Vapaaehtoisten kansallinen päivä 4.12. ja Erityismaininta koskettelukirjojen tekijöille !

Tänään Oulun Rotuaarilla palkittiin vuoden 2012 vapaaehtoistoimintoja. Varsinaisia palkittuja toimintoja oli kolme ja lisäksi yksi erityismaininta. Kovan pakkasen keskellä mieltä lämmitti ja ilahdutti, että Koskettelukirja-kampanjaamme olivat esittäneet palkittavaksi useat eri tahot. Me saimme erityismaininnan!

"Kunniakirjassa" lukee kampanjanimen alla turhan isoilla kirjaimilla minun nimeni. Ei tämä kampanja olisi tuottanut tällaista tulosta ellei mukaan olisi tullut koko ajan uusia innostuneita ja toisia innostavia vapaaehtoisia. Meitä varsinaisia tekijöitä näiden kahden ja puolen vuoden aikana on ollut noin 50. Koskettelukirjoja on tällä viikolla lähtevän kirjalähetyksen jälkeen lahjoitettu yhteensä 33 koskettelukirjaa. Valmistumassa kevääseen mennessä on niiden lisäksi noin 10 koskettelukirjaa.

Kaikki koskettelukirjojen valmistamisessa mukana olleet, ottakaa vastaan erityismaininnan tuoma arvostus vapaaehtois-toiminnallemme!

Koskettelukirjat mukana monessa

Nyt on taas päästy vauhtiin! 

 

Uusia koskettelukirjoja on valmistumassa jälleen. Maija, Päivikki ja Mirja vauhdissa.

Alkuperäinen haitarikirja ja lähes valmiita eläimiä odottamassa paikkaansa.

 

Kuten näkyy haitarikirja alkaa saada muotoansa ja muitakin uusia kirjoja on valmisteilla.

Valmiit koskettelukirjat ovat kovasti liikenteessä paitsi Oulussa myös Rovaniemellä. Kirjoja on katseltu, kosketeltu ja ihasteltu Oulussa Vihreäntalon avoimessa päiväkodissa ja Rovaniemellä vanhustentalossa ja alakoululla. Kirjoittelen myöhemmin tuosta Rovaniemen matkasta. Itse en ollut siellä mukana muuten kuin 'hengessä'.

Avoimessa päiväkodissa Tuula-mummu luki monta kirja lapsenlapsensa kanssa.

 Viime viikon tiistaina 6.11. oululaisten vapaaehtoisten tekemiin koskettelukirjoihin saattoi tutustua Näkövammaisten Keskusliiton valtakunnallisen Hauska nähdä! -kampanjan Oulun paikallistapahtumassa kaupungin kirjastolla. Samalla pöydällä oli Näkökeskuksesta kaksi hienoa  koskettelukirjaa.

Seuraavaksi koskettelukirjat pääsevät ensi viikon torstaina 22.11. kertomaan vapaaehtoisten toiminnasta Oulun Diakonissalaitoksen tiloissa järjestettävään VARES-hankkeen juhlaseminaariin. Sinne ovat kaikki vapaaehtoiset koskettelukirjojentekijätkin tervetulleita. Pitää vain muistaa ilmoittautua esim. VARES-keskukseen.

Millaisen koskettelukirjan minä seuraavaksi tekisin?

Tuo otsikon kysymys on pyörinyt mielessäni sen jälkeen kun annoin haitarikirjani tekemisen Maijalle. Oli jonkinmoinen pettymys etten pystynyt toteuttamaan hyvää ideaani, vaan jouduin luovuttamaan sen toiselle. Toisaalta tietysti tajuan, että vain näin se kirja tulee valmiiksi. Eli kaikki meni todella hyvin ja voin olla tyytyväinen. On hyvä tiedostaa omat taitonsa ja toimia sen mukaan. Toki taidoissa voi myös kehittyä :)

Ihastuin itse kissakirjaani ja kokeilen voisinko tehdä Miisu-kissasta kertovia muita kirjoja. Siis Miisu-sarja. Onhan niitä näkevilläkin lapsilla kirjasarjoja esim. Teemu-, Aino-, PupuTupuna-, MikkoMallikas-kirjoja.  Miksei voisi olla myös Miisu-kirjoja?

Ensimmäisessä kirjassa pikku-Miisu löytyi perunasäkistä!

Nyt ei muuta kuin pikku-Miisuja kutomaan ja tarinoita keksimään! Jos jollakin on hyvä tarina tai aihe tarinaan kissanpoikasesta, otan sen ilolla vastaan.

Omppu-projekti: kirjastopalveluita erityisryhmille

Eilen keskiviikkona järjestettiin yllä olevalla otsikolla Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salissa koulutuspäivä. Sen järjesti Lasten ja nuorten kirjastopalvelut kirjastoammattilaisille, opettajille ja varhaiskasvattajille.Ohjelmassa oli Omppuprojektin esittelyn lisäksi kahden erityisopettajan luennot Oulun erityisopetuksesta ja kommunikaation esteistä ja mahdollisuuksista. Mukana oli myös Kaarinasta "kirjastoihminen" ja "koirayrittäjä", jotka ovat tehneet yhteistyötä lukemista edistävillä lukukoiraprojekteilla "Lue koiralle" ja "Tartu tassuun". Uskomattomia tuloksia lasten lukemisen kehittymisessä ja motivoinnissa.

Myös minulla oli koulutuksessa oma osuuteni, jossa tietysti kerroin koskettelukirjoista. Niiden merkityksestä näkö- ja monivammaisille sekä kehitysvammaislle lapsille. Kerroin miten oululaiset vapaaehtoiset ovat vastanneet koskettelukirjojen tarpeeseen. Tähän mennessä on siis kartutettu Celian kokoelmaa 30:llä koskettelukirjalla ja varma tieto on 16 kirjasta, joista osa on jo valmiina ja osa vielä vähän kesken. Puheenvuoroni sai aikaan innostusta useissa mukana olleissa. Syntyi uusia suunnitelmia, joissa olen mielelläni mukana ja joiden toteutumista jään odottelemaan.

Omppu-projektista voi lukea kaupungin sivuilta.Tässä lyhyt lainaus sieltä: "Omppu-projektin myötä aiemmin muun aineiston seassa olleet erityisryhmille suunnatut aineistot ovat nyt kerätty yhdeksi kokonaisuudeksi. Uutta aineistoa on hankittu ja hankitaan lisää. Projekti alkoi Oulun kaupungin kirjastossa syksyllä 2011 ja jatkuu vuoden 2012 loppuun. Omppu-kokoelmaa ei toistaiseksi ole vastaavanlaisena muissa suomalaisissa kirjastoissa." Oulun lastenkirjaston Omppu-hyllyillä on myös muutamia Celian koskettelukirjoja.  

