiin kangasvarastoja: Maakarin puolesta oli pöydälle jätetty kasa kankaita, minulla oli omia ehdotuksia mukana ja kurssilaisten kasseista löytyi yllättävän hyviä mahdollisuuksia käyttöömme.

Seuraava vaihe oli tarkistaa pahvimallien avulla miten suunnitellut hahmot mahtuvat sivuille. Sitten päästiin valitsemaan kankaita. Kettua varten oli oikeastaan yksi hyvä vaihtoehtokangas, mutta karhua varten ei oikein hyvää kangasta ollut tarjolla. Ruskea chenille oli mukavan tuntuista, mutta rispaantuu helposti. Karvat olivat liian paksuja ommeltaviksi ja sopivaa karvaa oili liian vähän, koska kirjaan tulee yhteensä viisi karhun kuvaa. Yksi kangas olisi ollut hyvää, mutta se tuntui kosketellessa liian samanlaiselta kuin kettukangas. Valinta oli siis rispaantuva chenille, jonka reunat päätettiin ensin huolitella hyvin.                           

Tässä vaiheessa kokeiltiin ensimmäisen
kerran ompelukoneita

Tässä syntyy ketun häntä

Jää ja avanto oli oma haasteensa. Jäätä varten olin löytänyt useamman vaihtoehdon, mutta paras ratkaisu löytyi yhden kurssilaisen kassista. Tosin sen jään päälle päätettiin laittaa ommeltavaa kirkasta muovia ja avannosta näkymään ohutta sinistä sifonkia.

 Kovin paljon pidemmälle emme ehtineet. Muutamat ottivat kotitöitä itselleen ja yritämme löytää vielä toisen yhteisen päivän saadaksemme kirjan valmiiksi. Se päivä löytynee vasta marraskuulta, sillä niin aktiivista ja kiireistä joukkoa kaikki olemme.

Olen todella iloinen ja tyytyväinen eilisen päivän kokemukseen. On kiva tehdä yhdessä toisten kanssa. Uusia ideoita syntyy ja erilaisia ratkaisuja löytyy, kun kaikki uskaltavat kertoa ajatuksistaan Saman suuntaista palautetta sain myös kurssilaisilta. Yksin tehdessä voi juuttua johonkin kohtaan pääsemättä eteenpäin. Mutta yhdessä jaksaa ja innostuu aina uudestaan.

Perästä kuuluu - toivottavasti viimeistään marraskuussa!

Vanhempainilta Haukiputaan koululla

Eilen illalla vierähti muutama tunti mukavasti Haukiputaan reissulla. Ajomatkaa edestakaisin tuli noin 50km. Tuli mieleen entiset ajat vuosilta 1998-2003, jolloin ajoin suunilleen saman matkan päivittäin töihin Haukiputaalle. Silloin kylläkin Kiiminkijoen toiselle puolelle Pohjola-opistolle, joka toimi aivan joen rannalla. Tuntui ihanalta työpaikalle tullessa nousta autosta ja kuulla ensimmäiseksi kohisevan joen kuohujen äänet. Noina vuosina tutustuin myös lähes kaikkiin Haukiputaan erityisopetuksen toimipisteisiin. Silloin koulunkäyntiavustajan ammattitutkintoon valmistautuvat opiskelijani olivat noissa paikoissa työharjoitteluissa ja näyttöjä antamassa. 2003 Pohjola-opisto muutti kaupunkiin :(

Siksipä olikin mielenkiintoista päästä nyt näkemään aika uudessa koulussa toimiva erityisopetuksen luokka. Tunnelma oli kotoinen. Näki, että koulun ja kotien välinen yhteistyö on käynnistynyt hyvin. Viiden oppilaan luokan vanhempainillassa oli mukana viisi vanhempaa ja jopa kaksi oppilasta. Koulun puolesta oli mukana luokan opettaja sekä neljä koulunkäynninohjaajaa. Koulun rehtorikin oli mukana lähes koko illan.

Toimninnallisen vanhempainillan teemana oli Koskettelukirjat, jonka vuoksi minä olin paikalla. Kerroin oululaisten vapaaehtoisten useita vuosia kestäneestä koskettelukirjatoiminnasta, jossa valmistamme koskettelukirjoja ja lahjoitamme ne erityiskirjasto Celialle. Esitykseni jälkeen oli tarjolla ihanan näköisiä ja makuisia kakkuja kahvin kanssa. Ja ennen kaikkea yhdessä tekemistä! Tarkoitus oli valmistaa luokan oppilaille kosketeltavia lorukortteja. Opettaja ja ohjaajat olivat tuoneet pöydälle kaikenlaista materiaalia ja luovuus lähti lentoon....! 