Nyt on jotenkin "tyhjä olo" koskettelukirjojen suhteen. Ajatukset ovat olleet kauan tuon koulutuspäivän puheenvuorossa. Se on nyt ohi eikä itsellä ei ole vielä uutta kirja-ideaa syntynyt. 

Nyt olen lähdössä viettämään kolmen pienen koululaisen ja heidän vaarinsa kanssa syyslomaa Helsinkiin. Jospa sillä matkalla syttyy uusi idea.

Joka tapauksessa 6.11. klo 17 odottelen VARES-keskuksessa (Harjapäänkatu 32, Oulu) materiaalikassien kanssa koskettelukirjantekijöitä, mukana jo olevia ja ihan uusia.

NNKY:ssä vierailu ja haitarikirjan valmistuminen

Minut oli kutsuttu kertomaan koskettelukirjoista Oulun NNKY:n käsityökahvilaan eilen, perjantaina. Otin mukaani kaikki omani ja muiden vapaaehtoisten valmiit ja valmistumassa olevat koskettelukirjat sekä kuvia aikaisemmin tehdyistä kirjoista. Onneksi otin mukaan myös haitarikirjaani varten hankittua materiaalia ja alkuperäisen kirjan. Onneksi siksi, että mukana oleva Maija kiinnostui haitarikirjani haasteista ja lupasi tehdä suunnitelmistani totta!

Kuuntelemassa oli puolenkymmentä käsityöläistä. Kaikki olivat aktiivisesti kiinnostuneita tietämään mitä koskettelukirjat ovat, miten niitä valmistetaan ja kenelle ja miksi niitä tehdään. Kerroin aiheesta, vastailin kysymyksiin ja esittelin mukanani olevat kirjat ja kuvat. On hienoa saada kertoa ihmisille, jotka ilmaisevat kiinnostuksensa niin selvästi. Tällaisissa tilanteissa aina voimaantuu ja tuntee tekevänsä tärkeää vapaaehtoistyötä.

 Viereisessä kuvassa osa NNKY:n käsityökahvilassa perjantaina 12.10. mukana olleista.
Pöydän päässä istuu toiminnanohjaaja Maarit Peltoniemi, joka kutsui minut kertomaan koskettelukirjoista.

Oikealla olevassa kuvassa keskustelen Maijan kanssa haitarikirjani "kohtalosta".

Haitarikirjan eteneminen

Odotin tiistai-iltaa 2.10. jolloin näkisin vapaaehtoisia koskettelukirjantekijöitä. Kirjoitin sieltä kotiin tultuani facebookin Koskettelukirja-ryhmän sivulle seuraavaa:

Sateinen päiväkö lienee, ettei koskettelukirjailtaan päässyt tulemaan muita kuin Lea ja minä :(  Mutta no hätä! Meillä oli mukavaa. Joimme kahvia ja suunnittelimme eläinkirjani eläimille sopivia nahkoja ja turkkeja. Ehdin vielä sen jälkeen poikkeamaan kangaskauppaan ja sain mahtavaa palvelua eläinkankaiden etsinnässä. 

Tavataan VARESkeskuksessa marraskluun 6. päivä ja katsotaan olenko saanut eloa kirjaani. Kertokaapa täällä mitä teidän kirjoillenne kuuluu.

Lea oli kommentoinut siihen näin: Kyllä taas innostuin lisää näistä kirjoista, aivan mahtavia luomuksia olette saaneet aikaan! Toivottavasti marraskuussa pääsee muitakin paikalle, suuri kiitos Vuokolle näiden iltojen pitämisestä!

Kaiken kaikkiaan illasta jäi hyvä mieli. Sain tosiaan Lealta hyviä vinkkejä oman kirjani tekoon. Ja sitähän minä eniten tarvitsin.  Omien kirjojen tekemisen lisäksi minä kuitenkin voin tarjota VARES-keskuksessa muille vapaaehtoisille ohjausta sekä mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja ideoitaan keskenään kerran kuussa.
Jokaisella tekijällä on oma tilanteensa niin kirjojen kanssa kuin muiden aikataulujensa kanssa.

Tällaisella toiminta-ajatuksella mennään vuoden  2013 lopulle :) 

Kuvassa (valaistus vähän huono) on kasa kangaspalasia, joista tulee käärme, riikinkukko, hylje, apina, kenguru, leijona ja virtahepo.

Päädyin tekemään haitarikirjasta "näköispainoksen". Sitä varten otin VARES-keskuksessa A3:lle kopiot kirjan kuvista (ks. edellinen kirjoitus). Näin kuvaan mahtui koko eläin häntineen. Yritän tehdä niistä kaavat ja tehdä eläimistä kohokuvat luonnonvalkoiselle ulkoilukankaalle. Pitää vielä miettiä millaisen vahvikkeen sivuihin laitan. Olen tehnyt moneen kirjaan vahvikkeet pehmeästä solumuovista. Luulen, että tähän kirjaan pitää tehdä kovemmat sivut koska siitä tulee haitarikirja. No, katson ensin millaiset eläimet saan aikaan ja miten ne taittuvat.

Tänään tuli täyteen 1050 tämän blogin lukija/kävijämääräksi (minun lisäkseni). Toivottavasti 1050 siementä itää ja koskettelukirjoja syntyy...

Jotain uutta pitäisi saada alulle

On ollut noin kuukausi hiljaiseloa omien koskettelukirjojeni suhteen. Koskettelukirjat eivät kuitenkaan ole olleet unohduksissa. Kävin Oulun kaupunginkirjastossa keskustelemassa sisällöstä omaan puheenvuorooni Omppu-projektin koulutuspäivänä 17.10. Se on nyt kunnossa.
Muutamia kyselyjä kirjantekijöiltä on tullut ja niihin olen yrittänyt antaa vinkkejä. Omat kirja-ideani ovat olleet hukassa tai ehkä ovat muhimassa jossain. Välillä tuntuu, että minulla on liikaa erilaista materiaalia. Suunnitelmani alkavat hajota, kun levittelen kaikkia hankkimiani ja saamiani ihania esineitä ja kankaita.

Tänään päätin laittaa materiaalipussit vähäksi aikaa kiinni ja ottaa yhden aikaisemman koskettelukirjasuunnitelmani esiin. Pojillani oli lapsena pahvinen taittuva haitarikirja, jonka nimi on Haluatko olla ystäväni. Kirjassa ei ole tekstiä, vaan jokaisessa taitoksessa näkyy seuraavalla sivulla olevan eläimen häntä. Muistan kun pojat kysyivät aina ääneen (vaikka jo tiesivät mitä tuleman pitää) "Minkähän eläimen häntä tämä on?" ja joka kerta kääntämisen jälkeen yhtä iloisena ja yllättyneenä: "No, sehän oli apina!"

Kirjan jokaisella sivulla on pikkuinen hiiri, joka ilmeisesti kirjan nimen perusteella etsii ystävää. Tosin Eric Carlen 1972 tekemän saksankielisen alkuteoksen nimi on Kleine Maus und grosse Tiere. Suuri käärme on osassa siten, että sen häntä kiemurtelee etukannesta alkaen joka sivun alareunassa ja pää on näkyvissä vasta takakannessa.

 

Minun pitäisi päättää teenkö kirjasta "näköisversion" vai yritänkö oikoa tekemällä helpompia eläimiä. Alkuperäisessä kirjassa eläimet ovat: virtahepo, leijona, hylje, apina, riikinkukko ja kenguru. Sitten on päätettävä teenkö eläimet kohokuvina vai kolmiulotteisina 'eläinnukkeina'.

Sitten Hiiri. Teenkö hiiren joka sivulle vai teenkö yhden nauhalla kiinnitettävän liikkuvan hiiren? Jos se on nauhassa, mihin nauha kiinnitetään, kun kirja aukeaa pitkäksi? Nauhahan ei voi olla 20cm pitempi turvallisuussyistä. Yksi mahdollisuus olisi laittaa se liukumaan käärmeen selkää pitkin. Voisiko niin pitkää liukunauhaa olla. Alkuperäisen kirjan pituus avattuna on noin 2 metriä. Olisikohan sittenkin helpompi tehdä kuusi erillistä hiirtä?

Tällaisia tässä pähkäilen. Jos jollakin on hyviä vinkkejä otan ilolla vastaan.

Koskettelukirja-illasta ristiriitainen olo

Eiliseksi illaksi oli sovittu koskettelukirja-ilta Vares-keskukseen klo 17. Vein kolme kassillista tavaraa ja hain avaimen iltapäivällä Alman kanssa Vareksesta ja sovin siellä tarjoiluista: kahvia keksejä hedelmää ja mehua. Kaikille olisi jotain. Olin poikkeuksellisesti Alman luona melkein puoli viiteen ja sieltä lujaa vauhtia VARES-keskukseen avaamaan ovea ja levittelemään materiaalia.

Kello oli noin viisi, kun yksi uusi vapaaehtoinen saapui paikalle. Ja siinä se sitten oli. Ketään muita ei tullut. Katselimme Annelin kanssa mukanani olleet koskettelukirjatkirjat ja kerroin hänelle mitä koskettelukirjojen tekeminen vapaaehtoisena tarkoittaa. Katselimme myös kuvia aikaisemmista kirjoista ja Celian sivuja ja facebook-ryhmän sivuja jne. sekä joimme kahvit. Anneli kiinnostui kartonkisista koskettelukirjoista  ja keskustelimme sellaisen tekemisestä. Hän oli hyvin kiinnostunut asiasta ja kyseli paljon. Annoin hänelle mukaan materiaalia ja hän lähti kotiin nähdäkseni tyytyväisenä suunnittelemaan omaa koskettelukirjaa. Sovimme tapaavamme kuukauden kuluttua, kun seuraava koskettelukirja-ilta on. 

Kootessani puolentoista tunnin jälkeen tavaroita kasaan huomasin olevani jotenkin alamaissa. Laitettuani oven takanani lukkoon ja ajaessani kotiin päin innostukseni ikäänkuin katkesi. 

Ehkä tällaisiakin tuntemuksia on vain koettava. Itsellä on kaksi kirjaa juuri valmistunut eikä selvää suunnitelmaa seuraavasta ole - siis jonkinlainen tyhjiö kirjan teossa? Ehkä odotin tapaavani myös "vanhoja" tekijöitä ja saavani heiltä itselle uusia energioita :) No, jospa minun on syytä pitää pieni tauko ja kerätä energiaa pikku-Alman kanssa touhuamisesta.

Kuukauden kuluttua on taas uusi tapaaminen ja silloin on suunnitelmissa uutta materiaalia  kirjastolla 17.10. olevaa koulutuspäivää varten.

Kirjoja esillä eilen Oulun Päivillä

Oulun Päivien aikaan on Oulussa monenlaisia tapahtumia ympäri Oulua. Kumppanuuskeskuksessa erilaiset järjestöt esittelivät toimintaansa, pitivät avoimia ovia ja järjestivät toimintaa eri ikäisille kävijöille.

Vielä en ole kuullut kuinka paljon koko talossa kävi vieraita. Viime vuonna heitä oli ollut 130. 

Yksi tapahtuman teemoista oli "Elä aistimus - aisti elämys". Ehkä sen takia oli minuakin pyydetty esittelemään koskettelukirjoja. 

Toivottavasti tapahtumassa kävijät kertovat tuttavilleen näkemästään ja kokemastaan. Toivon myös näkeväni joitakin koskettelukirjojen ääressä tapaamiani ihmisiä VARES-keskuksessa ensi tiistaina klo 17. 

Uusi syksy - uusia ideoita - uusia materiaaleja --> uusia kirjoja!

Kumppanuuskeskuksen 4.krs 1.9.2012

Toisella pöydällä pyöri diaesitys. Pehmot odottivat turhaan ostajia :( 

Myös tapahtuman järjestäjät kävivät ihastelemassa.

Mian tekemät sivutkin ehtivät mukaan.

Neljäkymmentäviisi vierailijaa pysähtyi keskustelemaan koskettelukirjoista.

Äitikissa etsii Miisu-poikastaan

Nyt kissakirjani on valmis - kahtena kappaleena. Alla kaikki sen sivut ja vähän selostusta niiden tekemisestä. Edellisellä kerralla kirjoitin koko tarinan näkyviin ja pari sivuakin siellä oli. Mutta tässä nyt kokonaisuus. Kansisivu on samaa harmaata ulkoilukangasta ja siinä ovat vain kirjan ja tekijän nimet.