Kuvat kertokoot lopun!

Erityisluokan vanhempainilta ja koskettelukirjakurssi ensi viikolla

Ensi viikkoa varten on valmistauduttava kahteen hyvin erilaiseen tilaisuuteen. Molemmat alkavat jonkinlaisella alustuksella oululaisesta Koskettelukirja-kampanjasta ja Celia-kirjaston koskettelukirjoista. Molemmissa on kuulijoita kymmenkunta. Molemmat ryhmät alkavat työskentelemään alustuksen tai perehdytyksen pohjalta.

Vanhempainillassa on tavoitteena tutustua koskettelukirjoihin ja niiden tekemiseen. Saatujen ideoitten pohjalta aloitetaan kosketeltavien lorukorttien valmistaminen erityisluokan  oppilaille. Voi olla, että syntyy viisi lorukorttia tai voi syntyä kaksi lorukorttia tai kymmenen lorukorttia saa alkunsa illan aikana. Ja lopputulos voi olla syksyn aikana valmistuva kosketeltava LORUKIRJA! 

On hienoa, että luokan henkilökunta on halunnut ottaa vanhemmat mukaan tekemään havainnollista materiaalia lastensa oppimisen tueksi. Uskon, että esittelemäni koskettelukirjat sekä monista jo Celian valikoimissa olevista kirjoista ottamani kuvat antavat hyviä ideoita työskentelyyn. Ne voivat olla myös eräänlaisia kirjavinkkauksia sellaisten oppilaiden vanhemmille, jotka ovat Celian asiakkaita. Tai joku, joka ei vielä ole lainannut Celiasta voi hoksata anoa asiakkuutta lapselleen. Olen monessa yhteydessä saanut kuulla, etteivät kaikki tiedä perheidensä mahdollisuuksista päästä Celian asiakkaiksi tai eivät tiedä koko kirjaston olemassa olosta mitään.

Koskettelukirjakurssi on päivän mittainen kokonaisuus. Tavoitteena on saada aikaan ainakin yksi koskettelukirja, joka sitten lahjoitetaan Celian kokoelmiin. 

Kurssin alustuksessa käydään mahdollisimman tarkasti läpi ne vaatimukset, jotka hyvällä koskettelukirjalla on. Tehtävää kirjaa varten olen tehnyt jo suunnitelmia etukäteen. Suunnittelu takaa sen, että meillä on ainakin yhtä koskettelukirjaa varten tarina ja sellaista materiaalia jonka valmis tarina vaatii. Mikäli jollakin on oma tarina ja materiaalia sitä varten löytyy, voidaan suunnitelmaa vaihtaa. Tai voimme tehdä toisen tai useammankin kirjan. Usein koskettelukirjan suunnittelu ja materiaalin hankkiminen vie niin suuren osan ajasta, ettei yksi päivä riitä.

Käytännön toteutus riippuu osallistujien innostuksesta, ideoista ja myös taidoista. Otan mukaani tietysti mahdollisimman monenlaista materiaalia. Tuotoksen onnistuminen riippuu paljon siitä, miten osallistujat ottavat tarinan omakseen. 

Kuva ihan koskettelukirja-kampanjan alkumeteiltä
Setlementin koulutalolla syksyllä 2010

Minttu opetti minulle valtavasti ja nyt odotan taas oppivani paljon näistä kahdesta tilaisuudesta. On mahtavaa päästä erilaisten ihmisten ja ryhmien kanssa näkemään ja pohtimaan koskettelukirjojen merkitystä ja mahdollisuuksia eri näkökulmista. 

Tyhjästä ilmapallosta kummimummiksi.

On ollut kummallisen tyhjä olo sen jälkeen, kun sain tavata Mintun ja luovutettua tekemäni uintikirjan hänelle. Kuin puhalletusta ilmapallosta olisi suhissut kaikki ilmat pois :) 

Toisaalta se on ihan ymmärrettävää. Paneuduin niin täysillä ja tunteella tuohon projektiin koko kesän, ja nyt on tunne etten saa mitään aikaiseksi. Kuitenkin olen ollut esittelemässä koskettelukirjoja isossa liikuntatapahtumassa kymmenille kiinnostuneille, valmistellut yhden koskettelukirjaillan vapaaehtoisille ja vienyt Taitokeskus Maakariin tutustumismateriaalia ja mainoksen ensi viikon koskettelukirjakurssia ajatellen sekä lupautunut yhteen erityiskoulun vanhempieniltaan kertomaan koskettelukirjoista. Niin ja jotain olen ehkä tehnyt kotonakin ja tavannut lasten perheitä ja ystäviä. 