Pikkukissa sai nimekseen Miisu, koska meillä kotona oli sen niminen kissanpoikanen kun olin alle kouluikäinen.

Äitikissan olen kiinnittänyt sivuun isolla mustalla nepparilla,
 joten se voi lähteä etenemään kirjassa sivulta sivulle.
 Jotta kissa ei menisi hukkaan seikkaillessaan, sen häntä on 
ommeltu kiinni sivun alalaitaan. Äitikissa ei huomannut 
Miisun häviämistä katsellessaan ilmassa surisevia mäkäräisiä.

Käärmeen olen tehnyt päällystämällä Ikeasta löytyneen
 pehmokäärmeen itikkaverhon palasella, jotta käärmeen 
pinta olisi oikeamman tuntuinen. 
Käärme matelee samanlaista karkeasta pellavalangasta
 kudottua polkua pitkin kuin äitikissakin.
Värikontrasti taustakankaan ja polun välillä ei ole paras 
mahdollinen, mutta kosketuskontrasti on hyvä.

Siilin tavatessaan äitikissa siirtyy sivulle, jossa on polulla
vahvempi värikontrasti taustakankaaseen nähden.
Siili erottuu paremmin vihreältä polulta. Siilin olen tehnyt
tekoturkiksesta muotoilemalla. Sen päätä voi tunnustella siten,
 että molemmat silmät tuntuvat. Karvat kovetin siilin
 piikeiksi Paverpol-nimisellä myrkyttömällä kovetusaineella. 

Seuraavalla sivulla on aidassa reikä, jonka läpi kissaäiti
työnnetään viimeiselle sivulle. Aidan takaa löytyy
oma piha ja sieltä perunasäkistä pikku Miisu.

Hiiri, jonka perään Miisu oli lähtenyt juoksemaan,
ehti livahtaa jo säkistä ulos.

Äitikissa on iloinen, että löysi poikasensa ja suukottaa
ja halaa Miisua iloisena.

Vihdoinkin jotain uutta

Niin! Vihdoinkin saan jotain valmiiksi. Kirja nimeltä "Äitikissa etsii Miisu-poikastaan" alkaa olla valmis kahtena painoksena. Olen joskus kirjoittanut, että samalla vaivalla tekee kaksikin kirjaa, mutta kyllä se tietysti vie enemmän aikaa kun tekee kaiken kahtena. Mielestäni se silti kannattaa, sillä vähemmällä vaivalla tulee kaksi samanlaista kuin kaksi erilaista kirjaa :)

Tarinani on seuraavanlainen:

Miisu, pieni kissanpoikanen, oli ollut äitikissan kanssa kävelyllä ja nähnyt pienen vikkelän hiiren vilahtavan ohitseen. Miisu oli lähtenyt innoissaan seuraaman sitä ja hävinnyt sen tien. Äitikissa oli katsellut pienten mäkäräisten lentoa eikä ollut huomannut Miisun lähtöä. Äitikissa ihmetteli: ”Minne kummaan se Miisu ehti juosta?”

Äitikissa lähti heti etsimään Miisua. Sitä vastaan tuli vihreä käärme. ”MIAU! Oletko nähnyt Miisua, pientä kissanpoikastani? Se lähti yhtäkkiä juoksemaan jonnekin enkä huomannut minne päin se meni.” kysyi äitikissa käärmeeltä vähän hädissään. ”Kyllä näin. Älä ole hädissäsi. Olet menossa ihan oikeaan suuntaan. Jatka vain matkaasi” vastasi vihreä käärme.

Äitikissa juoksi eteenpäin, mutta Miisua ei näkynyt missään. Äitikissa huomasi siilin polulla. ”MIAU! Oletko nähnyt Miisua, pientä kissanpoikastani?” kysyi äitikissa vähän enemmän hädissään. ”Kyllä näin. Älä ole hädissäsi. Olet menossa ihan oikeaan suuntaan. Näin pienen mustan kissanpoikasen juoksevan tuonne päin.” vastasi siili. ”Jatka vain matkaasi.”

Äitikissa jatkoi matkaansa. Se näki edessään verkkoaidan, jossa oli reikä. ”Onkohan Miisu mennyt tuonne?” mietti äitikissa ja kurkisti aukosta aidan toiselle puolelle. Se mahtui juuri ja juuri ryömimään aukosta läpi ja huomasi olevansa melkein kotipihalla.

Äitikissa juoksi nopeasti kotipihalle. Siellä oli perunasäkki, joka liikkui kummasti. Kissaäiti kurkisti säkkiin ja sieltähän se Miisu löytyi vähän surkean näköisenä. Miisu oli varmaan nähnyt hiiren vilahtavan tyhjään säkkiin ja mennyt perässä.

Kylläpä äitikissa tuli iloiseksi, kun löysi oman rakkaan Miisunsa. Äitikissa ei ollut edes vihainen Miisulle, vaan suukotteli sitä ja sanoi: ”Loppu hyvin kaikki hyvin!”

Ja säkin takaa kurkisti pieni valkoinen hiiri, mutta Miisu ei enää välittänyt siitä, vaan otti tyytyväisenä vastaan äidin suukot ja kehräsi hiljaa äidin vieressä.

Kirjassa on viisi kuvasivua ja jokaisen aukeaman vasemmalla puolella on kuvaan kuuluva teksti. Lisään kuvat sivuista kunhan saan ne kuvattua.

Olin aluksi suunnitellut viimeiselle sivulle reppua, josta pikku Miisu löytyisi. Mutta reppuni olivat liian paksuja, joten vaihdoin reput säkeiksi. Säkit ovat vielä tekemättä. Luulen kuitenkin, että minulla on jossain kangasläjässä säkkikangasta. Ja jos ei ole, käyn huomenna kaupassa.

Sivujen pohjat ovat valmiita ja siilit ja käärmeet ovat paikoillaan. Vain viimeinen sivu on kesken muutoksen takia. Olen huomannut, että minulle tyypillistä on tehdä sivuista hyvin yksinkertaisia. On tekijöitä, joilla on paljon hauskoja yksityiskohtia ja tutkittavia asioita kuvissa kuten esim. Mirjalla. Näin syntyy monenlaisia kirjoja ja se on hyvä se.
Oman koskettelukirjan valmiiksi saaminen tuntuu hyvältä  :D

 

Kesä ja koskettelukirjat

Allakkaa katsellessa näyttää, että kesä on jo pitkällä. Kuitenkin tuntuu, että joka päivä kesää vasta odottelen. Kirjojen tekeminenkin on ollut vain mielessä. Huomaan kuitenkin, että Kissaäidistä ja Miisusta kertova kirjani alkaa olla tekemistä vaille valmis. Alitajunta on muokannut tarinaa ja materiaalikin on pikku hiljaa siirtynyt työpöydän läheisyyteen.