Tuo kaikki piti varmaan kirjoittaa näkyväksi, jotta tajusin missä mennään. "Koskettelukirjaelämäni" jatkuu Oulussa yhtä täysillä kuin ennen! Sen lisäksi olen saanut pienen kummitytön, jonka kautta tajuan koskettelukirjojen tekemisen ja vapaaehtoisten ohjaamisen niiden valmistamisessa entistäkin merittävämmäksi.

Kummimummi kiittää Minttua <3.

Nyt Minttu voi katsella kotona äitinsä kanssa ikiomaa uintikirjaan!

Olipa mahtava matka Mintun luokse. Kirjoittelen myöhemmin omia tunnelmiani, mutta halusin laittaa tänne Mintun luona otettuja kuvia. Tällä kertaa kaikki kuvat ovat Mintun äidin ottamia. Sekä tilanteet että kirjojen sivut ja tekstit ovat hänen.
Kiitos Minttu ja Mintun äiti Mirka mukavasta katselu- ja kahvihetkestä!

Mintun uintikirjan teki Vuokko Villen ja JukkaPekan tuella

Kirja alkaa siitä että lauletaan yhdessä Mintulle tuttua laulua:" pikkuiset kultakalat lammessa ui.."

Kun lähdetään kotoa uimaan pitää ensin pukea.

Uimahalliin mennään autolla. Minttu istuu omassa turvaistuimessaan.

Uimahallilla saadaan oma pukukaappi. Nokialla se aukeaa avainkortilla ja Keikyän hallilla avaimella.

Saunassa on puiset lauteet.

Sitten puetaan uikkarit päälle ja mennään uimaan.

Uimisen lomassa käydäänvälillä poreammeessa.

Uinnin jälkeen käydään suihkussa ja kuivataan pyyhkeeseen.( Huomatkaa oikessa yläreunassa oleva pistekirjoitusnimikointi: M-kirjain)

Sitten Minttu pääsee turvaistuimeen odottamaan äidin suihkussa käyntiä. Varmuuden vuoksi istuimeen laitetaan muovitettu frotee ettei se kastu.

Ennen kotiinlähtöä puetaan vielä vaatteet päälle.

 

Pukkaako kiire päälle!?

Sanon aina kaikille koskettelukirjantekijöille, ettei kirjan tekemisessä ole mitään deadlinea. Kirja on tervetullut käyttöön ensi viikolla tai kahden vuoden päästä. Joka tapauksessa se yksi ainutlaatuinen kirja kiertää ympäri Suomea vähintään kymmenen vuotta. Se on aina valmistuessaan merkityksellinen. 

Itselleni on tullut tapa laittaa määräaikoja tekemisilleni. Se johtuu varmaan siitä, että haluan valmitamani kirjan muiden vapaaehtoisten nähtäväksi tietyssä tilaisuudessa tai tapahtumassa. Toisaalta yhtä kirjaa, joka on jo ollut parivuotta lainattavissa Celiasta, tein yli vuoden. Ja yksi hyvin innostuneena aloittamani koskettelukirja "Ihme ja kumma" on jäänyt kesken ja odottaa uutta innostusta. Yksi sen sivuista on NNKY:n ikkunassa kertomassa sisällä tapahtuvasta koskettelukirjatoiminnasta.

Mutta nyt minulla on kiire! Ensi viikonvaihteessa olen järjestämässä serkkutapaammista Ouluun (toisen Oulussa asuvan serkkuni kanssa). Tulee useita yövieraita ja koko porukkakin tulee sunnuntaina meille syömään. Eli siivousta, siivousta ja ruokien suunnittelua ja laittoa. Meillä majoittuvat kaikki sisarukseni avecina. Ja tarkoitus on saada Mintun kirja valmiiksi ennen kaikkien tuloa. Ja huomenna olisi kiva näyttää sivuja NNKY:llä, jos joku vapaaehtoinen sattuu helteen keskeltä muistamaan tapaamista.
Nyt olen päättänyt, että lähden maanantaina sisareni luokse serkkutapaamisen jälkeen. Ja yllättäen sisareni asuu samalla paikkakunnalla kuin Minttu! Minun on pakko saada kirja valmiiksi siihen mennessä. Olisi tosi hienoa voida olla itse antamassa koskettelukirjaa Mintulle. Saapa nähdä miten asia ja kirja etenevät.
Kun Mintun uimaretki -kirja on ihan valmis laitan tänne kuvat kaikista sivuista.
Ja vielä hommiin, että projekti etenee.. 

Projekti etenee - helteistä huolimatta

 Mahtava tunne: yhdeksästä sivusta on valmiina seitsemän! Tarkoitukseni on saada kirjan sivut valmiiksi ennen keskiviikko-iltaa. Keskiviikkona aloitamme oululaisten vapaaehtoisten koskettelukirjantekijöitten yhteiset kokoontumiset ja haluan, että Mintun kirja on silloin näyttökunnossa. 

Tätä Mintun kirjaa tehdessä on tullut mieleen monet vapaaehtoiset, jotka ovat jättäneet omat koskettelukirjansa kesken. Jos kirjan tekemisessä on paljon haasteita, saattaa sen valmistaminen muiden tekemisten ja kiireiden keskellä jäädä kesken ja pois mielestäkin. Haasteet saattavat tuntua joskus liian ylivoimaisilta. Toisinaan ne taas lisäävät innostusta ja "taistelutahtoa": kyllähän minä tämän selvitän ja keksin vielä tähän ratkaisun. Minulla on tällä hetkellä tuo taistelutahto ja minulla on mahdollisuus päättää mihin aikaani käytän. Lisäksi minulla on vahvana motivaationa kuvia Mintusta, joka ei pysty katselemaan kuvakirjoja. 

Muistan miten nautimme kuvakirjojen katselemisesta ja lukemisesta omien lasten kanssa 70-luvulla. Vaikka joskus rahat olivat vähissä, lasten kirjoihin löytyi jostain rahaa. Toki silloinkin tein itse kirjoja lapsille sekä kuvia leikkaamalla ja liimaamalla että kankaista ompelemalla. Tällä vuosituhannella olen saanut lukea ja katsella lastenlasten kanssa uudenlaisia kirjoja ja heille olen voinut tehdä ikiomia kirjoja yhteisistä matkoista ja retkistä valokuvin. 

Voi olla, että lastenkirjojen tärkeyden ymmärtäminen on osa syynä myös koskettelukirjaharrastukseeni. Olen työni kautta saanut tutustua erityistukea tarvitsevien lasten ja nuorten maailmaan, jossa kirjat ovat eri syistä saavuttamattomissa. Celia-kirjasto tekee hienoa työtä kaikenlaisten kirjojen saavutettavuuden eteen. Koskettelukirjat ovat ehkä kaikkein vaikeimmin saatavia kirjoja kirjaston valikoimiin. Siksi meitä vapaaehtoisia tekijöitä tartvittaisiin lisää.
Minttu ei vielä pääse Celian asiakkaaksi. Mutta odota vielä vähän aikaa Minttu, sinun oma kirjasi valmistuu ensi viikolla :)

Uimahallimatka jatkuu pikkuhiljaa...

Eilinen ja osittain tämäkin päivä menivät ikkunoiden pesupuuhissa. Uiminen on kuitenkin koko ajan mielessä: työpöydällä on turvaistuinsivu viimeistelyä vaille ja itsellä tekee mieli käydä pulahtamassa lähellä virtaavaan Oulunjokeen.
Turvaistuinsivua tehdessä iskee taas epäilys. Jos tämä ei tunnukaan Mintun käteen "omalta" turvaistuimelta. Tuntuuko pinta oikealta? Entä turvavyö? Turvavyön kiinnitys on erilainen, mutta napsahtaako se edes samalla äänellä?  Jos tekisin tätä kirjaa Celiaan lainattavaksi, voisin ajatella, että tuntuma on jollekin lainaajalle ihan tuttu ja toiselle voidaan kertoa, että on monenlaisia kiinnitysmekanismeja. Haasteet ovat todella erilaiset, kun tekee kirjaa tietylle lapselle. Uskon kuitenkin, että äiti ja isä saavat omalla lukutavallaan kirjan tuntumaan Mintusta ihan ikiomalle .

Mintun kirja alkaa valmistua sivu kerrallaan,,

Reilu viikko on mennyt kierrellessä eteläsuomalaisia sukulaisia ja juhliessa matkalla kahta syntymäpäiväsankaria. Hellettä oli Oulusta lähtiessä ja on jatkunut koko matkan eikä loppua näytä tulevan. Omiin kotirutiineihin on siis palattu. Minulle se tarkoittaa, että voin taas järjestää itselleni aikaa tehdä koskettelukirjoja.