Yks' kaks' minulla on kaksi (samanlaista) sivua valmiina! Tuo sivu on mietityttänyt kaikkein eniten: miten teen todentuntuisen verkkoaidan, joka on turvallinen? miten toteutan siihen aukon, josta kissaäiti kömpii läpi?

Ensin yritin etsiä kaupoista metallista ns.kanaverkkoa. Sitä myytiin vain suurissa rullissa. Sitten muistin ostaneeni joskus kaasugrilliä varten grilliverkon,jota voisi helpommin työstää. Ja siitä se sitten tuli. Grilliverkkoa voi napsia pikku tongilla sopivan malliseksi ja siihen jäävät leikkausjäljet eivät ole teräviä. Se myös taipuu vähän sivun taipuessa. Aidan yläreunaan puinen varrastikku ja aidan alle vihreää ruohoa eli narutabletin palanen. Ruohottumisen sain aikaan purkamalla lankoja pois sopivan määrän. Kissa voi kävellä ruohikossa ja mennä sivusta läpi. Sivun tukena on solumuovia, jota voi helposti leikata ja tarvittaessa ommella. Leikkasin pyöreän aukon, jonka reunustin sivunvärisellä harmaalla vinokantilla.

Kaikkein työläintä oli kaiken ompeleminen sivuun kiinni näkymättömällä siimalangalla. Ompelujälki oli vähän väliä hukassa ja lanka takertui joka toisella kerralla johonkin nurkkaan. Siima lanka on tosi hyvä keksintö: sillä saa ompeleet tiukoiksi ja näkymättömiksi ja minulle se opettaa tehokkaasti kärsivällisyyttä ;)

 

No, jos en ole tämän pitemmälle päässyt omien kirjojeni "uustuotannossa", olen saanut käyttöön viimeistellyn mallikirjani "Missä on Jukan sukka?" Nyt voin näyttää muillekin vapaaehtoisille, miltä valmistamamme koskettelukirjat näyttävät Celian käsittelyn jälkeen. Sellaisina ne sitten lähetetään lainaajille. Oli hienoa nähdä oma kirja käyttövalmiina! Se ( ja varmasti kissakirjakin) on nähtävänä tiistaina 21.8. klo 17 VARES-keskuksessa, Harjapäänkatu 32 Oulu. Silloin toivon mahdollisimman monen tuovan kesän aikana edenneitä sivuja tai kirjoja nähtäväksi. Otan ne mukaani Kumppanuuskeskuksessa pidettävään koskettelukirja-infoon Oulu-päivillä lauantaina 1.9.  klo 12-16. Toivon, että siellä kävijöistä mahdollisimman moni innostuisi mukaan tähän hauskaan tapaan laittaa hyvä kiertämään ja toimia vapaaehtoisena. Heti seuraavana tiistaina 4.9. aloitamme varsinaisesti syksyn yhteisen toiminnan.

Koskettelukirjojen tekijöiden tueksi ja uusien tekijöiden rekrytoimiseksi loin facebookiin Koskettelukirjat-ryhmän. Jos olet mukana facebookissa, käypä kurkistamassa. Sinne voi kuka tahansa liittyä mukaan. Siellä on jo syntynyt yhteys kansainväliseen Tactus-ryhmään. Innostavaa!

Viime talven ja kevään satoa Celiaan!

Olen muutama päivä sitten pakannut Oulussa tehtyjä koskettelukirjoja lähetettäväksi Celiaan. Saadakseni siistinnäköisen laatikon käänsin vaippalaatikon nurin päin :) ja teippasin sen tukevaksi. Mutta eihän siihen mahtunut kuin muutama kirja. Otin yhteyttä Celiaan ja sieltä tietysti löytyi tarvittava apu. Tänään tuli pihallemme suuri postiauto. Sen kuljettaja toi ihan ovelle asti minulle osoitetun ison Celian logolla varustetun koskettelukirjasalkun.

Näin sain postitettua viime syksyn, talven ja kevään aikana valmistuneet yhdeksän koskettelukirjaa viimeistelyä varten. Nuo kirjat ovat olleet esillä erilaisissa tilanteissa monien nähtävinä ja ihailtavina. Esittelyjen tarkoituksina on ollut mm. tehdä vapaaehtoistoimintaa ja sen monenlaisia mahdollisuuksia tunnetuksi, saada uusia tekijöitä mukaan valmiiden kirjojen innoittamina sekä antaa niiden kautta vinkkejä jo mukana oleville koskettelukirjojen tekijöille. 

Työhuoneeni kotona näyttää nyt vähän tyhjältä. Tähän asti olen saanut "koko ajan" järjestellä huoneessani kasseja ja pussukoita ja laatikoita, joissa olen kuljetellut valmiita kirjoja eri paikkoihin. Nyt pöydän alla ovat vain omat materiaalini kasvavassa epäjärjestyksessä. Olen tehnyt taas kivoja löytöjä sekä vintiltä että kirpputorilta Yksi kassi on kuitenkin jonkinlaisessa järjestyksessä. Siinä ovat tulevan kissakirjani materiaalit. Kirjan tarina on valmis ja suunnitelma on muutamaa oivallusta vaille valmis. Nyt alitajunta tekee töitään ja jossain vaiheessa kirja alkaa syntyä. Joka tapauksessa se on valmis (ja kahtena kappaleena) ennen Oulu-päiviä, jolloin olen luvannut taas olla esittelemässä koskettelukirjoja ja kirjan tekemistä Kumppanuuskeskuksessa lauantaina 1.9. Samaan tilanteeseen uskon saavani noin kymmenen muiden vapaaehtoisten kevään aikana aloittamaa koskettelukirjaa. Heidän kanssaan tapaamme VARES-keskuksessa elokuussa ti 21.8. klo 17.

 Erityisesti uusia tekijöitä odottelen sitten "vanhojen" kanssa 4.9. klo 17 VARES-keskukseen Oulussa, Harjapäänkatu 32. Ja kaikkia kiinostuneita sen jälkeen joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina samaan paikkaan ja samaan aikaan. 