Eilen illalla  musiikkia kuunnellessa päällystin kultakaloja ja sain ne ommeltua jo lampeen uimaan. Tänään on sateinen päivä, joten oli hyvä jatkaa kultakala-sivua. Se on nyt sidontaa vaille valmis. Samoin pipo-sivu. Päätin valmistaa sivut lukujärjestyksessä nyt kun kaikki materiaali on olemassa. Tänään sain valmiiksi kaksi sivua. Joskus joidenkin yksittäisten sivujen tekemisessä saattaa mennä useampikin päivä. Mutta uskon saavani kirjan luovutuskuntoon elokuun aikana.

Välillä tuntuu: ei tästä tule "hyvä" - pitäisi keksiä parempi ratkaisu - tämä kohta pitäisi ommella erilaisin pistoin - pysyyköhän tämä varmasti paikallaan - onko tämä oikean tuntuinen tai oikean värinen. Yllätän itseni täydellisyyden tavoittelijana. En ole mikään käsityöihminen sanan varsinaisessa merkityksessä (tunnen monia käsityöihmisiä ja ihailen heidän taitojaan). Olisinpa minäkin. Mutta minulla on jotain muuta eli innostusta ja kykyä ideoida ja keksiä kaikenlaista. Ja intoa ja halua yrittää toteuttaa syntyviä ideoita. Nautin syntyvien haasteiteiden selvittämisestä, ratkaisemisesta ja tekemisestä omilla taidoilla.   Nautin, kun  lopulta saan valmiiksi koskettelukirjan. Tiedän, että jokainen uusi koskettelukirja merkitsee lukijalleen ja tässä tilanteessa saajalleen iloa pitkäksi aikaa. 

Nyt Mintun kirjan materiaali alkaa olla kasassa

Tosiaankin nyt on suurin osa materiaalista kasassa ja suunnitelma aika valmis. Aika monessa kaupassa on tullut kuljeskeltua katsellen ja hypistellen ja kirpputoreilla olen tehnyt löytöjä.  Nyt vain pitäisi päästä tekemisen vauhtiin. Voi olla, että jokin sivu vielä valmistamisen aikana muotoutuu  uudenlaiseksi.
Ei aina itsekään tule ajatelleeksi miten paljon aikaa menee suunnitteluun ja materiaalin hankintaan, vaikka sitä tekisi "kokoaikaisesti".
Tässä kuvattuna materiaalia ennen ompelua

.

Tässä suunnitelma koskettelukirjasta Mintun facebookissa
 olleen kuvan vieressä sekä  toisen sivun kuva, jossa pannaan
 lakki päähän ennen kuin lähdetään uimahalliin.

Ensimmäisellä sivulla on kuva laulusta, jota Mintun äiti laulaa
 ennen uimaretkelle lähtöä: "Pikkuiset kultakalat lammessa ui..."
Silikoonikalat päällystän ohuella tyllillä, jotta kosketus on vähän
enemmän suomuisentuntuinen.

Uintiretkelle lähdetään autolla ja Mintulla on tietysti oma
turvaistuin. sivun sisällä on eristelevyä ja kankaana valokuvan
perusteella valittua ulkoilukangasta sekä kirpparilta löydetystä
lastenturvaistuimesta irrroitettu turvavyö.

Saunan lauteita varten olen ostanut Bauhausista
 silitettävää koivuviilua. Valokuvassa näkyy myös uimahallin
 vaatekaapin avain renksuineen. Tarvitsisin vielä jonkinlaisen
 avainkortin, jollaista Minttu käyttää toisessa
 uimahallissa käydessään.

Löysin kirpparilta aivan samanmallisen uimapuvun, jota Minttukin käyttää.
 Harmi, etten löytänyt punaista, vaikka Mintullehan kosketus
on ainoa tapa tutkia kirjaa.

Uimaretkellä Minttu nauttii porealtaasta, jonka teen frisbeestä.
Vettä ja poreita varten sain Mintun äidiltä isokuplaista kuplamuovia.
Yritän näistä ja ohuesta kankaasta rakentaa porealtaan.

Ennenkuin puetaan body päälle kotiin lähtöä varten,
 kuivataan takana näkyvällä keltaisella froteepyyhkeellä.
Vielä pitäisi löytää muovitettua froteeta palanen, joka laitetaan
suojaksi turvaistuimelle uinnin jälkeen.

Aikamoisen haasteen otin, kun tämän kirjan päätin tehdä! On aivan erilaista tehdä koskettelukirjaa yhtä tiettyä lasta varten. Tällaisen kirjan tekeminen opettaa aivan uudella tavalla miettimään kuvia juuri esim. Minttua ajatellen. Olen mielestäni oppinut paljon tämän projektin aikana. Mitä mahdankaan vielä oppia!