.

Näin se vaan jatkuu ja jatkuu... niin kauan kuin innostuneita riittää.

Rotuaarilla 14.5. oli tuulta ja sadetta

Tekee mieli kysyä: miksi juuri maanantaina oli kylmä, sateinen ja tuulinen päivä? Sunnuntaina paistoi aurinko ja tiistai oli lämmin ja tyyni päivä. No, joka tapauksessa Liikuta Minua -tapahtumassa Rotuaarilla tuona sateisena maanantaina koskettelukirjat olivat esillä teltan suojissa. 

Koskettelukirjan tekijöistä oli päässyt mukaan minun lisäkseni vain kaksi, Eva-Jo ja Mirja. Mutta hyvin ehdimme esitellä esillä olevia kirjoja sekä koskettelukirjojen tekemistä yleensäkin. Pöytämme kohdalle pysähtyneitä ja kirjoista kyseleviä oli useita kymmeniä, joka oli sää huomioon ottaen ihan hyvä määrä. Uskon, että kävijöistä muutamia on tulossa syksyllä kokeilemaan  millaista koskettelukirjojen tekeminen on. 

Rotuaarilla oli liikkeellä monen ikäisiä

Kylteissämme lukee: koskettelukirjojen tekijä

Esillä oli valmiita koskettelukirjoja kymmenen ja lähes valmiita kaksi. Mukana oli nähtävinä myös yhden koiraroduista kertovan kirjan paperille tehty suunnitelma sekä oman kissakirjani suunnitelma ja materiaalit.

Pöydällä oli myös näkövammaistenkirjasto Celian salkku, jollaisessa koskettelukirjat sitten lähetetään lainaajille ja jossa ne myös palautetaan takaisin Celiaan. Kirjojen lainaaminen on perheille maksutonta.

Luomisen tuskaa? :)

Tarinalla on nimi: Äitikissa etsii Miisua.  Tekstikin on pariin kertaan uusittu ja kaipaa edelleen uudelleen kirjoittamista. Tai oikeammin yksityiskohtien muokkaamista kuvien valmistumisen myötä.

Tällä hetkellä (klo 23.17) on valmiina kaksi äitikissaa, kaksi pikkuista Miisu-kissaa, varastoista kaksi löytynyttä vihreää käärmettä. Vielä puuttuu kaksi "ötökkää" (en ole vielä varma onko se kärpänen, perhonen,mehiläinen tai joku muu...) ja kahdesta siilestä on yksi valmiina kirjoja varten. Vaikka tänä iltana olen ähertänyt neljä erilaista siiliä! Ensin tuli liian isoja ja paksuja. Kolmannesta tuli ihan hyvän näköinen. Katselin sitä jo ihaillen :) kunnes huomasin, että sehän aivan liian suuri kissoihin verrattuna. Mutta en antanut periksi. Rupesin tekemään pieniä siilejä. Lopulta sain toisen lähes valmiiksi. Siilin piikit ovat vielä pehmoiset. Ne täytyy kovettaa jotenkin. Ison siilen piikit kovetin Erikeeperillä, mutta yksi kerta ei riitä. Ne eivät ole vielä läheskään todellisen tuntuiset. Mirjalla oli kerran VARES-keskuksessa kokoontuessamme mukana jotain hyvää, myrkytöntä kovikeainetta. En tietenkään muista mitä se oli, mutta se oli tuotu Etelä-Suomesta. Tietäisikö joku millä saisi tekoturkiksen karvoja kovetettua koviksi siilin piikeiksi?

Nyt on  pidettävä tauko. Huomenna aamulla odottaa pikku Alma, 1v9kk, mummia mukaansa päivän ihmeitä kokemaan. Luomisen ihmeet siirtyvät tuonnemmaksi.

Kannattaa joskus kokeilla useamman samanlaisen kirjan tekemistä

Ei varmaan ensimmäiseksi tule ajatelleeksi, että koskettelukirjojakin voisi tehdä useamman kappaleen samanlaisia. Siis aivan kuin toisen ja kolmannen painoksen. Ensimmäistä kirjaa ähertäessään iloitsee aina, kun saa jonkin kohdan suunniteltua tai tehtyä valmiiksi. Mutta seuraavaa kirjaa tehdessä jo voisi kokeilla "liukuhihnatyöskentelyä" eli useamman samanlaisen kirjan valmistamista. Kaksi samanlaista kirjaa tulee aikalailla helposti, mutta useampaan tarvittaisiin ehkä jo työryhmätyöskentelyä.

Celiassa joudutaan sanomaan monille lainaajille, että toivottu kirja on lainassa ja monet muutkin ovat sitä kyselleet. Ajatelkaapa miten monta kappaletta näkevien kirjastossa on jotain suosittua kirjaa. Ja Celiassa lähes kaikista kirjoista on vain yksi kappale. Itse kokeilin viime keväänä kahden samanlaisen kirjan tekemistä.Tein kirjasta "Missä on Jukan sukka?" kaksi kappaletta. Huomasin että kun suunnittelee sivut hyvin etukäteen, ei kuvien tekeminen kahtena kappalenna ole kovinkaan paljon työläämpää kuin yhden tekeminen. 

Näin se meni : Ensin tein tarinan ja samalla laskin kuinka monta kuvasivua kirjaan tarvitaan. Sitten katselin kangasvarastoistani löytyisikö samanlaista kangasta riittävästi kahta kirjaa varten. Löytyihän sitä, mutta vain pikkuista vaille tarpeeksi. Silloin päätin tehdä kansisivun  päällyspuolen erilaisesta kangaskappaleesta. Näin sain samanlaiset kannet kirjaani.

 Sivuja leikatessa oli muistettava jättää saumanvarat sekä reilu 4-5cm:n levyinen sidontavara (+ saumanvarat). Tarinani tarvitsi kuusi sivua kannen lisäksi. Sivut leikattuani mittasin kuinka iso Jukka mahtuisi sivulle. Sivun korkeudeksi tuli 25,5cm, joten Jukka sai siis olla korkeintaan 24,5cm mahtuakseen seisomaan suorassa :) Kahta Jukkaa ajatellen ostin vaaleaa beesinväristä trikookangasta 30cm. Silmiksi ostin pyöreät valkoiset napin tavoin ommeltavat silmat, joissa mustuaiset liikkuvat. Pelkästään liimattavat silmät eivät pysyisi paikoillaan. Korvat, nenän, suun ja sormet tein muotoilemalla ommellen. Varastostani etsin puseroa varten ohutta neulostilkkua. Löysin sitä tarpeeksi kahteen puseroon ja kaksiin housuihin. Puseron ompelin kiinni Jukan päälle. Tukaksi kudoin ruskeasta pörröisestä langasta pienet levyt, jotka ompelin Jukan päähän tukaksi. Jukan pienet villasukkaparit kutoi ystäväni Riitta, jonka kanssa olimme yhdessä tehneet kirjan Pikku Karhu haluaa ulos. Toisen sukan ompelin kiinni Jukan oikeaan jalkaan. Jukat ompelin sivulle siten että vain vartalon yläosa on kiinni sivussa ja lukija voi tunnustella Jukan päätä, käsiä ja jalkoja molemmin puolin.

Mutta missä on Jukan toinen sukka? No, sitähän sitä koko tarinan ajan etsitään, mutta kaikkea muuta löytyy.

Olin miettinyt millaisia pikku tavaroita minulta löytyisi kaksin kappalein. Niitä tarvittaisiin paikkoihin, joista Jukka etsii sukkaansa. Kotoa löysin valmiiksi kaksi vanhaa pyöränavainta ja lasten pieniä puisia pyykkipoikia ja askartelutikkuja sekä paperinarua ja pätkiä pyykkinarusta. Jotain pitäisi löytää lisää! Kirpputorit, Tiimarit ja nappikaupat sekä markettien leluosastot tulee tutkittua tarkoin. Niinpä löysin pyyhekumiksi tehtyjä pieniä työkaluja ja muovisia heliseviä  marakasseja.

Sitten pääsin kuvia tekemään. Pieni työkalu olisi tyynyn alla. Leikkasin vanhoista teepaidoista kuteita ja tein lasten kudontakehyksillä pienet räsymatot, joiden alta löytyisi pyöränavain. Kyhäsin tikuista ja pyykkinarun pätkistä pyykkitelineen, jossa roikkuu villalangasta kudottu lapanen. Ei siis vieläkään toista sukkaa löydy.

                                                                 

                                                                  

Paperinarusta kudoin kaksi sopivan kokoista kassia, jonne mahtui helisevä marakassi. Marakassin saattaa ottaa pois kassista. Se ei kuitenkaan lähde kokonaan irti vaan on kiinni kassissa langalla. Sitä voi pitää kädessään ja helistää. Viimeiselta sivulta löytyvät Jukan housut. Mitä ihmettä housun toisesta lahkeesta pilkistää? Se selviää ottamalla pilkistävän mytyn esiin lahkeesta. Siellähän se kadonnut sukka oli!

Nämä kaksi Jukan sukasta kertovaa kirjaa  ovat kevyitä ja pehmeitä kokonaisuuksia. Sivukankaiden sisällä on tukena ohutta solumuovia. Valkoinen ohjausnauha eli viiteviiva on kiinnitetty silittämällä kankaaseen. Sen tarkoituksena on auttaa lukijaa hahmottamaan esineen sijainti suheessa vaakasuoraan pintaan. Eli ettei kyseessä ole esim. lentävä matto tai ilmassa leijuvat housut.

Koska kirjat ovat paksuja, niitä on helpompi säilyttää ja kuljettaa, jos kirja voidaan laittaa jotenkin kiinni. Kiinnitys voi olla esim. nauhoilla, napilla tms. Jukka-kirjoihin löysin poikieni lapsuusajan henkseleistä jäljelle jääneet nipsut. Ompelin sivukankaasta henkselinlevyisen nauhan, jonka kiinnitin viimeiseen sivuun. Nauhaan olin kiinnittänyt henkselin nipsun, joka ylettyi nipistämään etukannen. (ks. ensimmäinen kuva yllä.)

Tämän kirjan halusi toimittaja Pia Kaitasuo lukea kosketellen videolle Kalevan lukijoita varten lehden nettisivulle. Se julkaistiin samana päivänä kuin Pian tekemä juttu "Tarina tuntuu käsissä" ilmestyi paperiKalevassa.  Video löytyy edelleen seuraavasta linkistä:
Koskettelukirja avaa mielikuvituksen maailman erilaiselle lapselle ja oppijalle | Kulttuuri | Kaleva.fi

Seuraava tarinani kertoo kissaäidistä ja pikkuisesta Miisu-kissasta. Taidanpa tehdä niitäkin kaksin kappalein. Kudottuna on vasta yksi kissaäiti ja yksi Miisu.

Koskettelukirja-ilta viime tiistaina eli 27.3.

Minulle jäi todella innostunut ja mahtava olo illan jälkimaininkina! VARES-keskukseen tuli 14 uutta koskettelukirjoista kiinnostunutta monen ikäistä naisihmistä. Kerroin heille koskettelukirjoista yleensä, Celia-kirjastosta ja mahdollisuudesta tulla mukaan vapaaehtoiseksi koskettelukirjantekijäksi.  Kävimme läpi myös koskettelukirjan tekemiseeen liittyvät perusasiat Celian oppaaseen pohjautuvan diaesitykseni kautta. Dioissa näkyy paljon kuvia Oulun seudun vapaaehtoisten tekemistä kirjoista.  Lisäksi minulla oli mukana kahdeksan vapaaehtoisten tekemää kirjaa, joita saattoi selata ja kosketella.

Kaikki mukana olevat olivat oikeasti kiinnostuneita asiasta ja suurin osa aikoi aloittaa kirjan suunnittelun. Jo paikan päällä syntyi useita ideoita kirjojen aiheiksi. Esim. kirja puun kasvamisesta siemenestä isoksi puuksi, lorukirja, kirja pyykin pesusta, jonkin hukassa olevan etsimisestä ja eläinkirjoja.Mukana oli myös eräs peruskoulussa toimiva tekstiilityönopettaja, joka suunnitteli ensi syksynä aloittavansa kirjojen tekemisen koulun käsityötunneilla oppilaittensa kanssa.

Kolmelta taholta oltiin yhteydessä, koska ei ollut mahdollisuutta osallistua tuohon iltaan: Yhden Oulun ev.lut. seurakunnan käsityöpiiri pyysi minua vierailulle, jotta he voisivat tehdä koskettelukirjoja vietäväksi tuliaisina Nepalissa toimivaan sokeainkouluun. Facebookin kautta eräs työelämäkaudeltani tuttu kouluttaja pyysi kertomaan aiheesta kesällä valmistuville lähihoitajille. Ja Kuusamosta asti toivotaan mahdollisuutta saada opastusta koskettelukirjojen tekemiseen!

Kun on kysymys koskettelukirjoista hyväntekeväisyytenä, en pysty (=en halua) sanomaan koskaan EI. Olen itse työskennellyt monenlaisten erityistä tukea tarvitsevien ryhmien sekä niitä ohjaavien tai opettavien kanssa, joten tiedän miten tärkeästä asiasta on kyse.

Tiistai-iltamme venähti lähes kahdeksi tunniksi ja kaikki jaksoivat olla koko ajan aktiivisia. Seuraavan kerran tapaan heidät ja muutamia "vanhoja" tekijöitä samassa paikassa samaan aikaan eli tiistaina 8.5. klo 16.30 VARES-keskuksessa Harjapäänkatu 32. 

TERVETULOA MYÖS IHAN UUDET IHMISET!

KALEVAN jutusta 22.3.

Kalevan toimittaja Pia Kaitasuo teki jutun Kalevaan torstaina 22.3. Kiitos Pialle, joka oli jo haastattelemaan tullessaan itse innostunut aiheesta. Hän oli tutustunut aiheeseen ja tiesi koskettelukirjoista yllättävän paljon. Siksipä hän osasi tehdä haastattelustakin asiaa palvelevan jutun. Hän keksi myös hienon idean, jolla koskettelukirjan merkitys havainnollistuu sitä tuntemattomallekin. Hän nimittäin halusi tehdä Kalevan nettiin videon, jossa hän lukee yhden tekemistäni kirjoista. Siinä näkyy kuvien katselu koskettelemalla hyvin. Jos et ole vielä tutustunut videoon katso se seuraavasta klinkistä:

Koskettelukirja avaa mielikuvituksen maailman erilaiselle lapselle ja oppijalle | Kulttuuri | Kaleva.fi

Iloitsen Kalevan jutusta, sillä olen sen perusteella saanut useita yhteydenottoja. Uusia koskettelukirjantekijöitä on tulossa!

Käynti yliopistolla teki iloiseksi

 

Tänään Marjut, joka on käsityönopettaja, soitti minulle yllättäen. Hän oli jo aikaisemmin kertonut innostavansa Oulun yliopiston tekstiilityön sivuaineen opiskelijoita tekemään koskettelukirjoja Celian käyttöön. Silloin hän kyseli myös lasten ja perheiden toivomia aiheita kirjoiksi.  Ja tanään Marjut soitti kertoen, että kolme kirjaa on nyt valmiina ja kysyen milloinka minulla olisi mahdollisuutta tulla ottamaan ne vastaan opiskelijoilta? No, milloin opiskelijat olisivat paikalla? Nyt ja ensi perjantaina ja.. Enempää ei tarvittu. Hyppäsin autoon  ja ajelin yliopistolle.

Siellä minua oli vastassa Marjut, 17 opiskelijaa ja kolme upeaa koskettelukirjaa. Ja yksi niistä on kauan odotettu 112-aiheinen kirja. Kirjat ovat todella taitavasti tehtyjä. Niissä on käytetty luovuutta haasteita uhmaten: VIPEN RETKIPÄIVÄ, AVARUUS ja 112 APU ON LÄHELLÄ. Otin videolle, kun opiskelijat esittelivät tekemänsä kirjat minulle. Voin sopivissa tilanteissa näyttää niitä toisille kirjantekijöille.

Laitan tälle sivulle kuvat heidän tekemiensä kirjojen kansista näin alkuun. Lisää näistä kirjoista voin kirjoitella ja lisätä kuvia myöhemmin.

Kiitos Marjut! Kiitos luokanopettajiksi opiskelevat koskettelukirjojen tekijät!

PALJONKO ON KYMMENEN? Lasketaan yhdessä

Tällä hetkellä uusin kirjani "Paljonko on kymmenen?" valmistui muutaman viikon aikana. Ajatuksena oli tehdä kaikki laskutehtävät, joista summaksi tulee kymmenen. Nolla+-laskun jätin pois. Kun idea syntyi, suurin haaste oli keksiä ja löytää mahdollisimman eri tuntoisia, mutta tarpeeksi pieniä laskettavia. Olin nimittäin määritellyt kirjan kooksi n. 17x28cm. Siksi, että minulla oli sen kokoisia jätepaloja muovisista ruokatableteista. Isomman puolen tableteista olin antanut toiseen kirjaan. Tabletin palat päällystin  ohuella vedenpitävällä kankaalla, jota ostin palakaupasta. Ennen sivujen ompelemista vahvikkeitten päälle, ompelin laskettavat kuvat saumanvaroineen leikattuihin kankaisiin . Kirjassa teksti on aina aukeaman vasemmalla sivulla ja kuva oikealla. Mustavalkoisen tekstin päälle laitetaan Celiassa  läpinäkyvä pistekirjoitusteksti. Celiassa kirjat sidotaan tarvittaessa purjerenkailla ja nauhakiinnityksellä, joten sitä varten on jätettävä riittävä vara sidontaa varten (n. 5cm).

Laitan tähän kuvat kirjani kannesta, kaikista kuvasivuista sekä ensimmäiseen sivuun liittyvän tekstin. Siitä selviää miten teksti jatkuu aina seuraavalla sivulla. Takakannesta löytyy vastaukset kaikkiin tehtäviin, joten lapsi voi itsekin tarkistaa laskiko kaikki oikein.

Ensimmäisellä sivulla lasketaan puuhelmiä.

Toisella sivulla on virkattuja kukkia.

Kolmannella sivulla on venyviä hiusdonitseja.

Neljänneltä sivulta löytyy pieniä puisia pyykkipoikia.

"Viereisellä sivulla on kaksi käsinettä, joissa molemmissa on viisi sormea. Tämän sinä jo tiesitkin! Viisi sormea ja viisi sormea?
Voit vielä tarkistaa muistitko oikein."

Kuudennella sivulla on erilaisia nappeja.

Seitsemännellä sivulla on puisia litteitä askartelutikkuja.

Kahdeksannella sivulla on kulkusia, joista kuuluu myös ääni.

Yhdeksännellä sivulla on silkkinauhasta tehtyjä rusetteja.

Viimeisellä sivulla on kymmenen erilaista kuvaa, joista osa tuttuja osa uusia.

Ja oikeat vastaukset takakannessa.